27. heinäkuuta 2015

Makeaa mahan täydeltä


Nyt kun kesäloma on takana ja töissä oltu jo viikon verran, niin on koittanut niin sanotusti paluu arkeen monessakin mielessä. Kesäloman jälkeen meinaa aina tulla vähän jo orastava syksyfiilis, kun yhtäkkiä loma ei olekaan enää edessä. Ensi vuonna jos mahdollista niin jätän kesälomani vähän myöhemmäksi kesään: olisi optimaalista jos loma alkaisi vasta aikaisintaan heinäkuun puolivälissä. Sitten olisi jotenkin luontevaa palata töihin kun oltaisiin jo pitkällä elokuun puolella jolloin alkusyksyfiilis alkaa oikeasti olemaan ajankohtainen. Nyt kun pelmahtaa työpöydän ääreen kesken kesän niin meinaa unohtaa että nythän eletään ihan ydinkesää, varsin muuttumattomana jatkuneista säistä huolimatta.

No, onneksi kesää on silti jäljellä. Illat ovat yhä valoisia ja viikonloppuisin voi toteuttaa vielä pieniä reissuja ja muita kesäisiä tempauksia!




Arjen alkaminen loman jälkeen tarkoittaa myös rutiineihin palaamista eri osa-alueilla. Yksi niistä on syöminen. Loman syömistottumukset eivät mitenkään radikaalisti eronneet arjesta, vaan samat tattaripuurot tuli keitettyä aamuisin ja tutut ruuat valmistettua niin kotona, mökillä kuin roadtripillä. Valmistettiin tosiaan Ruotsin ja Norjan roadtripillä suurin osa aterioista itse leirintäalueiden keittiöissä ja retkikeittimellä, mikä oli uusi kokemus matkusteltaessa. Yleensä nimittäin esimerkiksi kaupunkilomilla tulee syötyä hyvinkin eri lailla kuin kotona, kun syö joka päivä ravintoloissa (niin ihanaa kuin se onkin). Omien ruokien valmistus oli tavallaan vaivalloista, mutta sopi tämän reissun luonteeseen ja Norjan kovan hintatason välttelyyn :D

Vaikka perusruokavalio pysyi samana, niin loman aikana tuli kuitenkin herkuteltua enemmän. Herkkuhetkien sijoittaminen viikonloppuihin ei lomalla toimi, koska arki ei eroa viikonlopusta ja joka päivä lomalla on tavallaan spesiaali. Niinpä löysin itseni kolmen viikon aikana usein kauppojen jäätelöaltaiden reunalta tai pulla kädessä kahvipöydästä. Tämän kesän lemppareitani jäätelöiden osalta ovat olleet ihan tavallinen vaniljapehmis sekä Magnumin uusi Pink Raspberry! Söin ekaa kertaa sellaisen Uppsalassa ja piti sitten heti kotonakin metsästää uudestaan. Laivalta puolestaan raahasin kotiin yli kilon suklaata... Muita kulinaristisia kohokohtia oli suklaata ja vadelmaa yhdistelevä täytekakku jonka leivoin Joonaksen synttäreiden kunniaksi. Koska välttelen mielelläni vehnää leipomuksissani niin tein tämän kakun perunajauhoista ja se oli kaikin puolin onnistunut, mehevä ja hyvin kohonnut. Täytteenä oli mm. vadelmakermavaahtoa ja raastettua tummaa suklaata. Nam!




Jäin loman aikana myös hieman kofeiinikoukkuun, mikä oli aika nurinkurista. Luulisi että se menisi ihmisillä juuri toisinpäin, että arkena juo kahvia mutta lomalla ei tarvitse! Mulle kahvi on sellainen erityisten hetkien juttu, ei jokapäiväinen, ja kun lomahan on erityistä aikaa niin harvasen päivä loihdin pressopannulla kahvia tai olin jossain kahvilassa. Löysin monen vuoden tauon jälkeen myös murukahvin, mikä oli tosi kätevä reissatessa varsinkin siellä roadtripillä. Tuli yhdet kupposet keiteltyä vuorillakin. Harvoin on kahvi maistunut niin hyvältä!

Herkuttelu on ihanaa ja kuuluu lomaan, mutta terveellisyyden osalta on sen suhteen kiva olla taas arkirytmissä. Mitä leipomisiin tulee, niin tämän hetken innostuksen aiheita ovat mulla parhaimman raakasuklaareseptin kehittelyä (alkaa olemaan jo aika lähellä!) ja tilasinpa juuri kirjan raakakakkujen tekemisestä. Näihin palaan vielä myöhemmin!


21. heinäkuuta 2015

Ekaa kertaa Porvoossa


Sain kesäkuun puolella yhden oleellisen asian pois kesän bucket listiltäni. Käytiin nimittäin eräänä lauantaina Porvoossa, ensimmäistä kertaa ikinä! Meiltä Itä-Helsingistä Porvooseen on matkaa suurinpiirtein 40 kilometriä, joten en ymmärrä miksi saatiin toteutettua reissu vasta nyt näiden kaikkien vuosien jälkeen. Se on selvästi liian lähellä :D

Porvoo on kuulemma parhaimmillaan kesäisin ja se osoittautui todellakin viehättäväksi kaupungiksi. Vanha kaupunki oli upea mukulakivineen ja puutaloineen! Se oli oikeastaan isompi kuin olin kuvitellutkaan.






Käytiin kahvilla kivassa pienessä kahvilassa joen varrella. Päivä sattui olemaan tosi aurinkoinen ja lämmin (yksi niistä harvoista tänä kesänä), joten oli kiva istuskella ja katsella ympärilleen. Turisteja ja muita kävijöitä riitti. Ymmärrän kyllä hyvin miksi kaupunki houkuttaa vierailijoita kauempaakin!






Viime viikolla käytiin Porvoossa jo toistamiseenkin, niin paljon siitä pidettiin. Käytiin syömässä yllättävän hyvää sushia eräässä sushi-buffetissa ja kiertelemässä hieman ympäriinsä. Onpas hauskaa tietää että näin lähellä Helsinkiä sijaitsee noinkin kiva pikkukaupunki. Keskustassa tuntuu olevan kaikki palvelut mitä suinkin tarvitsee. Porvoossahan voisi melkein jopa kuvitella joskus asuvansa!

Oletko sinä käynyt Porvoossa? :)



19. heinäkuuta 2015

Vaellus Jotunheimenin kansallispuistossa


Tässä tulisi nyt juttua siitä meidän vaelluksesta Jotunheimenin kansallispuistossa Norjassa!

Oltiin alunperin suunniteltu että tehtäisiin vaellus jossa yövyttäisiin kaksi yötä. Päivää ennen kuin olisimme aloittaneet vaelluksen tiirailimme kuitenkin Trondheimista käsin säätiedotuksesta, että aloituspäiväksi oli luvattu koko päivän kestävää rankkasadetta. Ajatus vaeltamisesta märässä kelissä kastuen, liukastellen, juurikaan ympärilleen näkemättä saati teltan pystyttämisestä kaatosateessa ei innostanut, joten päätimme suosiolla lyhentää vaellusta päivällä. Suunnitelmia ei oikein voinut pidentää toisestä päästäkään, jotta ehtisimme Tukholmasta lähtevään laivaan ajoissa. Vähän harmitti, mutta pääasia kuitenkin että pääsisimme ja onneksi rankkasade kestäisi vain sen päivän!

Aloitimme vaelluksen Gjendesheimistä, josta uuden suunnitelman mukaisesti olimme päättäneet vaeltaa suositun, vuoren ylittävän Bessegenin reitin Memurumbuun asti. Yöpyisimme Memurumbun kieppeillä ja kävelisimme toisena päivänä takaisin Gjendesheimiin helpompaa rantareittiä pitkin. Auton sai jätettyä maksulliselle parkkipaikalle polun alkupäähän (eka kuva) ja pääsimme aloittamaan vaelluksen.

Jo heti ekat askeleet ottivat luulot pois, koska reitti lähti välittömästi ylämäkeen, jota jatkui silmänkantamattomiin. En tiedä olinko syönyt liian vähän vai oliko kyse vain alkukankeudesta, mutta tunsin oloni tosi väsähtäneeksi heti siinä alussa. Rinkka painoi, askel painoi. Tavaraa meillä tosiaankin oli paljon, koska viime kesän vaellukselta oppineena meillä oli litrakaupalla vettä mukana (ruokien, teltan, makuupussien ym. lisäksi). Huomasimme pian että lähes kaikilla vastaantulijoilla oli vain pikkuinen päiväreppu selässään. Joku vastaantuleva jenkki kommentoikin meidän rinkkoja että "That's a lot!".




Pidettiin eka ruokatauko noin tunnin päästä aloittamisesta, jonka jälkeen mun fiilis parani huomattavasti. Yhtäkkiä olikin paljon virtaa, vaikka edelleen mentiin pelkkää ylämäkeä. Ekat lumiosuudet riemastutti, oli jotenkin niin erikoista kävellä lumessa heinäkuussa! Maisemat ympärillä paranivat jatkuvasti, kun näki yhä selvemmin kaikki ympäröivät vuoret. Maasto oli karua ja kivikkoista. Jotenkin aisti, että nyt ollaan todella erilaisessa paikassa kuin koskaan aiemmin.





Lopulta saavutettiin korkein kohta ja maisemat sieltä olivat mykistävät. Hylättiin rinkat maahan ja jäätiin ihastelemaan ja kävelemään ympäriinsä ja ottamaan kuvia. Edessä näkyi kaksi järveä, toinen tumman jäinen ja toinen turkoosinen, ja niillä oli keskenään korkeuseroa huimat 400 metriä. Aika harvinainen näky.

Sitten olikin edessä yksi hurjimmista osuuksista, nimittäin laskeutuminen näiden kahden järven keskellä menevää rinnettä pitkin alas. Se oli kapeimmillaan vain kaksi metriä leveä ja huimasi ajatellakin mitä tapahtuisi jos tasapaino pettäisi. Tasapaino rinkan kanssa on ihan muuta kuin ilman ja välillä joutui todella etenemään kieli keskellä suuta, askel askeleelta. Kun oltiin vihdoin päästy se jyrkin osuus alas, jäisen järven viereen, oli helpottunut olo. Vilkaistiin vielä taaksemme millainen mäki oltiin laskeuduttu ja meinasin pyörtyä kun tajusin millainen jyrkänne se olikaan ollut! Siitä sitten jatkettiin matkaa, kunnes yhtäkkiä Joonaksen jalan alla liikahti irtokivi ja hän kaatui päistikkaa. Siinä pelästyttiin aika lailla! Luojan kiitos ei oltu enää siinä pahimmassa rinteessä. Nilkka venähti, mutta onneksi vain sen verran että pystyttiin jo hetken kuluttua jatkamaan matkaa. Sovittiin että ensi kerralla oikeasti hankitaan molemmille pitkävartiset vaelluskengät, meillä kun on vain lyhytvartiset.





Matka jatkui pelästymisestä huolimatta hyvällä energialla ja hienoilla maisemilla. Sen verran Joonaksen nilkkaan tuntui, että etenimme rauhalliseen tahtiin. Pidimme välipalataukoja aina tarpeen tullen. Maastossa oli nousuja ja laskuja, harvoin tasaista kohtaa. Pilvet alkoivat pikkuhiljaa laskeutua korkeimpien huippujen tasolle, mikä oli aika erikoinen näky niin korkealla ollessa. Pieni jännittävä kohta koettiin melko pian vielä seuraavan ylämäen lumikohdassa, jossa liukastumiselle olisi voinut olla se seuraus että olisi lähtenyt liukumaan lumimäkeä pitkin sinne jääjärveen... Onneksi kuitenkin päästiin siitä ehjin nahoin. Kaikki nämä jännityksetkin jotenkin boostasivat mun energiaa ja rinkka ei tuntunut painavan enää yhtään mitään, vaikka vaellusta oli takana jo monta tuntia.

Reitin varrella ei ollut merkintöjä jäljellä olevasta kilometrimäärästä, toisin kuten Karhunkierroksella, joten emme tienneet kuinka pitkä matka vielä olisi jäljellä. Perehtyminen tähän reittiin oli jäänyt meillä aika vähäksi, joten emme kyllä edes tienneet kuinka monta kilometriä reitti kokonaisuudessaan olisi (23 km, kävi jälkikäteen ilmi). Jossain oli sanottu että ilman kantamuksia ja pysähdyksiä reitin kulkisi 5-8 tunnissa. Toisaalta sama tuntiarvio oli ollut Pienellä karhunkierroksella, joka oli pituudeltaan vain 12 km  ja joka oli vaativuustasoltaan hyvin helppo tähän Bessegeniin verrattuna, joten tuntiarviot ovat aina kovin suuntaa-antavia. Lopulta päätepisteemme Memurumbu näkyi alhaalla. Laskeutuessa sitä kohti epätasaisia kivenmurikoita pitkin mun monta tuntia kestänyt energiapiikki pikkuhiljaa vaihtui väsymykseksi ja kompuroinniksi. Olihan kello jo 22:30 ja me oltiin vaellettu 9 tuntia. Päätettiin laittaa teltta juuri siihen missä oltiin, rinteelle tasaiselle kohdalle. Telttaan päästyämme Joonaksen nilkka alkoi turvota ja tuli täysin kosketusaraksi, kun ei enää ollutkaan liikkeessä. Yritettiin tukea se koholle ja harmiteltiin ettei särkylääkkeitä tullut mukaan.




Yllä oleva kuva on otettu telttamme edestä, joten ainakin oli hienoin heräämismaisema kuin koskaan aiemmin. Nukuimme molemmat melko huonosti, mutta aamulla oli helpotus huomata että Joonas pystyi tukemaan jo sen verran painoa nilkkaansa että päästiin laskeutumaan alas asti hitaasti mutta varmasti. Nilkka lämpeni koko ajan kun sitä käytti, mutta oli selvää ettei sitä kannattaisi rasittaa nyt yhtään enempää kuin tarvitsisi. Suunnitelma rantareitin vaeltamisesta takaisin Gjendesheimiin vaihtui siis siihen, että hyppäsimme Memurumbusta lautan kyytiin joka menisi Gjendesheimiin. Onneksi sellainen vaihtoehto oli! Lauttaa odotellessa kurkkasin alun siitä rantareitistä ja alkuosa näytti yllätyksekseni olevan veden saartama. En tiedä millainen se olisi ollut siitä eteenpäin.

Vaellus osoittautui siis tapahtumarikkaaksi kaiken kaikkiaan. Hyvää tuuria oli ehdottomasti säiden suhteen: ainoat sateet saatiin yöllä, joten emme joutuneet kertaakaan kastumaan vaelluksen aikana. Kivikkoinen maasto olisi ollut vaarallisen liukas sateella! Tuuria oli myös mukana siinä, ettei kaatumisessa käynyt pahemmin. Tätä ennen ei ollut tullut mieleenkään että vaelluksen aikana voisi oikeasti sattua jotain. Noin vaativassa maastossa vuorien päällä juuri puolivälissä avun saaminen olisi ollut hyvin haastavaa, jos jotain olisi vaikka murtunut. Säikähdyksellä siis selvittiin ja täysin kuntoon Joonaksen nilkka tuli onneksi jo alle viikossa. Huonoa tuuria puolestaan oli siinä, että tuolla reitillä ei yleensä heinäkuussa pitäisi olla lainkaan lunta, mutta nyt oli johtuen poikkeuksellisen kylmästä keväästä ja alkukesästä. Tämän kuulimme eräältä norjalaiselta seuraavana päivänä. Saimme siis vähän extrememmät olosuhteet, mutta toisaalta siinä lumessa oli oudolla tavalla jotain makeeta.
 
Se mitä olisi pitänyt tehdä toisin olisi perehtyminen vaelluskohteeseen etukäteen vielä tarkemmin. Silloin olisimme välttyneet esim. veden raahaamiselta kokonaan, nimittäin jälkikäteen kuultiin että järvistä ja puroista olisi voinut juoda suoraan... Norjassa kun ollaan. Reitti olisi ollut myös helpompi toteuttaa sillä tavalla kuin suurin osa tekee: ottaa lautta heti aluksi Memurumbuun ja vaeltaa sieltä Gjendesheimiin, pelkkä päiväreppu mukana. Reitti on helpompi kulkea niin päin, erityisesti sen jyrkimmän osuuden suhteen. Rinkka toi vähän liikaa vaikeutta kulkemiseen epätasaisessa ja pelkkiä nousuja ja laskuja sisältävässä maastossa, jossa eteneminen oli välillä enemmänkin kiipeämistä kuin vaeltamista. Toisaalta halusimme yöpyä reitin varrella teltassa ja se vaatii rinkan mukanaolon, joten siinä mielessä saimme tehtyä sen mitä suunniteltiin. Hyvä vaihtoehto olisi ollut myös yöpyä majataloissa, joita jokaisessa päätepisteessä on.  Moni nukkuu ja syö niissä ja välttyy sillä rinkan kantamiselta. Jotkut puolestaan laittavat pelkän rinkan kulkemaan lautan kyydissä ja noutavat sen sitten päätepisteestä. Tapoja on monia, mutta oman tietämättömyyden takia vedimme sen vaikeimmalla tavalla, mistä ainakin jälkikäteen voi olla ylpeä :D

Arvokkain opetus oli kuitenkin se mitä oppi itsestään. Pääsin ikään kuin sellaiseen vaellusversioon runner's high -tilasta - jonkinlainen hiker's high? Se sai mut jaksamaan tunti toisensä jälkeen ilman minkäänlaista uupumusta (alkua lukuunottamatta), mikä tuntui tosi erikoiselta. Silloin kun haastaa itsensä oikein kunnolla, tässä tapauksessa enemmän kuin ehkä oli tarkoituksena, saattaa näköjään löytää jotain piilevää voimaa. Ensi kerralla, kenties ensi kesänä Norjassa, olisi kiva kokeilla jotain vähän tasaisempaa, laaksomaisempaa ja helpompaa reittiä. Nyt osattaisiin varmasti harkita tarkasti reitin pituuden, vaativuustason ja säiden mukaan kannattaako siitä tehdä yön yli vaellus vai vain päivän pituinen. Tulevia vaelluksia siis odottaen!





16. heinäkuuta 2015

Aikamoinen reissu!


Hei kaikille! Sen verran totaalisesti on tullut siirryttyä kesälomamoodiin että blogikin on jäänyt kaiken reissaamisen ja kesästä nauttimisen jalkoihin. On ollut ihan hyväkin ottaa vähän etäisyyttä ruudun äärestä, vaikka toisaalta kerrottavaa tuntuu olevan nyt niin paljon etten tiedä mistä aloittaa! Vietettyämme ekan lomaviikon mökillä rauhoittuen alkoi sieltä suoraan siirtyminen Vaasan kautta Ruotsin ja Norjan roadtripille, mistä muodostuikin yksi kaikkien aikojen reissusta. Enpä olisi etukäteen uskonut että tulen näin sanomaan, koska onhan kyseessä "vain" naapurimaat, mutta siitä reilusta viikosta mikä tien päällä vietettiin tuli niin tapahtumarikas, visuaalinen ja vapaudentunteen täyttämä, että vastaavanlaista ei todella joka reissulla koe. 



Jos yrittää tiivistää reissun parasta antia muutamaan asiaan, niin yksi on ainakin ihan mielettömät maisemat. En ollut todellakaan tajunnut kuinka vuoristoinen maa Norja on! Ne saivat toistelemaan niin paljon ylistyssanoja katsellessani auton ikkunasta ulos ja kävellessäni niissä maisemissa. Toinen suuren ahaa-elämyksen aiheuttaja oli matkustaminen autolla liikkuen. Mehän ei oltu koskaan ennen autoiltu ulkomailla, joten nyt kun ajettiin oma automme lautalta Ruotsin puolelle niin alkoi ihan uusi vaihe matkailusta. Se oli todella joustava tapa liikkua omien aikataulujen mukaan, kaikki tarvittava mukana ja aina pystyi pysähtyä ja muuttaa suunnitelmaa jos tarve vaati. Koko reissu sisälsi yllättävän paljon itsensä ylittämisen tunteita, alkaen ihan siitä kuinka välillä tajusi ajavansa todella korkealla vuoristotiellä ja kipuamalla vaelluksella omin jaloin raskas taakka selässä sellaisia mäkiä, että pelkkien niiden näkeminen huimasi.

Merkitsin alla olevaan karttaan sen reitin joka mentiin. Siinä on pari sellaistakin kohtaa merkittynä joissa ei varsinaisesti pysähdytty mutta jotka olivat laivan saapumis- ja lähtemispaikat ((B) Uumaja ja (I) Tukholma). Myöskin ekasta yöpymiskohteestamme Åresta (C) jatkettiin matkaa heti aamulla tutustumatta paikkaan sen enempää. Varsinaiset kohteet siis olivat:

(D) Trondheim
(E) Otta
(F) Jotunheimenin kansallispuisto
(G) Lillehammer
(H) Uppsala



Trondheim oli oikeastaan juuri niin symppis norjalainen kaupunki kuin olin odottanutkin. Meillä kävi sään suhteen tuuri, koska siellä taisi olla niiden parin päivän aikana kesän kuumimmat lukemat mittarissa. Kaupungissa oli ihania puutaloja joen varrella, viheralueita ja jotenkin hyvän nuorekas meininki. Otta oli meille extempore-kohde, ja se osoittautui viehättäväksi pikkukaupungiksi upeissa maisemissa (siitäkin huolimatta että vettä tuli koko päivän todella rankasti). Paikkaa ympäröi vuoret ja keskeltä meni kuohuva koski. Ottassa oli yllättävän hyvät palvelut ja kaupat, johtuen osittain siitä että se sijaitsee lähellä kahtakin kansallispuistoa, joten paikassa pysähtyy moni turisti. 








Vaellus Jotunheimenin kansallispuistossa oli unohtumaton monella tapaa: kommelluksilta ei todella tälläkään vaelluksella vältytty, vaan koko juttuun mahtui todellisia sydämentykytyksiä, suunnitelmien muutoksia, pieni loukkaantuminen, mutta myös tahdonvoiman löytämistä ja ennen kaikkea niin upeiden maisemien näkemistä että en voi tarpeeksi hehkuttaa. Tästä kirjoitan ehdottomasti vielä oman postauksensa! Lillehammer oli kiinnostavaa käydä tsekkaamassa, onhan se talviolympialaisten kaupunki vuodelta 1992. Kaupunki oli kiva, mutta nopeasti nähty. Viimeinen varsinainen kohteemme eli Ruotsin Uppsala ja se yllätti tosi positiivisesti. Paikka josta en odottanut mitään olikin ihan mielettömän monipuolinen, sopivan kokoinen freessi kaupunki! Oltiin valittu se alunperin kohteeksi lähinnä siksi että sieltä pääsisi kätevästi Tukholmasta lähtevälle laivalle ja siellä olisi Joonasta kiinnostavia viikinkiaikaisia nähtävyyksiä, mutta se antoi paljon muutakin. Uppsalaan palaisin milloin tahansa viettämään viikonloppua, se oli niin viihtyisä!







Palaan lisää reissun tunnelmiin vielä tarkemmin, esimerkiksi juurikin tuon vaelluksen suhteen ja ylipäätään siihen millaista oli autoilla tuolla päin ja miten kaikki käytännön jutut menivät. Sen verran paljon ihastuttiin Pohjoismaissa autoiluun, että ensi kesäksi ollaan nyt jo suunnittelemassa uutta reissua! Olen jo innoissani laatinut reittiäkin, heh, näin vaatimattomasti vuotta etukäteen... Lautalla kun menisi taas Ruotsin puolelle ja hurauttaisi Göteborgiin, sieltä Norjan Hardangerviddan kansallispuistoon ja myös länsirannikolle Bergenin ympäristöön katsomaan vuonoja ja kaikkea. Matkustelu on niin parasta.

Olen jotenkin vieläkin ihan pyörällä päästäni siitä kuinka paljon tämä reissu antoikaan. Näköjään välillä voi olla mahdollista lähteä reissuun ilman sen suurempia odotuksia noinkin lähelle ja antaa kaiken uuden lyödä jalat alta.

Onko kukaan teistä reissannut Ruotsissa ja Norjassa, perus-Tukholmaa lukuunottamatta? Tai voisiko se kiinnostaa? Ja hei, miten kesä on mennyt kaikilla? :)




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...