30. marraskuuta 2015

Loppusyksyn salikuulumisia


Nyt kun eletään marraskuun viimeistä päivää, on vähän hyvä taas summailla miten pari viimeistä kuukautta ovat kuntosalin puolella menneet. Vaikka pimeys on vaikuttanut jonkun verran omaan vireystasooni arkena (varsinkin neljän-viiden aikaan työpäivän jälkeen tulee yleensä kova väsymyspiikki), niin urheilun piristävää vaikutusta se ei ole vähentänyt. Kynnys kammeta itsensä lenkkipolulle tai aamuvarhain salille on tuntunut välillä korkealta kun jos pimeyden lisäksi on vielä kylmää tai sateistakin, mutta kun tietää miten virkeä olo siitä seuraa niin jaksaa lähteä. Sali on siinä mielessä helpompi, että sisätiloissa ei säätila vaikuta.

Aamuisin on tavallaan tunnelmallista olla salilla kun ulkona on aivan pimeää koko treenin ajan. Lähiaikojen parasta antia salilla on ollut ihan se pelkkä tekeminen ja kiva saliohjelma, joka tehoaa ja johon teen aina fiiliksen mukaan pieniä muutoksia. Esimerkiksi penkkipunnerrusta voi tehdä välillä tangon sijaan vinopenkissä käsipainoilla ja kyykätä pidempiä sarjoja kevyillä painoilla tai lyhyempiä sarjoja vähän isommalla kuormalla. Mielekkyys salitreeneissä perustuu omalla kohdallani nimenomaan hyvään perusohjelmaan ja sopivaan vaihteluun!



Yksittäinen huippuhetki salilla lähiaikoina on ollut se, että saan nykyään kaksi leukaa! Kun sain ekan leukani joskus keväällä niin ajattelin että eiköhän kesään mennessä mene kolme - ei mennyt :D Olin silloin keväällä niin tyytyväinen siihen yhteen leukaan että varmaan sen takia ei tullut enää harjoiteltua leuanvetoa niin ahkerasti, mitä nyt ohimennen aina vetäisin sen yhden. Nyt syksyn aikana aloin taas panostaa siihen vähän enemmän ja voin kertoa, että fiilis sen toisen saamisesta oli aivan yhtä loistava kuin mitä sen ekan saamisesta. Tuli jälleen niin hyvä ja epäuskoinen olo! Muistan vielä elävästi sen kun vuoden alussa roikuin kädet suorina tangossa nousematta senttiäkään.

Nyt tekniikka alkaa olemaan ilmeisesti kohdillaan, koska tekniikkalajihan leuanveto paljolti on. Monipuolinen harjoittelu leuan saamiseksi auttaa: ylätalja erityisesti, mutta myös se että tekee esimerkiksi kuminauhalla avustettuna niin monta toistoa kun saa tai että ilman kuminauhaa hyppää ylös tangolle ja laskeutuu mahdollisimman hitaasti alaspäin, tai että pitäytyy mahdollisimman pitkään käsivarret 90 asteen kulmassa. Koen että nämä kaikki ovat auttaneet ja tuoneet tietenkin sitä monipuolisuutta treeniin ylipäätään.



Tutustuin hetki sitten hieman kahvakuuliinkin, oikeastaan ekaa kertaa. Ne ovat jääneet minulle aiemmin vähän vieraiksi, koska en ole ollut ihan varma mitä niillä tekisi. Tankoa ja käsipainoja tulee monissa liikkeissä vuoroteltua, mutta kahvakuula on tuntunut eri asialta. Vähän aikaa sitten kun olin tekemässä pystypunnerrusta käsipainoilla, niin eräs salikävijä kysäisi että olenko kokeillut kyseistä liikettä kahvakuulilla. Hän demonstroi asian ottamalla molempiin käsiin kahvakuulat ja asettamalla ne niin että se pallo-osa oli kohti kattoa, ja siitä sitten pystypunnerrusta ylöspäin molemmilla käsillä samaa aikaa. Liikkeen tehokkuus perustuu siihen kun joutuu nostaessa pitämään kahvakuulan tasapainossa, jotta se pallo-osa pysyy ylöspäin koko liikkeen ajan, joten moni pienikin lihas työskentelee mukana. Tykästyin heti! Pystypunnerrus alkoi maistua paljon miellyttävämmälle ja kiva että on nyt yksi variaatio lisää sen tekemiseksi. Pitääpä perehtyä mihin muihin liikkeisiin saisi vaihtelua kahvakuulilla.

Ylipäätään oli kiva saada muilta salikävijöiltä välillä vinkkiä, kun yleensä treenailen salilla aika omissa oloissani: samaa aikaa kaksikerroksisella salilla on yleensä korkeintaan muutama ihminen, jos sitäkään. Toisaalta on sitten aina tilaa toteuttaa omaa ohjelmaansa, kun ei ole ruuhkaa.


Miten teidän salitreenit ovat maistuneet nyt pimeänä vuodenaikana? Mikä on lempparijuttusi salilla juuri nyt? :)




25. marraskuuta 2015

Jouluinen reissu Tukholmaan


Terkkuja viime viikonlopun reissulta Tukholmasta! Olin saanut aiemmin syksyllä työkaveriltani lahjakortin Silja Linelle, jolla sai Päivä Tukholmassa -risteilyn DeLuxe hytissä 60 euron hintaan ja päätimme ilman muuta hyödyntää sitä. Varasimme tarkoituksella matkan marraskuun loppupuolelle, jotta saisimme kerrankin nähdä hieman jouluista Tukholmaa. Yleensä on tullut käytyä Tukholmassa kaikkina muina aikoina paitsi ihan loppuvuodesta! Ajatus risteilystä paremmassa hytissä kiinnosti: DeLuxe hytti on normaalia tilavampi, siellä on parisänky, tv, ikkuna merelle sekä minibaari jonka antimet sai käyttää. Hintaan kuuului myös erikoisaamupala molempina aamuina. Yleensä ollaan kykitty C-hytissä autokannen alla, joten nyt oli loistava tilaisuus päästä pois rahvaan seasta ylempiin kerroksiin :D

DeLuxe hytti oli juuri niin ihana kuin kuvittelinkin. Koskaan ennen ei oltu vietetty hytissä yhtä paljon aikaa kuin tällä kertaa! Siinä kun siemaili skumppaa, nakersi Tobleronea ja katsoi telkkarista Possea niin melkein unohti välillä edes olevansa laivalla. Toki tuli käytyä myös perus TaxFreessä, kaupoissa ja syömässä sekä ihasteltua laivan joulukoristeita, mutta oli mukavaa kun tiesi että pystyi aina halutessaan vetäytyä rauhalliseen hyttiin. Me ollaan selkeästi tulossa vanhoiksi... Mulla oli jopa mun värityskirja mukana, mutta sitä en lopulta kaivanut missään vaiheessa esiin. Joku raja sentään, heh.






Tukholmassa oli lauantaina kylmä, mutta kauniin aurinkoinen sää. Olimme päättäneet että tällä kertaa tehdään Tukholmassa jotain ihan uutta. Menneinä vuosina on tullut pyörittyä pelkästään vanhassa kaupungissa, kun taas parit viime kerrat ollaan hengattu pääasiassa Södermalmilla. Tukholmassa on niin paljon nähtävää, että joka kerralle kyllä riittäisi uutta ohjelmaa. Niinpä päätimme kerrankin kävellä satamasta kohti keskustaa, metron ottamisen sijaan. Auringon paistaessa oli todella kaunista, joten Tukholma näytti taas parastaan! Ensimmäisenä kohteena meillä oli Östermalmilla sijaitseva Historiska Museet. Kärkyimme ovella jo ennen avaamisaikaa, joka oli klo 11. Museo osoittautui olevan jotenkin tosi visuaalinen historian museoksi! Se oli myös yllättävän iso, joten toinen kerros paikasta tuli käytyä läpi vähän juosten, jottei koko maissaoloaika menisi museossa. Oli aika raahata historia-fani Joonas ulos museosta ja jatkaa matkaa.






Toinen kohteemme oli joulutori. Sellainen oli avattu juuri silloin lauantaina. Haeskelimme paikkaa hetken ja meinasin jo olla aika jäässä, kun olimme kävelleet sen verran pitkiä matkoja. Lopulta tori löytyi vanhan kaupungin keskeltä. Paikka oli tunnelmallinen: myynnissä oli joulukoristeita, glögiä ja kaikkia jouluherkkuja, ja paikalla oli myös pieni jouluorkesteri. Olin kuitenkin vähän yllättynyt torin pienestä koosta. Se oli moninkertaisesti pienempi kuin mitä Helsingissä tai esimerkiksi Edinburghissa. Jotenkin olisi voinut kuvitella että Tukholman tori olisi vähintäänkin samaa luokkaa. Mutta toisaalta mielummin pieni ja tunnelmallinen kuin iso ja sieluton. Joulutunnelmien jälkeen suuntasimme vielä syömään Södermalmin laitamille (aina tie vie sinne...) ja sitten karautimme metrolla takaisin laivalle.







Kaiken kaikkiaan oli tosi piristävä reissu tähän marraskuun loppuun. Olen tosi kiitollinen työkaverilleni, jolla ei nyt ollut lahjakortille käyttöä, sillä ilman lahjakorttia ei olisi varmaan tullut lähdettyä minnekään juuri nyt. Pitääpä ahkerasti osallistua kaikkiin kilpailuihin ym. jotta voittaisi vastaavanlaisen reissun samaisessa hytissä joskus. Normihinta DeLuxe-hytille tuona viikonloppuna olisi ollut huikeat 600 € (!), joten ihan niin paljon en olisi kyllä valmis maksamaan siitä lystistä. Sillähän saisi jo menopaluu lentoliput Aasiaan! Mutta oli ihanaa päästä kokemaan tämä kaikki. Tästä on hyvä jatkaa joulun odotusta :)


17. marraskuuta 2015

Raakakakku huumaa


Viime kesästä lähtien meidän keittiössä on valmistettu  lukuisia raakakakkuja. Reseptejä on tullut katsottua netistä, kirjoista ja sovellettua niitä monella tavalla. Raakaleivonta on yllättävän inspiroivaa puuhaa!

Raakakakuissahan on kyse siitä, että ne eivät sisällä sokeria, viljoja tai maitotuotteita eikä niitä myöskään paisteta. Aineksina ovat erilaiset pähkinät, hedelmät, marjat, hunaja ja monet ns. superfoodit. Ainekset sekoitetaan blenderissä ja kakun hyytyminen tapahtuu uuniin sijaan pakastimessa. Hauska ja terveellinen vaihtoehto tavalliselle leivonnalle siis!





Jokainen raakakakkuja syönyt tietää kuinka tuhtia tavaraa ne ovat: pienikin pala raakakakkua painaa ihan älyttömästi, eli ne todellakin ovat ravintotiheää ja täyttävää. Pala jotain ihan tavallista kakkuahan katoaa suusta parilla puraisulla, mutta raakakakkua tulee jauhettua kunnolla ja siitä tulee nopeasti kylläiseksi. Juuri tämän kaiken takia raakakakkujen valmistaminen tavalliseen kakkuvuokaan on alusta pitäen tuntunut vähän liialliselta. Niinpä hankittiinkin jo viime kesänä pikkuinen, 12 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka, mikä on optimaalinen raakakakku kokeiluihin! Siitä riittää hyvin muutamaan palaan ja jos jokin osa-alue kaipaakin vielä hiomista, niin eipä ole niin paljon syömistä turhaan jäljellä.

Tätä irtopohjavuokaa voi tietenkin ihan yhtä lailla käyttää tavalliseen leivontaan kun haluaa tehdä normaalia pienemmän määrän, oli sitten tekemässä tavallista täytekakkua tai juustokakkua tai mitä tahansa! Tilattiin tämä Heirolin verkkokaupasta.





Tässä yksi parhaimmista raakakakkuresepteistä. Se on sovellettu Raakaleipurin parhaat kakut-kirjasta ja on mielestäni aika helppo. Tässä aineet siis 12 cm halkaisijan irtopohjavuokaan (tilavuus 0,45 l), mutta jos haluaa tehdä isompaan vuokaan niin pitäisi vuoan koosta riippuen tuplata, triplata tai nelinkertaistaa nämä määrät.

Marjaisa raakakakku (kuva alla)

Pohja
0,75 dl saksanpähkinä
0,75 dl manteli
0,5 dl taateli

Täyte
1,25 dl cashewpähkinä
150 g mansikoita ja mustikoita (puolet ja puolet)
0,5 dl raakakaakovoita raastettuna
0,25 dl hunaja
1 rkl sitruunan mehua
2 tl psyllium
ripaus aitoa vaniljajauhetta

Murskaa pohjan aineet blenderissä. Painele irtopohjavuokaan.
Laita cashewpähkinät likoamaan marjojen ja sitruunamehun joukkoon jo pari tuntia ennen valmistusta (murskaa marjoja haarukalla, jotta niistä irtoaa nestettä). Sulata raastettu raakakaakovoi vesihauteessa. Sekoita kaikki täytteen aineet blenderissä ja levitä pohjan päälle. Pakasta n. 45 min. 




Huono puoli raakakakkujen tekemisessä on ainesten kova hinta. Osa tarvittavista jutuista meillä on jo  muutenkin ollut kaapissa, koska raakasuklaata varten on tarvinnut osittain samoja ainesosia. Siksi esimerkiksi kookosöljy, raakakaakaovoi ja -jauhe ja lucuma olivat tuttuja. Raakakakkuja varten on tullut ostettua lisäksi goji- ja mulperimarjoja, taateleita, cashew- ja saksanpähkinöitä, manteleita ym.

Olin muuten ollut muutamia vuosia siinä uskossa, että cashewpähkinät aiheuttavat mulle vatsakipuja ja sen vuoksi olin vältellyt niitä ahkerasti, mutta nyt olen huomannut että ei niistä tulekaan mitään. En tiedä vaikuttaako asiaan se, että raakakakkuja tehdessä niitä liotetaan vedessä tai muussa nesteessä murskattuna, jotta ne pehmenevät. Onneksi niitä voi käyttää, ne kun ovat aika monessa reseptissä mukana.

Oletko sinä syönyt tai valmistanut itse raakakakkuja? :)

11. marraskuuta 2015

Minne matkalle?


(Kuvat tämän vuoden reissuilta Irlannista ja Norjasta)

Mulla on ollut lähiaikoina ihan järjettömän kova matkakuume päällä. Se oireilee ennen kaikkea sillä tavalla, että koko ajan tulee uusia ideoita paikoista jonne haluaisi mennä, mielellään mahdollisimman pian. Tieto siitä, että seuraavaa reissua ei ole lyöty lukkoon tai lentoja varattu, saa rauhattomaksi. Ajaessani töistä kotiin kehä kolmosen kohdalla silmäni ovat kiinnittyneet enemmän taivaalle kuin tiehen, koska poutaisella säällä on suora näköyhteys nouseviin ja lasketuviin lentokoneisiin. Tuijottelen lumoutuneena, kuinka punahuppuinen Norwegian laskeutuu jylhänä ja Finnairin kone nousee kohti kaukaisuuksia raikkaissa sinivalkoisissa väreissään. Mielikuvitus alkaa laukata. Miltä tuntuisikaan olla noiden koneiden kyydissä. Minneköhän ihmiset ovat menossa. Milloinkohan minä olen taas tuolla.

Kun omat reissusuunnitelmat ovat vielä auki, voi fiilistellä muiden matkoja. Pikkuveljeni on lähdössä maanantaina ensimmäiselle omatoimimatkalleen, tekemään kavereidensa kanssa road-tripin Floridaan. Olen oma-aloitteisesti laatinut heille ohjelman mitä tehdä 7 tunnin välilaskulla Lontoossa ja takaisin tullessa Köpiksessä. Ihan vaan siksi että reissujen suunnittelu on niin kivaa. Floridassa en ole käynyt, joten siitä en ole pystynyt jakamaan kokemuksia. No, mitä nyt vähän googlettelin ja heittelin ideoita siinä vaiheessa kun he olivat miettimässä reittisuunnitelmaa... Olen kuin reissun ylimääräinen jäsen, joka ei sinne matkalle lähde mukaan mutta on ehdottomasti hengessä mukana :D





Tämän kaiken seurauksena on sanomatta selvää, että ensi talvena olisi ehdottomasti päästävä johonkin reissuun. Tai viimeistään keväällä. Yksi suuri päättämisen aihe onkin juuri aikataulut. Jos menee talvella reissuun, niin onko varaa ja mahdollisuuksia mennä keväällä? Miten pitkälle reissulle pystyisi menemään, kun talvilomaa on kuitenkin virallisesti vain viikko? Entä jos tekee vain pari pienempää reissua? Onko pakko mennä johonkin lämpimään, vai olisiko kaupunkiloma kuitenkin kiinnostavampi? Ajatus siitä että lähtisi reissuun pimeimpänä ankeimpana aikana eli tammikuussa olisi todella houkuttava. Asiaa mutkistaa se, että moni  kiinnostava kohde olisi parhaimmillaan vasta maaliskuusta eteenpäin. Jaksaako odottaa sinne asti? Vaikea päättää!

Kun veronpalautukset kuukauden kuluttua pamahtavat tilille, olisi ajankohtaista varata lentoliput jonnekin. Tässä paikkoja, jotka tällä hetkellä kiinnostaisivat eniten:

Sri Lanka. Tänne olen halunnut jo ainakin pari vuotta. Sri Lankaan olisi täydellistä lähteä pienimuotoiselle reppureissulle pariksi viikoksi ja nähdä useamman paikan. Maa on sopivan pieni siihen tarkoitukseen. Intia ja Kaakkois-Aasia fiiliksiä olisi varmasti luvassa sekä tietenkin lämpöä ja aurinkoa. Pieni budjetti riittäisi.

Japani. Tämä on ikuisuus haavelistalla... En oikein ymmärrä miksei olla Japanissa vielä käyty, koska monet muut maa-haaveet on kuitenkin toteutettu jo aikoja sitten. Tänne pitäisi mennä keväämmällä, jotta ei tarvitsisi palella. Tokio maaliskuussa olisi aika makeeta ja aikaa tarvitsisi varmaan viikon. Kaikesta kiinnostavuudesta huolimatta mietityttää maan hintataso sekä se, että rentouttaisiko loma suurkaupungissa.

Skotlanti. Koska olen aina vain rakastunut Skotlantiin näin vuosi siellä käynnin jälkeenkin, haluaisin ehdottomasti palata sinne. Juuri viimeksi eilen googlasin "Autoilu Skotlannissa" ja nimenomaan se kiinnostaisi. Tosin sen toteuttaminen olisi järkevämpää säiden puolesta vasta kesällä. Mutta siihen nyt on aivan liian pitkä aika ja sitä paitsi kesällä haluaisin takaisin Ruotsiin ja Norjaan. Valintoja, valintoja...

Lontoo. Kaupunki on ollut lähiaikoina tapetilla, kun ystäväni oli juuri siellä käymässä ja veljenikin on tosiaan käväisemässä siellä pian. Omasta Lontoo-visiitistäni on kulunut jo melkein 9 vuotta ja siitä lähtien olen haikaillut sinne takaisin. Se reissu oli muuten meidän eka yhteinen matka, joten olisi aika mennä uudestaan ja katsoa miltä paikka näyttää kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ajankohta voisi olla milloin vain.

New York. Tänne olen halunnut jo pitkään. Mulla on vahva aavistus siitä että pitäisin kaupungista. Siellä olisi niin paljon nähtävää ja tavallaan paikka tuntuu jo tutulta, kun sitä on nähnyt koko ikänsä leffojen ja tv-sarjojen kautta. Kaikkein parhainta olisi lentää New Yorkiin Islannin kautta ja päästä samalla reissulla näkemään hieman sitäkin maata!

Kuuba. Lämpimistä kaukokohteista Sri Lanka jyrää Kuuban edelle, mutta siitä huolimatta haluaisin tänne todella paljon. Maa on niin persoonallinen ja kaikki se historia, vanhat autot ja espanjan kieli muodostaisivat varmasti todella erilaisen matkakokemuksen kuin mikään aiempi. 

Nämä edellämainitut ovat olleet mielessä jo sen verran pitkään, että näiden joukosta löytyy seuraava kohde tai kohteet. Näiden lisäksi mieleen putkahtelee kaikenlaisia hetken mielijohteita siitä mitkä olisivat kivoja kohteita, mutta eivät ehdi kehittyä ajatuksena niin pitkälle että olisivat varteenotettavia vaihtoehtoja. Tänään on jo mielessä ehtinyt käydä että Toronto tai San Francisco olisi kiva. Eilen haaveilin Istanbulista. Huomenna varmaan jo ties mistä. 





No, sen olemme päättäneet että tällä viikolla istahdetaan yhdessä alas joku päivä ja oikeasti tehdään päätöksiä. Kirjataan ylös vaihtoehdot ja puidaan. Muuten ei saada päätettyä ikinä, vaan jatketaan sitä että heitetään toisillemme juuri ennen nukahtamista tai kesken ruoanlaiton että "Hei, nyt keksin, mentäiskö sinne ja sinne?". Päätöksiä siis! Meillä on nyt erinäisistä syistä pieni budjetti, joten se väkisinkin vaikuttaa. Mutta matkalle on pakko päästä, se on varmaa.

Vaikka päättäminen on yllättävän hankalaa, niin toisaalta maailman mittakaavassa saa olla kyllä jälleen etuoikeutettu että voi painiskella tällaisten asioiden kanssa. Onhan matkakohteen valitseminen kuitenkin ennen kaikkea positiivinen ongelma.

Oletko sinä lähdössä lähiaikoina matkalle? :) Onko päättämisen vaikeus matkakohteen suhteen tuttu tunne?





5. marraskuuta 2015

Colour your world


Kun ensimmäistä kertaa kuulin aikuisten värityskirjoista, en tiennyt oikein mitä ajatella. Heti kiinnosti, mutta tavallaan tuli huvittunut olo ajatuksesta että värittäisi värityskirjaa. Voisiko aikuisena saada värittämisestä jotain irti? Kun sitten aloin törmäillä aiheeseen enemmänkin blogeissa ja lehdissä, niin ennakkoluulot alkoivat hälvetä ja aloin innostua toden teolla. Värittäminenhän voisi olla aika makeeta! Milloin edes olen pitänyt viimeksi puuvärikynää kädessä?

Ajatus oli syntynyt ja mähän olin luvannut itselleni että tänä syksynä kokeilen kaikkea uutta, joten nyt oli taas oiva syy siihen :) Marssin sitten viime viikolla kirjakauppaan tarkoituksenani ostaa aikuisten värityskirja, mutta hämmästyin kun niitä löytyi Suomalaisesta kirjakaupasta valtava pöydällinen! Olin luullut että valikoimaa olisi ehkä parin-kolmen kirjan verran, mutta niitähän oli älytön määrä. Selailin niitä kuumeisesti ja yritin kartoittaa millaisia juttuja olisi kiva värittää. Pikkutarkkoja kuvioita, vähän laajempia juttuja, abstrakteja kuvia, luontoaiheisia... Oli pakko laittaa asia hautumaan ja palata seuraavana päivänä. Sitten löysin mieleiseni ja ostin. Ja se oli menoa!





Nyt alan olemaan vakuuttunut siitä että ei ole mitään rentouttavampaa puuhaa kun värittää! Kuinka ihanaa onkaan valita uusi kuva ja miettiä mitä väriä laittaisi. Monesti iskee oikein inspiraatio sen suhteen mikä väri ehdottomasti kuuluu mihinkin kohtaan. On ihana katsoa kuinka väritettäessä kuva herää henkiin. Sen sijaan että suuntaisi tyhjän hetken tullen nettiin surffaamaan, niin nyt olen lähiaikoina  istahtanut sohvalle värittämään. Siitä vaan tulee niin rentoutunut ja tyytyväinen olo. Käsi vaan väsyy yllättävän nopeasti, kun ei ole tottunut pitämään kynää kädessä.





Luin juuri jostain sanonnan, olisikohan ollut Hidasta elämää sivulta, että jokainen lapsi on taiteilija siihen asti kunnes hänelle sanotaan ettei hän ole. Kaikista löytyy siis piileviä taiteellisia puolia! En pidä itseäni erityisen taiteellisena piirtämisen saralla, tai ainakaan monipuolisena, vaikka tykkäänkin piirrellä piirroshahmomaisia mulkosilmäisiä eläimiä kaikenmaailman paperien kulmille. Mutta kun värittää jonkun toisen tekemiä kuvia niin saa tuntea itsensä taiteilijaksi! Värivalinnat on omia ja jokaisesta kuvasta tulee uniikki. Olisipa tosi mielenkiintoista nähdä millaiseksi muut värittäisivät jotkut tietyt kuvat ja keskustella miksi päätyi johonkin tiettyyn väriin ja millaista lopputulosta havitteli, vai antoiko vain virran viedä. 

Mahtavaa puuhaa kaiken kaikkiaan! Taidanpa painua värittämään taas.


Onko sinulla jo aikuisten värityskirja? Voisitko kuvitella sellaista hankkivasi? :)





1. marraskuuta 2015

Tossua toisen eteen, onneksi!


Juuri kun pari postausta sitten mainitsin, että pimeästä vuodenajasta tulee aina mieleen flunssaan sairastuminen, niin tällä viikolla olen päässyt maistamaan millaista on olla puolikuntoinen. Flunssasta ei tosin ole ollut kyse, vaan jonkinlaisesta vatsapöpöstä. Ihan viime viikon lopussa muhun iski aikamoiset vatsakivut, jotka sitten taittuivat seuraavaan päivään mennessä, mutta vatsa jäi tästä kaikesta kovin sekaisin. Oksentamaan en onneksi joutunut, mutta mikään ei tuntunut imeytyvän. Oli vaikea keksiä mistä koko juttu johtui. Tuntui vähän joltain ruokamyrkytykseltä, mutta en osannut yhdistää mitä epäilyttävää olisin syönyt.

Vaiva jatkui alkuviikon ihan muuttumattomana ja ehdin jo miettiä että pitääkö kohta kääntyä lääkärin puoleen. Turhautti kun ruoasta ei voinut nauttia normaaliin tapaan, puhumattakaan siitä että olisi ollut mitään mahdollisuuksia suunnata salille tai lenkkipolulle. Pienillä kävelyillä kyllä kävin, mutta nekään eivät tuntuneet niin hyviltä kun tiedosti ettei ole ihan kunnossa. Onneksi vaiva alkoi viikon loppua kohti mennessä helpottaa ja tänä viikonloppuna pääsin toteamaan että nyt olen täysin terve. Oli kyllä tosi helpottunut olo. On erikoista kuinka tällaisen pienehkönkin puolikuntoisuuden jälkeen osaa arvostaa terveyttä!




Kun on viikon verran ollut harrastamatta hikiliikuntaa, niin huomaa kuinka oleellinen osa arkea se yleensä on. Ilman sitä energiapiikit jäävät saamatta ja tuntuu että väsähtää helpommin (nyt kun vielä on näin pimeääkin). Huomaan myös omalla kohdallani sen, että jos en pääse kunnolla liikkumaan, niin ei tee mieli venytelläkään, vaikka sehän olisi aina hyvästä. Nopeasti alkaa myös tulla kaikenlaisia kolotuksia kun ei liiku. Alaselkä tuntui jumiutuneelta ja toispuoleiselta, niska kipeältä ja jalat jäykiltä. Erityisesti istumatyötä tekevälle se liikunta on vaan niin tärkeää.

Nyt tänään pääsin sitten vetämään juoksulenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan. Voi sitä fiilistä - siitä tuli tämän syksyn paras juoksulenkki. Pingoin sinne minne jalat veivät, hyvän musikkin jyllätessä korvissa. Juoksin teollisuusalueella, pururadalla, rappusia, ylämäkiä, juurikkoisia polkuja ja kävelytietä. Tuntui että jalat olisivat jaksaneet loputtomiin. Tunnin juoksentelun jälkeen palasin kotiin energiaa puhkuen ja onnellisena. Jos jotain positiivista pitää löytää mistä tahansa sairastelusta, niin ainakin se että sen jälkeen oma terve keho tuntuu erittäin tärkeältä asialta eikä ota sitä itsestäänselvyytenä.




Marraskuun ensimmmäinen päivä oli sään puolesta harmaa, mutta kuinka aurinkoinen mieli siitä tulikaan! Kivaa sunnuntaita kaikille!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...