26. huhtikuuta 2015

Ajatukset Nepalissa


Kun sattuu elämään Suomessa, missä ei juuri tarvitse murehtia hirmumyrskyistä, tsunameista, maanjäristyksistä tai tulvista, niin välillä meinaa jopa unohtua että sellaisia on edes olemassa. Sääilmiöt ja luonnonmullistukset käyvät lähinnä mielessä uutisotsikoita lukiessa tai ulkomailla reissatessa. Joskus jossain merenrantakohteessa olen tähystänyt merelle ja miettinyt että olisipa hirveää jos tuolta tulisi joku hyökyaalto. Tai kovassa tuulessa bungalowin heiluessa miettinyt että kunnon myrskyssä tältä majalta lähtisi varmaan katto. Myös 2011 palatessamme Kaakkois-Aasian reppureissulta uutisoitiin heti seuraavana päivänä kun olimme päässeet kotiin, että Japanissa oli ollut se maanjäristyksen aiheuttama tuhoisa tsunami Fukushiman alueella. Silloin muistan että tuntui hassulta, että juuri kun itse päässyt turvallisesti omaan lintukotoon niin jotain kolkkaa maailmasta taas koetellaan.

Nämä aiheet pyörivät nyt mielessä ihan siitä syystä, että eilen sattui Nepalissa valtava maanjäristys. Aihe osui erityisen lähelle, koska olimmehan reilu kaksi vuotta sitten kyseisessä maassa reissaamassa. Muistan kuinka silloin mietimme Kathmandun kaduilla kävellessä, että tulisipa kaameaa jälkeä jos tänne iskisi maanjäristys. Tiedossa oli että Nepal on maanjäristykselle herkkää aluetta ja että sellaisen tulo olisi esimerkiksi Kathmandussa aika kohtalokasta, ottaen huomioon kuinka heikkoa ja tiivistä rakennuskantaa siellä on. Tämä eilen sattunut järistys oli kuulemma suurin mitä on ollut vuoden 1934 jälkeen, joten nyt sellainen järistys sitten todella toteutui.







Kahdessa ylimmässä kuvassa näkyy historiallisia temppeleitä Kathmandun Durbar Squarella. Tuntui aika pysähdyttävältä nähdä uutiskuvista kuinka osa niistä on nyt sortunut täysin.


Järistyskeskuksen on uutisoitu olleen Kathmandun ja Nepalin toiseksi suurimman kaupungin Pokharan puolivälissä. Juuri tismalleen siinä kohdassa sijaitsee pieni paikka nimeltä Bandipur, jossa viivyimme vajaan viikon verran. Silloin oli yleislakko meneillään, joten olimme juuttuneet paikkaan pidemmäksi aikaa kun olimme ajatelleet. Toisaalta mikäs siellä oli hengaillessa: kaunis vanha kylä upeilla vuorimaisemilla. Eilen sattuneen maanjäristyksen jäljiltä ei ole kuulemma päästy vielä tutkimaan maaseudun tuhoja ollenkaan, joten eka ajatus oli että mahtaako koko Bandipuria olla enää olemassakaan. Se järistyskeskus kun näyttää olleen täysin sen kohdalla.




Kuva


Bandipur sattuu myös olemaan ainoa paikka missä olen itse tuntenut pienen maanjäristyksen. Heräsin syntymäpäivääni edeltävänä yönä siihen että sänkymme tärisi. Olin niin unenpöpperössä että mietin että olenko tulossa kipeäksi, että tärisenkö minä vai onko se tämä sänky. Aamulla kuulin että siellä todella oli ollut pieni järistys. Se kun on aika yleistä tuolla. Tämä eilen sattunut vain oli ollut jotain aivan muuta kokoluokkaa.

Tällaiset tapahtumat saavat aina pysähtymään, varsinkin kun kyseessä on paikka jossa on käynyt. Tuntuu pahalta että vaikeudet menevät sinne missä on lähtökohtaisestikin paljon omia ongelmia. Nyt vaan pitää jatkaa uutisten seurailuja ja toivoa kaikkea hyvää sinne päin maailmaa.



25. huhtikuuta 2015

Tähtihetkiä


Arjessa suurimmat onnistumisen tunteet tulevat usein jollain lailla liikunnasta. Yleensä lenkit, saleilut ja muut ovat tasaisen onnistuneita ja niistä tulee ihana olo, mutta välillä joku juttu niissä saattaa ilahduttaa erityisen paljon. Kyse ei tarvitse olla mistään konkreettisesta onnistumisesta, vaan se voi olla myös joku tosi hyvä yksittäinen fiilis kesken suorituksen. Asia joka jää jollain tavalla mieleen ja saa hymyn huulille, oli kyse sitten oman ennätyksen saavuttamisesta, hyvistä olosuhteista tai jostain ulkoisesta tekijästä.

Tänään tuli vedettyä kerrankin ylämäkitreenit, ekan kerran tänä vuonna!


Tällaisia pieniä tähtihetkiä on mahtunut huhtikuuhun esimerkiksi seuraavia:


Eka leuanveto. Kuun alussa siitä tuli vihdoin totta: mä saan vedettyä leuan! Aloin harjoitella leuanvetoa tammikuussa kuminauhan kanssa ja nyt se vihdoin onnistui. Se tapahtui vähän yllättäenkin, kun ajattelin vain kokeilla että menisiköhän nyt ilman kuminauhaa. Voi sitä fiilistä! Tuntui ihan utopistiselta että näinkö mä saan itseni nostettua! Eka leuka on kuulemma aina se vaikein ja tietynlainen käännekohta, joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Nyt kun tekniikka tuntuu olevan kunnossa niin menisiköhän kesään mennessä vaikkapa kolme leukaa?

Hyvä yhteishenki boulderoinnissa. Boulderointi on älyttömän sosiaalinen laji. Siellä tulee lähes joka kerta juteltua tuntemattomien kanssa ja lähiaikoina on ollut taas niin mukavia yksittäisiä kohtaamisia ihmisten kanssa. Välillä kun ponnistelee keskellä seinää niin yhtäkkiä kuulee kun alhaalta joku alkaa avustamaan: "Nosta vasenta jalkaa sinne ylemmäs, siellä on pala" tai ihan vaan kannustamaan. Siis ihan mieletöntä. Jutunjuurta on helppo keksiä kun kiinnostuksenkohde on sama ja ihmiset aidosti iloitsevat toistensa onnistumisista.

Vaikeuksien kautta voittoon juoksulenkki. Lähdin yhtenä viikonloppuna aamupäivällä juoksemaan, kun katsoin säänkin näyttävän hyvältä ja oli kaikin puolin sellainen juoksufiilis. Ulkona kuitenkin huomasin, että siellä tuuli ihan järjettömän kovaa. Kuten olen ennenkin maininnut, olen tosi herkkä huonolle säälle juostessa, erityisesti tuulelle koska tuntuu että siitä tulee helposti pää ja leukaperät (?) kipeäksi. Olisinkin varmaan kiukustuneena kääntynyt melko pian jo kotiin päin, mutta onneksi Joonas oli sattumalta päättänyt lähteä juuri sillä kerralla mukaani pyörällä, alkulämmittelyksi ennen kuin menisi salille. Hänen tsempillään sainkin sitten jatkettua lenkkiä, ja pikkuhiljaa fiilis parani enkä enää lopulta huomannut koko tuulta. Siitä muodostuikin tämän vuoden pisin lenkki ja todella onnistunut sellainen! Ehkä ei siis aina kannata heti antaa periksi huonoksi kokemalleen säätilalle, vaan antaa itselleen mahdollisuus ja katsoa minne asti se kantaa :)





Niin kuin näistä munkin esimerkeistä huomaa, tähtihetkiä urheilun parissa voi olla monenlaisia. Omien tavoitteiden saavuttamista, hyvää henkeä, vaikeuksien kautta voittoon menneitä suorituksia. Tällaiset jutut antavat niin paljon uutta puhtia ja intoa kaikkeen tekemiseen!


Millaisia huippuhetkiä sinä olet kokenut liikunnan saralla lähiaikoina? :)


18. huhtikuuta 2015

Sama kohde kahteen kertaan?


"Oi että miten mahtava paikka tämä onkaan, tänne vielä palaan!". Näin ajattelen aina kun maailmalla on tullut vastaan makeita kohteita, mitkä ovat syystä tai toisesta sykähdyttäneet. Pois lähtiessä vannon että vierailu ei jää viimeiseksi, vaan että tänne on pakko päästä vielä uudestaan, mielellään pian. Kuitenkin kun myöhemmin tulee ajankohtaiseksi alkaa suunnitella seuraavaa reissua, niin lähes aina paikaksi valikoituu joku aivan uusi kohde. Joku missä en ole koskaan käynyt. Niitä nimittäin maailmassa riittää niin mielettömän paljon, että halu nähdä uusia paikkoja tuntuu aina voittavan palaamisen jonnekin tuttuun paikkaan.

Nyt kun mietin asiaa, niin en ole koskaan tainnut palata tarkoituksella samaan ulkomaan kaupunkiin kahta kertaa (Tukholmaa ja Tallinnaa ei luonnollisestikaan lasketa). Ainoastaan välilaskut ovat tehneet tähän poikkeuksen. Niiden vuoksi olen käynyt Köpiksessä ja Amsterdamissa kahdesti, eli kerran ihan varta vasten lomalla ja kerran välilaskun aikana hengaamassa (alla olevat kuvat Köpiksestä 2012). Tuttuihin maihin palaamista on sen sijaan tullut harrastettua. Olen siis saattanut mennä samoihin maihin uudestaan, mutta silti kohde on aina ollut eri kuin viime kerralla maassa ollessani: Saksassa olen tehnyt erilliset reissut Berliiniin ja Düsseldorfiin, Iso-Britanniassa Lontooseen ja Edinburghiin, Hollannissa Amsterdamiin ja Rotterdamiin ja niin edelleen. 




Mistä sitten voi johtua etten ole palannut lähes mihinkään kaupunkiin enää uudelleen? Jos kerran joku paikka vie täysin sydämeni, niin kuin usein käy, niin miksi silti ensi kerralla suuntaan jonnekin muualle? Ennen kaikkea se taitaa johtua valinnanvaran runsaudesta. Maailmassa on niin paljon nähtävää, ettei ole vielä "raaskinut" palata jo nähtyihin paikkoihin. Jos vaikka on suunnitteilla lähteä pitkäksi viikonlopuksi jonnekin, niin tutun kohteen valitseminen on sillä kerralla väistämättä pois jonkun uuden  näkemiseltä. Sama pätee pidempiin reppureissuihin: jos lähden uudestaan Kaakkois-Aasian tuttuihin maihin, niin siltä kerralta minulta jää näkemättä esimerkiksi kuinka hieno maa Sri Lanka olisikaan tai mitä Indonesialla olisi tarjottavana.

Kaiken avaimena on myös se kuuluisa aika. Joka paikkaan ei esimerkiksi yhden vuoden sisällä millään kerkeä mennä (myöskään rahallisista syistä), joten on pakko priorisoida. Priorisoinnissa voiton on vienyt tähän mennessä sen uutuudenviehätyksen kokeminen, mitä uudesta matkakohteesta saa. Uudessa paikassa on aina se tietty hohto: aluksi paikka on vieras, kaikki mitä näkee on uutta, ja pikkuhiljaa oppii kulkemaan majapaikan ja muun paikan välillä, löytäen edelleen uutta nähtävää ja uusia reittejä. Alkaa aistimaan sitä paikan tunnelmaa ja kokemaan miltä tuntuu olla juuri täällä. Siinä on jotain niin makeeta seikkailun tuntua, mistä ainakin itse pidän paljon. Senkin olen kuitenkin huomannut että uutuudenviehätys matkakohteessa alkaa aina jossain vaiheessa rapistua, jos viipyy samassa paikassa liian kauan. Pois lähtiessä voi tuntua että tämä riitti tältä vierailukerralta, mutta samalla tietää että haluaisi vielä joskus palata ja kokea saman paikan vielä uudelleen, nähdä ja tehdä ne asiat mitä nyt ei vielä tehnyt.

Niiden aina hehkuttamieni Berliinin ja Edinburghin lisäksi lähtisin mielelläni uudelleen esimerkiksi...

...Melbourneen,


...Roomaan,


...Thaimaan Koh Taolle,


...ja Lontooseen.


Ehdottomasti haluan jossain vaiheessa edetä sanoista tekoihin ja palata niihin paikkoihin joihin ihastuin. Olisikin kiinnostavaa nähdä mihin suuntaan mielikuvani paikasta muuttuisi. Tuntuisiko joku jo kerran näkemäni kohde nyt tylsemmältä eikä enää yhtään taianomaiselta? Vai voisiko se päinvastoin olla vielä makeempi, kun jo hieman paikkaa tuntevana pääsisi pintaa syvemmälle ja voisi jatkaa siitä mihin viimeksi jäi? Veikkaan vahvasti jälkimmäisintä vaihtoehtoa. Voisi olla aika upeaa kokea kerrankin se tunne että täällä sitä taas ollaan, vau! Kun oikein alkaa ajattelemaan asiaa, niin olisihan se tosi siistiä mennä jonnekin paikkaan mistä on jo niin paljon ihania muistoja valmiina.

Tykkäätkö sinä matkustaa samoihin kohteisiin yhä uudelleen vai valitsetko mielummin aina uuden paikan?


9. huhtikuuta 2015

Venyttelyn iloa


Venyttely on aina jollain tasolla kulkenut osana arkeani vuodesta toiseen. Ihan lapsuuden yleisurheiluharrastuksista asti muistan kuinka olen tiedostanut venyttelyn tärkeyden ja mieltänyt sen osaksi liikuntaa. Into venyttelyyn on kuitenkin vaihdellut: joskus on ollut kausia jolloin olen venytellyt aktiivisemmin, ja välillä puolestaan se on ollut satunnaisempaa velvollisuuden toteuttamista. Koskaan se ei ole silti kokonaan jäänyt.

Yleisesti ottaen olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että venyttelisin ainakin niinä iltoina kun olen harrastanut liikuntaa. Silloin sitä venytystä eniten kaipaakin. Hyvin monesti se on kuitenkin tupannut unohtumaan! Todella usein olen painunut pehkuihin ja vasta sitten muistanut että ai niin, munhan piti venytellä. Toinen haaste on ollut oma kärsivällisyys. On ollut vaikeuksia malttaa viipyä samassa venytyksessä tarpeeksi kauan, kun meinaa tylsistyttää ja ajatukset rientävät jo seuraavissa asioissa.




Tämän vuoden alkupuolelta asti kuitenkin tuntuu, että olen saanut aika paljon tsempattua muistamisessa ja ennen kaikkea maltissa. Olenkin alkanut venytellä muulloinkin kuin niinä päivinä joina olen liikkunut. Kiitos siitä menee aika lailla joogan aloittamiselle. Erityisesti kun ihastuin alkuvuodesta hidastempoiseen yin-joogaan, jossa viivytään pitkään samassa syvävenyttävässä asennossa, niin olen jotenkin löytänyt venyttelystä uuden puolen. Nimenomaan sen rentoutumispuolen. Nykyään ihan aidosti haluan venytellä, koska silloin tulee pysähdyttyä ja annettua hetki itselle. Vielä jos hieman hifistelee laittamalla valaistusta himmeämmälle ja jotain rentoa musiikkia soimaan, niin venyttelyhetkestä tulee tosi palkitseva. Välillä pitkäkestoisesta makeasta venytyksestä ei malttaisi nousta ollenkaan pois.

Joskus nuorempana mulla oli vaihe, jolloin ainoa tavoite venyttelylle oli tulla notkeammaksi. Silloin harrastin aktiivisesti tanssia ja venyttelin pitkiä aikoja aivan joka ilta, jotta tulisin sitä kautta tanssissa paremmaksi. Nykyään notkeuden lisääntyminen itsessään ei tosiaankaan ole päätavoite, vaan rentoutumisen lisäksi motivoi kehon hyvinvointiin liittyvät järkisyyt: lihasten palautuminen liikunnan jälkeen, liikkuvuuden lisääminen kehossa ja jumitusten välttäminen. Liian jäykillä lihaksilla on niin monia vaikutuksia, kuten esimerkiksi kireiden lonkankoukistajien vaikutus ryhtiin ja niin edelleen.

Toki on palkitsevaa huomata kuinka tämä aktiivisempi venyttely lisää notkeutta, varsinkin jos sattuu olemaan luontaisesti niin epänotkea kuin minä. Takareidet varsinkin ovat huomattavasti venyvämmät kuin ennen. Lonkkien avautumisessa sen sijaan on paljon tekemistä, ne on mun ehdoton heikko kohta. Risti-istunnassakin tuntuu että polvet sojottaa enemmän kattoon kuin sivuille päin :) Voisi kuvitella että tällaiselle rautakangelle venyttely on erityisen tärkeää. Uskon että nyt kun olen löytänyt venyttelystä sen rentoutumispuolen niin into siihen tulee säilymään!
Venytteletkö sinä säännöllisesti? Onko venyttely sinulle välttämätön paha vai mukava ja hyödyllinen tapa rentoutua? :)





5. huhtikuuta 2015

10 matkakuvaa


Monissa matkablogeissa on pyörinyt kuvahaaste, missä pitää löytää sopivat matkalta otetut kuvat kymmeneen aiheeseen liittyen. Moneen kohtaan olisi sopinut useitakin vaihtoehtoja, mutta tiukan seulonnan jälkeen tässä tulisi mun kymmenen kuvaani!


1. Kuva lentokoneen siivestä

Tämä kuva on napattu Jet Airwaysin kyydistä Nepalin Kathmandusta pois lentäessä. Oli makeeta nähdä kuinka Himalajan vuoristo näkyi koko Nepalin leveydeltä ja tuntui olevan vain aavistuksen alempana kuin lentokone. Monesti on nähnyt lentokoneen ikkunasta vuoristoja jossain alailmoissa, mutta tuo oli korkeutensa vuoksi lähempänä kuin mikään aiemmin näkemäni.




2. Paras vahingossa onnistunut otos

Rio de Janeirossa käytiin katsomassa paikan kuuluisin nähtävyys, korkean vuoren päällä käsiään levittävä Cristo Redentor. Vaikka se oli mielestäni kaikin puolin vaikuttavampi alhaalta päin katsottuna kaukaisuudessa vuoren päällä, niin tämä läheltä otettu kuva onnistui jollain erikoisella tavalla. Pilvet näyttävät ikäänkuin kaikkoavan patsaan raajojen ympäriltä muodostaen taivaalle samanmuotoisen sinisen alueen. Onnistui nimenomaan vahingossa!




3. Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle

Intiassa näki lehmien tekevän mitä hauskempia tempauksia, kuten tunkeutuvan ihmisten koteihin tai kaivelevan skootterin tarakalla olevasta laukusta papereita ja viskovan niitä ympäriinsä. Tässä kuvassa on ikuistettu erään lehmän saapuminen ravintolaan sisään, suoraan pöytämme viereen, johon se jäi kerjäämään ruokaa. Siinä se hengaili kylmän rauhallisesti ja yritti vetoavalla katseellaan saada makupaloja! Ainoa mitä se ehti saada oli rapsutuksia Joonakselta, ennen kuin tarjoilija ajoi lehmä-poloisen tiehensä :D





4. Luontokuva

Upeeta luontoa on ollut niin monessa paikassa maailmaa, mutta tähän valitsin Australiasta otetun kuvan. Ausseissa hienoa luontoa riittää lukuisilla eri tavoilla, ja mieleen jäi erityisesti nämä hauskat puut. Oksia kasvaa ikään kuin alaspäinkin, vai ovatkohan nuo sitten juuria?
  



5. Kuva yläilmoista

Melkein aina jos on mahdollista kivuta katsomaan kaupunkia ylhäältä päin, niin se tulee myös tehtyä. Tällaisessa tilanteessa on eniten huimannut Kööpenhaminassa, jossa kiipesimme jonkun korkean kirkon torniin katselemaan kaupunkia. Alkumatka edettiin tornin sisäpuolella ja loppuosa puolestaan piti mennä ulkopuolella jyrkkiä kierreportaita pitkin. Rappuset vain kapenivat ja kapenivat loppua kohti mennessä, kaide näytti pelottavan matalalta taaksepäin katsoessa ja tuuli tuntui heiluttavan koko rakennelmaa - eipä ole jalat tärisseet varmaan koskaan niin kovaa kuin tuolla!




6. Postikorttimaisema

Koh Lipellä Thaimaassa hiekka oli valkoisempaa ja vesi sinisempää kuin ehkä missään muualla koskaan. Vaikka paikka ei muuten vetänyt vertoja esimerkiksi Koh Taolle, niin kyllä silmä kuitenkin lepäsi monissa sen maisemissa.




7. Kuva matkaseurasta

Paras matkaseura on tietenkin oma rakkaani. Yhdessä ollaan nähty niin paljon matkoillamme ja yhteisen polkumme varrella ylipäätään. Tässä Joonas tähystää Skotlannissa Edinburghin linnasta kaupungille päin.




8. Fiilistelykuva palmun alla

Marokon Agadirista löytyi persoonallinen palmu. Se muistutti ihan ylikasvanutta ananasta! Luultavasti se kuitenkin oli joko nuori palmu tai joku erikoinen palmulajike. Mikäs sellaisen alla fiilistellessä!





9. Hyvää huomenta-kuva

Intian aamupalat oli parhaita. Syötiin melkein aina dosa, eli sellaisesta paperinohuesta taikinasta tehty rulla tai kolmio, jossa oli täytteenä esim. tofua, perunoita tai kasviksia. Siitä sitten tuli revittyä peri-intialaisella tavalla käsin sopivia suupaloja ja dipattua niitä milloin minkäkinlaisiin kastikkeisiin. Parin kuukauden jälkeen ne alkoivat tulla kyllä pahasti korvista ulos, mutta aluksi olivat suurinta herkkua! Tämä kuva on Ganpatipulesta, joka on paikallisten suosima lomakohde Mumbaista etelään.




10. Lempikaupunkini        

Tämä oli vaikea päätös, mutta päädyin kuitenkin valitsemaan tähän kuvan Berliinistä. Kyseinen kaupunki oli vain niin mielettömän monipuolinen ja siellä riittäisi loputtomasti nähtävää. Se on edullinen, rento, historiallinen, suuri ja kaikin puolin sellainen, että sinne voisi mennä uudestaan milloin vaan.



Jään mielenkiinnolla odottamaan teidän muidenkin kymmentä matkakuvaa! :) Tätä oli kiva tehdä!


 

3. huhtikuuta 2015

Pääsiäisbreikki


Ihanaa kun on pääsiäinen. Se on aina mukava hengähdystauko keskellä kevättä, sopivasti joulun ja kesän puolivälissä. Tänä vuonna olen odottanut näitä  pääsiäispyhiä normaaliakin enemmän. Se johtuu varmaankin siitä, että vaikka alkuvuoteen on mahtunut paljon hyviä asioita, onnistumisia ja iloa, niin on se pitänyt tällä kertaa sisällään myös surua ja raskaita juttuja. Siksi tällainen neljän päivän rauhoittuminen tulee niin tarpeeseen.




Parhaimpia juttuja pääsiäisessä on mun mielestä se, että on aikaa tehdä mitä haluaa. Nämä päivät tuleekin pyhitettyä ennen kaikkea herkuttelulle, liikunnalle ja hyvälle seuralle. Käytiin kaukokatseisina tekemässä pääsiäisen ruokaostokset jo hyvissä ajoin keskiviikkona välttääksemme ruuhkat - eikä oltu ilmeisesti ainoat jotka ajatteli niin, koska ruuhkaa riitti! Mulla oli tarkka visio, että halusin mämmin, pashan ja muiden perinneherkkujen lisäksi sellaisia pieniä suklaamunia. Juuri sellaisia tietynlaisia, joita mulla oli viime vuonnakin. Ongelmaksi osoittautui se, että Prismassa pääsiäismakeishyllyt olivat jo keskiviikona puolityhjät enkä löytänyt niistä haluamaani.

Jouduttiin siis lähtemään sen jälkeen vielä toiseenkin kauppaan, koska mun obsessio saada niitä pieniä suklaapallosia ei vaan hellittänyt. En missään nimessä voisi odottaa vuotta ensi pääsiäiseen asti että saisin niitä! Vasta kolmannesta kaupasta löysin onneksi haluamani ja nyt on sitten melkein 400 grammaa niitä odottamassa syöjäänsä :D Niin ja massiivinen suklainen pääsiäiskani, jota en melkein raaski syödä, kun se on niin söpö ilmestys. No, mutta eiköhän näillä suklaamäärillä pärjätä!





Hyvien ruokien lisäksi liikunta kuuluu näihin päiviin oleellisesti. Nyt kun siihen on hyvin aikaa niin siitä on otettava ilo irti! Eilinen eli kiirastorstai alkoikin aamulla salitreenillä ennen töitä, kuten aina torstaisin. Työpäivä oli pääsiäisen kunniaksi normaalia lyhyempi, joten olin kotona jo hyvissä ajoin ja lähdettiinkin siitä samantien vielä kunnon pyörälenkille viilettämään pitkin Viikin ihania metsä- ja peltomaisemia.

Tänään pitkäperjantaina tein aamulla Yoogaian avulla tunnin mittaisen joogan. Aamulla joogaaminen on muuten jännää, kun aluksi on niin jäykkä ja kankea, mikä saattaa turhauttaa, mutta pikkuhiljaa keho alkaakin lämmetä je venyä ihan eri lailla. Äsken kävin vielä juoksemassakin. Juoksun suhteen ex-tempore toiminta on mulle edelleen niin toimiva juttu. Nytkin sattui ilman etukäteissuunnittelua tulemaan vaan sopiva sauma juoksulenkille: mulla oli energinen olo, oli aikaa, sää näytti tyyneltä ja sateettomalta, mittarissa oli plus viisi ja Joonaskin oli juuri lähdössä salille, joten heitin vain juoksukamat päälle ja lähdin samalla ovenavauksella. Ei paineita eikä velvollisuuden tunnetta, toimii!

Tänään olisi tarkoitus mennä vielä anoppilaan syömään ja vähän viettämään pääsiäistä. Joku päivä olisi kiva piipahtaa Kaapelitehtaan kirppistapahtumassa, joka jatkuu nyt neljän päivän ajan. Myös leffassa voisi käydä ja tarkoitus olisi nähdä hieman kavereitakin. Ja tietenkin viettää paljon laatuaikaa oman kultani kanssa. Pääsiäinen saisi olla useamminkin! Tästä jos mistä saa jaksamista ja hyvää oloa kevääseen.

Mitä kaikkea sinun pääsiäiseen kuuluu tänä vuonna? :)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...