24. syyskuuta 2015

You are stronger than you think


Urheilua harrastaessa onnistuneen treenin ei tarvitse tarkoittaa huippusuoritusta tai uusien omien ennätysten rikkomista. Kun saa hien pintaan, pirteän olon ja lihaksiin poltteen, niin voi olla tyytyväinen ja iloita siitä, että teki itselleen taas hyvää. Perussuoritukset ovat tavallaan kaiken pohja, millä tekemisen into säilyy - jos joka treeniltä vaatisi itseltään enemmän kuin edelliseltä niin harrastaminen voisi olla aika lannistavaa. Aina silloin tällöin on kuitenkin hyvä yllättää itsensä tekemällä jotain enemmän, kovempaa tai kauemmin. Se on hyvä kehityksen suhteen, koska tottakai kunnon kasvaminen ja ulkoiset muutokset motivoivat jatkamaan. Mutta ennen kaikkea nämä omien rajojen koettelut ovat hienoja siitä, että silloin huomaa kuinka paljon enemmän sisällä piilee voimaa kuin voi uskoakaan! 

Olen lukenut että kun urheilusuorituksen yhteydessä alkaa tuntea itsensä väsyneeksi, niin se  saattaa olla vain aivojen tapa viestittää energiankulutuksen olevan sillä hetkellä kovaa ja että olisi järkevää säästää sitä. Se ei kuitenkaan aina tarkoita, ettet oikeasti enää jaksaisi, vaan heikko hetki voi mennä nopeasti ohi. Mukana on siis paljon psykologiaakin, siinä mitä mieli sanoo ja miten paljon oikeasti on vielä voimavaroja. Omien rajojen tunteminen on toki tärkeää jotta saa estettyä loukkaantumiset ja ylilyönnit, mutta kun se on hanskassa,  niin on hienoa huomata että piileviä voimia löytyy ihan jokaiselta.

Se minkä vuoksi olen nyt lähiaikoina miettinyt urheilun suhteen näitä yllättäviä voimavaroja sai alkunsa kesällä siitä meidän Norjan vaelluksesta. Oli hämmentävää miten ensimmäisen tunnin ajan voi olla niin puhti pois, mutta seuraavat kahdeksan tuntia harpoinkin sitten eteenpäin täysin väsymystä tuntematta rinkka selässä vaativimmassa maastossa missä olen koskaan ollut, ja pyydän jopa nilkkansa satuttaneelta Joonakselta lisää painoa kannettavaksi, koska sitä energiaa vain riittää. Se kokemus oli oikeasti aika käänteentekevä! Tuollainen "äärimmäinen" tilanne voi tuoda todellisia extravoimia esiin, joiden tiedostaminen on aika hieno tunne. Huomaa olevansa vahvempi kuin uskoikaan.




Treeneissä sisäiset voimavarat saattavat ilmoittaa itsestään vahingossakin. Esimerkiksi vähän aikaa sitten juoksulenkillä tuli taas todiste niistä. Olen pitkään kirjoitellut hyvästä juoksuflowstani ja olenkin jäänyt siinä paljolti mukavuusalueelleni, eli juoksen melkein aina omaehtoisesti sopivan pituisia, tasatahtisia lenkkejä. Yhtenä päivänä lähdettiin yhdessä juoksemaan ja päätettiin mennä Herttoniemen metsässä sijaitseville todella pitkille, viime kesänä uusituille portaille. Juoksulenkistä tuli todellakin erilainen, kun ravasi niitä ylös alas ja lopuksi vielä vieressä olevan valtavan ylämäen - siitä kun hölkkäili kotiinpäin niin tuntui että kaikki voimat on käytetty. Mutta eipä ollutkaan, toisin kuin luulin! Paluumatkalla juuri ennen kotiamme on tosi jyrkkä ja pitkä ylämäki ja päätettiin että rykäistään vielä sekin. Epäilin tosin että nyt ei kyllä enää juoksemalla pysty edetä, jalat oli niin raskaat poikkeavasta rapputreenistä.

Joonaksen selkä katosi jo horisonttiin ylös mäkeä. Kun otin ekat juoksuaskeleet ylämäkeen, niin kappas - yhtäkkiä jalkani olivat kuin vieterit! Vauhti vaan kiihtyi loppua kohden ja lopulta juoksin ylhäällä odottavan Joonaksen ohi huikaten, että sori, mun jalat ei vain pysähdy! Siis todella outo energiapiikki kaiken kaikkiaan.. Tämä kokemus sai taas uskomaan että kyllä se puhti voi löytyä ja yllättää, erityisesti silloin kun haastaa itsensä.



Olo tuon juoksusetin jälkeen oli muuten jotain aika huippua. Kävelin koko illan jotenkin normaalia ryhdikkäämpänä ja muistelin sitä löytynyttä energiapiikkiä. Kaksi seuraavaa päivää kävelinkin sitten kaikkea muuta kuin ryhdikkäänä, lyhyin askelin, pakottavia pohkeita, pakaroita ja reisiä valitellen. Ehdottomasti pitäisi useamminkin juosta tuollaisia erilaisia treenejä.

Niin kuin sanottu, aina niitä kaikkia mahdollisia voimavaroja ei ole tarpeen pyrkiä saamaan esiin varsinkin kun harrastelee omaksi ilokseen ilman varsinaisia tähtäimiä. Perussuorituksesta tulee tyytyväiseksi, mutta välillä tulee kyllä tarpeen ylittää itsensä. Kun kokeilee rajojaan voi pystyä paljon enempään kuin uskoikaan ja sitä kautta saada hyvän olon lisäksi aimo annoksen itseluottamusta!

Oletko sinä joskus yllättynyt omista voimistasi? Pyritkö useinkin urheilusuorituksissa niin sanotusti äärirajoille ja millaisia fiiliksiä se aiheuttaa?




12. syyskuuta 2015

Eväitä mukaan


Uusien kätevien eväsvaihtoehtojen keksiminen on aina tervetullutta. Erityisen kivaa on saada inspiraatiota terveellisiin eväisiin, jotka kulkevat kätevästi mukana. Sellaisia voi sitten syödä esimerkiksi nälän yllättäessä kesken työpäivän tai kantaa laukussaan pidemmänkin aikaa mukana hätävarana. Herkkävatsaisena henkilönä joudun lisäksi miettimään eväät myös vatsani kannalta. Ajatus vaikkapa omenan syömisestä välipalana olisi ihana ja helppo, mutta sitä virhettä ei kannata tehdä. Joutuu siis hieman käyttämään luovuutta, mutta toisaalta kun tuntee omat rajoitteensa niin tietää suunnilleen mitä kannattaa ja mitä ei kannata valita.

Tämän hetken lemppari hätävaraksi tarkoitettu evääni on seuraava aivan mahtava yhdistelmä: saksanpähkinät ja taatelit. Ja nimenomaan yhdessä nautittuna! Olen jo vuosia suhtautunut pähkinöihin tosi varauksella, koska muistelen joskus saaneeni vatsani kipeäksi cashew- ja pistaasipähkinöillä. Saksanpähkinät sen sijaan eivät tunnu aiheuttavan vatsanväänteitä (ja itseasiassa cashewtäkin söin vähän aikaa sitten muutaman vuoden tauon jälkeen raakakakun osana, eikä tullut mitään! Voikohan olla että menneet huonot kokemukset olivatkin seurausta jostain muusta, tai sitten nykyinen tarkempi ruokavalio on parantanut vatsan kestävyyttä niitä vastaan? Mene ja tiedä!). 

Anyway, kun saksanpähkinöitä ja taateleita laittaa vaikka pieneen purkkiin tai minigrip-pussiin, niin saa mukaansa herkullisen ja ravinteikkaan hätävaran. Popsittuaan muutaman kappaleen saa jo verensokerit ylös ja jaksaa seuraavaan ateriaan!




Toinen mukana kulkeva eväs on tietenkin klassinen proteiinipatukka. Niihin sinänsä voi suhtautua vähän varauksella, koska ne sisältävät monesti pitkän ainesosalistan vaikka mitä ei-niin-luonnollisia asioita ja joissain on myös paljon sokeria. Monet eivät lisäksi maistu kovin hyvälle. Jos makua ja proteiinin määrää miettii, niin lempparini on ehdottomasti Goodlifen Chocolate Fantasy. Niitä myydään ainakin Fitnesstukussa, muista kaupoista en tiedä. Laitettiin vähän aikaa sitten elämä risaiseksi ja tilattiin niitä kokonainen pakkaus, mutta vasta nyt tätä postausta varten vilkuilin sokerimäärät ja totesin että sokeria niissä kyllä on aika paljon... No, mutta on se silti hyvä laukussa kulkevaksi ja pelastanut monia nälän yllättämiä hetkiä, joten silloin tällöin syötäväksi ihan ok valinta!




Sitten yksi terveellinen, lähes jokapäiväinen eväs joka ei välttämättä selviä hyvänä tuntikausia lämpimässä mutta joka tulee vetäistyä usein esim. kesken työpäivän: smoothie. Sekoitan blenderillä yleensä mantelimaitoa, soijajogurttia, chia-siemeniä sekä lisäksi oman valinnan mukaan hedelmiä tai marjoja (banaania, ananasta, mustikoita, vadelmia jne). Nykyään kun olen vähän hurahtanut raakaleivontaan ja kaapista löytyy siksi kaikenmaailman superfoodeja, niin smoothien sekaan tulee myös heitettyä vähän lucumaa, psylliumia, kookosöljyä ja muuta. Se mikä tekee smoothien käteväksi on sen laittaminen pieneen, ison suuaukon omaavaan urheilupulloon. Sen voi sitten vaan kulauttaa kurkkuunsa. Pitkään laitoin smoothien aina kannelliseen pakasterasiaan, mutta oli vähän vaivalloista aina lusikoida sitä sieltä. Prismasta ostettu Leaderin pieni urheilupullo on tosi hyvä!




Mitä käteviä ja kenties mukana kulkevia eväitä sinä suosit? :)



9. syyskuuta 2015

Ajatuksesta unelmaksi, unelmasta todeksi


Olen aina ollut kova unelmoimaan. Unelmat saattavat saada alkunsa ihan jostain pienestä hajanaisesta ajatuksesta tai ideasta, joka on voinut muhia alitajunnassa jo kauan. Kun sellainen on tarpeeksi monta kertaa noussut jollain tasolla mieleen, huomaa lopulta yleensä sanovansa ääneen lauseen, joka alkaa sen kaltaisilla sanoilla kuin "olisipa hienoa joskus". Silloin unelma on tavallaan ensimmäistä kertaa muodostunut. On keksinyt jotain mitä juuri itse haluaa toteuttaa omassa uniikissa elämässään, oli se sitten arkinen pienempi juttu tai jotain suuren suurta. Erilaisista unelmatyypeistä kirjoittelinkin joskus tässä postauksessa.

Unelmia tietenkin tulee ja menee, eli jotkut unelmista jäävät pelkälle ajatuksen tasolle eikä niitä tule työstettyä eteenpäin. On varmasti tarkoituskin antaa mielen tehdä karsintaa siitä mitä asioita oikeasti haluaa jalostaa eteenpäin. Ne unelmat joita eniten haluaa jäävät kyllä mieleen pyörimään eivätkä haalistu. Niitä tulee pohdiskeltua huomaamattaankin ja esitettyä itselleen vaihtoehtoja ja skenaarioita niiden toteuttamiseen. Voisinko todella? Kuinka se käytännössä menisi? Miltäköhän tuntuisi?




Olen huomannut että välillä on kausia jolloin ideoita ja unelmia syntyy enemmän. Yleensä se liittyy muuhun elämäntilanteeseen: jos on kova kiire ja painaa eteenpäin laput silmillä, ei välttämättä ehdi unelmoida vaan keskittyy käytännön jokapäiväisiin juttuihin. Kun tuleekin sitten hitaampi, rennompi ajanjakso niin yleensä unelmien siemeniä alkaa putkahdella esiin kuten myös alustavia keinoja niiden toteuttamiseen. Unelmien keksiminen ja niiden todeksi muuttaminen vaatii siis ehdottomasti sitä että on aikaa ajatella kunnolla, että ehtii oikeasti konkretisoida itselleen mitä haluaisi ja mitkä toimenpiteet pitää sen eteen tehdä. Hahmottaa sinne johtavat portaat ja alkaa jo ajatuksen tasolla tehdä jotain asian eteen.  Jos tuntuu ettei unelmiaan ehdi edistää niin kannattaa varata vaikka omasta kalenterista erikseen aikaa sille, että saa rauhassa kehitellä jo mieleen pilkahtaneita unelmiaan eteenpäin!

Unelmoimisen ei kuitenkaan tarvitse olla vain oma päänsisäinen juttu. Mielestäni unelmointi yhdessä jonkun kanssa on parasta. Me ollaan Joonaksen kanssa aika kova parivaljakko unelmoimaan ja kun unelmien suuntakin on sama, niin toisesta saa valtavasti voimaa niiden toteuttamiseen. Omista unelmista puhuminen tai muiden unelmista kuuleminen kaveripiirissäkin on yhtä lailla mielettömän palkitsevaa. Inspiroiduin kun kuulen, että joku läheinen on keksinyt jotain hienoa ja on vieläpä oikeasti alkanut ajaa asiaa eteenpäin. Sellaiset henkilöt jakavat yleensä saman ajatusmaailman siitä, kuinka kaikki on mahdollista ja sitä kautta suhtautuvat muidenkin unelmiin kannustavan innostuneesti. Parhaimmillaan molemmat osapuolet voivat inspiroida toinen toistaan ja heittää tärkeitä näkökulmia. Mikäs sen parempaa. Lähipiiristä voi tietenkin löytyä niitäkin, joiden suhtautuminen toisten pilvilinnoihin on skeptistä. Kenties skeptisyys onkin taustalla piilevää pelkoa, joka estää kehittelemästä omia mielessä kyteviä haaveita yhtään eteenpäin? Toisaalta tällaisetkin ihmiset voivat rohkaistua siitä, kun huomaavat sinun puhuvan unelmistasi ja tekevän asioita niiden toteuttamiseksi. Rohkaisu voi parhaimmassa tapauksessa olla se ratkaiseva tekijä jollekin toiselle ratkaisevan askeleen ottamiseksi.





Omat nykyiset unelmani liittyvät aika isoihinkin asioihin kuten asumiseen, töihin ja matkoihin. Mielessä on kypsynyt ihan tämän kesän ja alkusyksyn aikana niihin liittyviä asioita, joita haluaisin toteuttaa jo ensi vuoden puolella (moni ajatusketju sai alkunsa nimenomaan kesäloman aikana, kun oli aikaa ajatella - aivojen tuuletus tekee todellakin hyvää!). Ensimmäisiä askeliakin on tavalla tai toisella jo otettu. Kaikkien tämän hetkisten unelmien taustalla on halu olla onnellinen ja elää elämänsä tyytyväisenä, sisällyttäen siihen kuitenkin kohokohtia.

Olen huomannut, että jos välillä oman unelman toteuttaminen tuntuu suunnittelustakin huolimatta kaukaiselta niin kannattaa muistella jo toteutettujen unelmien kehittymistä ajatuksesta todeksi. Sitä kun ensimmäistä kertaa mieleen nousi ajatus vaikkapa uuteen kaupunkiin muutamisesta, suuresta matkasta tai tietystä opiskelupaikasta. Kuinka asia siitä eteni, ottamalla selvää, näkemällä vaivaa, tekemällä ehkä uhrauksiakin. Miten lopulta sitten unelma olikin saavutettu, oli päässyt siihen hetkeen mikä oli jossain vaiheessa ollut vain nouseva innostava ajatus kytemässä. Sellainen jota ajatellessa oli aikoinaan kysynyt itseltään voisinko todella? Tällaisten asioiden muistelu rohkaisee jatkossakin tavoittelemaan unelmiaan, pelottomasti ja toiveikkaana.


Muistatko sinä hetken jolloin joku unelmistasi on ensimmäistä kertaa tullut mieleesi? Edistätkö tällä hetkellä jotain unelmaasi tavalla tai toisella? :)



5. syyskuuta 2015

Brunssit, viikonlopun helmiä


Brunssit on ihania. Valinnanvara eri ruokien välillä, kiireettömyys ja hyvä tunnelma ovat niiden parhaimpia puolia. On kiva olla ajoissa liikkellä viikonloppuna aamupäivällä ja istua hyvässä seurassa nauttimassa ja juttelemassa, hakien välillä lisää maisteltavaa lautaselle. Brunssipaikkojen paljous on yksi kivoimpia asioita kaupungissa asumisessa. Helsingin brunssitarjonta on tosi hyvä ja vaikka monta paikkaa on jo testattu, niin monta on vielä käymättäkin. Euroopan kaupunkilomilla olisi kiva testailla vielä enemmänkin brunsseja. Berliinissä varsinkin koimme pari niin hyvää brunssia että muistelen niitä vieläkin kaihoisasti.

Käytiin tänään brunssilla Cafe Cardemummassa. Eka visiittimme siellä oli jo viime keväänä ja se teki heti silloin vaikutuksen. Pieni kahvila Kalliossa, jossa on tiivis, kodinomainen tunnelma ja hinta-laatusuhde kaupungin parhaimpia (17 €). Tarjolla on aika lailla samoja juttuja kuin muillakin brunsseilla, eli salaatteja, leipiä, hedelmiä, jälkiruokia ym, mutta jotenkin tuolla on sellainen fiilis että koskaan ei tiedä mitä kaikkea kivaa sieltä löytyykään. Tarjonta vaihtuu sitä mukaan kun edellinen tarjoiluastia tyhjenee, valinnanvaraa on ja kaikki on mukavan pientä. Kahvi ja tee erottuvat edukseen muista brunsseista: kahvista on tarjolla vaaleaa ja tummaa paahtoa ja tee on pussien sijaan irtoteetä, jonka maun voi itse valita lukuisista vaihtoehdoista. 




Tätä edeltävä brunssi koettiin kesällä Töölössä Mestaritalleilla, joka sekin oli ihan hyvä kokemus. Valinnanvara oli aika ruokainen, maut olivat hyvä ja kaikkea oli runsaasti. Paikkana Mestaritallit on ehkä vähän turhan fiini omaan makuuni ja tiloiltaan niin suuri, että se tuntuu hieman kolkolta. Paikka on meren äärellä, mutta sitä ei sisällä istuessa oikeastaan huomaa. Olen huomannut, että pelkkä ruoka ei brunsseilla ratkaise. Kokemukseen vaikuttaa ehdottomasti se kokonaisuus, eli myös sijainti ja tunnelma. Mestaritallit erottui edukseen ruuallaan, mutta jätti muuten vähän kylmäksi.





Tällä hetkellä Helsingin brunssisuosikkejani on Cafe Cardemumman ohella Ruoholahdessa sijaitseva merellinen, siisti Faro sekä Kalliossa mahtavia makuja tarjoileva Sandro. Molempien hintaluokka taitaa olla tällä hetkellä yli 25 euron, mikä hieman kirpaisee, mutta rahoilleen saa kyllä vastinetta. Farossa olen käynyt vain talviaikaan pari kertaa, mutta kesällä se on varmaan vielä makeempi kun brunssin pääsee nauttimaan terassille meren äärelle!





Seuraavaksi tarkoituksena olisi kokeilla brunssin merkeissä paikka nimeltä Tres Bones, josta olen kuullut paljon hyvää. Kiva päästä näkemään millainen se on, ja sen jälkeen tietenkin on vielä monta muutakin paikkaa käymättä. Brunsseista ei koskaan saa tarpeekseen!

Mikä on sinun suosikkisi brunssipaikoista omassa kaupungissasi tai muualla? :)




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...