31. tammikuuta 2015

Alkuvuoden liikunnat


Tammikuu lähenee loppuaan ja nyt on hyvä hetki käydä läpi miten vuosi onkaan lähtenyt käyntiin liikuntojen osalta!

Tammikuun alussa moni aloittaa uuden harrastuksen ja tällä kertaa minäkin tein juuri niin, kun aloitin boulderoinnin (no, käytännössä aloitin sen paria päivää ennen vuoden vaihdetta). Olen käynyt seinillä nyt joka viikko 1-2 kertaa ja rakastun lajiin kerta kerralta enemmän. Siinä vaan yhdistyy niin monta asiaa mistä pidän! Ongelmanratkaisu, yhdessäolo, fyysinen ponnistus, keskittyminen... On tosi palkitsevaa huomata miten nopeaa kehitys onkaan sitä mukaan kun oppii tekniikkaa. Viime kerralla pääsin neljä uutta seinää ylös asti, sitäkin edellisellä kerralla neljä jne. Mielenkiinto pysyy jatkuvasti yllä, varsinkin kun uusia reittejä rakennetaan kiipeilyhalliin aina tasaisin väliajoin. Kiipeilyhallin yhteydessä on myös pieni kuntosali, jossa voi mm. harjoitella otevoimaa erilaisilla apuvälineillä.




Sen sijaan juoksemassa olen käynyt tammikuun aikana pyöreät nolla kertaa. Mulla vaan tulee aina talvella  tauko juoksun kanssa, niin se vaan menee. Nytkin on ollut aina liian kylmää tai liian liukasta, lähinnä tuota jälkimmäistä. Toki jos oikeasti haluisin ehdottomasti juosta läpi talven niin ostaisin juoksukengät nastoilla ja niin edelleen, mutta ilmeisesti olen joka vuosi ihan sinut tämän juoksutauon kanssa kun en koskaan niin tee. Eilisestä lähtien olen tosin huomannut että monet tiet alkavat olemaan jo melko sulia, joten katsotaan nyt josko pian uskaltautuisin taas juoksemaan! Sen sijaan meidän yhteiset lähes jokailtaiset kävelylenkit ovat jatkuneet säällä kuin säällä. Se on hyvä yhteinen rutiini, jossa ei edes tajua ajan kulumista kun harppoo eteenpäin keskustellen. Liukkaimpina päivinä valitsen jalkaan aina vaelluskenkäni, koska olen huomannut että niissä on parhain pito.

Kuntosalilla käynti on jatkunut tavalliseen tapaansa ja mun salipäivät on edelleen aina tiistai ja torstai. Treenit salilla ovat sujuneet hyvin ja vaihdoin hetki sitten hieman saliohjelmaakin, mikä on aina piristysruiske! Tämän hetken uusi lempijuttu on ehdottomasti leukojen vetäminen. Tai siis, leuanvetojen harjoittelu, nimittäin yhtään leukaa ei vielä mene ja kovin kaukana tuntuu vielä olevan! Kuminauhan avulla saa kuitenkin hyvän avustuksen ja tuntuman, joten ehkä se siitä - eiköhän yksi leuka kesään mennessä olisi ihan realistinen tavoite? Muuta uutta treeniohjelmassa on hypyt: suoraan kyykystä ponnistus niin ylös kuin pääsee, samalla kun kädet heilahtaa taaksepäin (tehdään ilman painoja toki). Näitä kun tekee varsinaisten kyykkyjen jälkeen niin jalat saavat kyytiä!



Tässä kuussa kävin myös ryhmäliikuntatunnillakin pitkästä aikaa! Tapasin nimittäin Parempia Polkuja-blogin Tiinan kanssa ekaa kertaa ja käytiin Sats Elixiassa testaamassa lihasvoimaan keskittyvää Performance Strenght tuntia. Tunti oli mielenkiintoinen ja sieltä tuli hyviä ideoita. Lisäksi oli kiva saada palautetta ja neuvoja ohjaajalta. Ainoa miinus oli tunnin pituus: 45 minuuttia oli liian lyhyt aika, varsinkin kun osa ajasta meni siihen kun ohjaaja selitti liikkeitä. Treenin jälkeen olikin kiva mennä sitten Tiinan kanssa ravintolaan nauttimaan ruuasta ja juttelemaan. Olipa aivan ihanaa tavata niin aito ja mukava ihminen, jonka kanssa on niin samat mielenkiinnon kohteet! Seuraavaa yhteistä treenisessiota ja tapaamista odotellessa :)

Miten teidän vuosi on lähtenyt käyntiin liikuntojen osalta?



27. tammikuuta 2015

Ensi kesän reissuhaaveita


Nyt kun on eletty talvea jo näinkin pitkälle on hyvä aika alkaa kääntää katseita jo hieman ensi kesään. Kesäloman ajankohdasta ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta reissusuunnitelmat ovat jo alkaneet muotoutua hyvää vauhtia. Ollaan nimittäin haaveiltu että lähdettäisiin tekemään autolla pieni kierros Ruotsin ja Norjan puolella. Norjassa ei olla käyty koskaan eikä Ruotsissakaan Tukholmaa pidemmällä, joten tämä olisi aivan uusi aluevaltaus! Reissussa oltaisiin varmaan reilun viikon verran.

Suunnitelmissa olisi ottaa Vaasasta lautta Ruotsin puolelle Uumajaan ja lähteä siitä eteenpäin. Joonaksen porukoiden mökki sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla ja meidän kesäloma alkaa aina mökkeilyn merkeissä siellä, joten olisimme joka tapauksessa lähellä Vaasaa. Lauttamatka Uumajaan kestää vain nelisen tuntia, joten yllättävän nopeasti pääsee Ruotsiin.




Ei olla vielä tarkemmin suunniteltu missä kohteissa käytäisiin, mutta varmaan tulee valittua molemmista maista muutamia mielenkiintoisia paikkoja jotka sijoittuisivat luontevasti reitin varrelle. Yksi kohde on kyllä jo melko varmasti päätetty: Norjan Trondheim. Kaupunki on kuulemma todella kaunis, vuonon varrella sijaitseva ja lähellä pitäisi olla retkeilymahdollisuuksia luonnossakin. Ylipäätään hakusessa olisi joku muukin paikka jossa voisi pienimuotoisesti vaeltaa ja yöpyä yhden yön luonnon helmassa! Vaihtoehtoja on varmasti monia ja kirjastosta juuri lainatut kirjat antavat inspiraatiota tähänkin.

Alla olevaan karttaan on merkitty lauttareitti Vaasasta Uumajaan. Vielä ei olla yhtään päätetty mitä kautta tultaisiin takaisin: luontevaa olisi päättää reissu Tukholmaan ja tulla sieltä laivalla Helsinkiin, mutta jos reittimme muodostaakin jonkinlaisen ympyrän niin voisihan sitä takaisin tulla samaa Uumaja-Vaasa lauttareittiäkin. Tosin sitten joutuisi ajamaan Suomen puolella vielä Vaasasta kotiin Helsinkiin. Pitääpä vielä miettiä mikä olisi järkevintä.




Ei ollakaan koskaan ennen autoiltu ulkomailla, joten tämä tulee olemaan kaikin puolin uusi juttu! Ainakin Pohjoismaat ovat varmaan helpoimmasta päästä aloittaa, joten siinä mielessä voi suunnitella luottavaisin mielin. Myöskään ei ole kokemusta noista lauttamatkoista autolla, joten ei ole mitään hajua miten hyvissä ajoin autopaikat pitäisi varata. Pitää kyttäillä ja tiedustella varaustilanteita varmaan jo kevään aikana, jotta saa varattua paikat juuri oikeille päiville.

Erikoinen ajatus kyllä mennä tutustumaan vihdoinkin omiin naapurimaihin kunnolla ja nähdä omin silmin niitä maisemia. Nyt on hyvää aikaa jatkaa fiilistelyä ja suunnittelua, koska ovathan ne jo itsessään puoli ruokaa aina kun on uusi reissu näköpiirissä!


22. tammikuuta 2015

Joogaa kokeilemaan


Taisin todella rohkaistua uusien harrastusten aloittamisesta hakeuduttuani boulderoinnin pariin vuodenvaihteessa. Nyt olen nimittäin aikeissa kokeilla jälleen erästä uutta lajia, jonka aloittamista olen harkinnut jo varmaan vuosia. Ilmoittauduin nimittäin vähän aikaa sitten joogan alkeiskurssille!

Kurssi järjestetään ensi viikon lauantaina ja kestää kolme tuntia. Halusin nimenomaan mennä tuollaiselle kurssille missä aloitetaan ihan perusasioista, jotta varmasti opin lajin ihan alusta asti kunnon opastuksella. Kynnys marssia vain jollekin random joogatunnille ilman etukäteistaitoja on tuntunut liian isolta, joten tällainen muutaman tunnin pituinen kurssipäivä on juuri sellainen mitä olen halunnutkin. Haluan mielellään rakentaa pohjan alusta asti ja katsoa sen mukaan miltä joogailu tuntuu!

Paikka jossa joogakurssi järjestetään on Herttoniemen teollisuusalueella sijaitseva Yoga Angel. Se sijaitsee itseasiassa samoissa tiloissa kuin missä se boulderointikeskus on - sitä kautta tuon paikan ja tiedon kurssista löysinkin :) Ainakin on tuttu miljöö!





Jooga kiinnostaa harrastuksena monestakin syystä. Haen lajilta fyysisien ominaisuuksien kehittymistä, kuten notkeutta, liikkuvuutta ja parempaa ryhtiä. Mutta ihan yhtä lailla, jopa enemmänkin, haen myös henkistä puolta eli jonkinlaista rauhoittumista ja pysähtymistä. Ehkä jooga voisi olla konkreettinen keino sellaiseen hetkessä olemisen taitoon. Muut harrastukseni ovat aika vauhdikkaita, joten jooga toisi ehdottomasti hyvää vastapainoa niillekin.

Mielenkiintoista päästä näkemään miltä laji tuntuu ja sopiiko se minulle! Jos innostun niin samassa paikassa järjestetään viikkotuntejakin joissa voisi sitten alkaa käydä. Lisäksi lajia olisi kiva harjoittaa ihan kotonakin täysin omien aikataulujen mukaan, ja se varmaan onnistuu sitten kun on ensin saanut hyvät eväät joogan alkeisiin. Kerron sitten reilun viikon päästä millainen kokemus tuo kurssi oli. Katsotaan miten käy!


20. tammikuuta 2015

Laivareissu ja Södermalm


Viime viikonloppu kului Tukholman-risteilyn merkeissä. Mulla on Silja Linen Club One-kortti, minkä vuoksi laivayhtiö lähettää joka vuosi risteilylahjakortin alkuvuodelle - sen vuoksi ollaan jo monena vuonna risteilty nimenomaan tammikuussa. Tällä kertaa meitä lähti matkaan neljän hengen porukka.

En ollut käynyt Silja Linen laivoilla sen jälkeen kun ne oli remontoitu, mutta kovin suurta eroa en entiseen huomannut. Laivan yleisilme kyllä tuntui siistimmältä ja suurin muutos oli varmasti se että Tax Free oli suurentunut huomattavasti ja tullut sen myötä viihtyisämmäksi! Promenadelle oli ilmestynyt lisäksi uusi sushi-ravintola, joka oli oikein kiva yllätys sushin ystäville. Syötiin siellä tokana iltana lajitelmat ja oli kyllä tosi tuoretta ja laadukasta. Nam!

Meillä kävi hytin suhteen aika mielenkiintoisesti. Oltiin piheyksissämme varattu C-hytti ja sellaisessa ollaan oltu pari kertaa ennenkin. Yleensä C-hytti on ollut ihan normaali ja neutraali, mutta nyt huomattiin heti, että hytti ja sen ympäristö oli aika karmeassa kunnossa. Yläsängyn pussilakanasta pilkisti 30 cm kaistale peittoa ulos ja se oli täysin tahrainen. En edes halua ajatella mistä se vaaleanruskea valtava läikkä oli peräisin... Lisäksi toisen sängyn lakanasta löytyi pieni veritahra. Ympäristökin oli todella huono: meidän hytti oli käytävän viimeinen ja käytävän valo oli palanut hytin edestä, joten ovea sai tiirailla auki pimeässä. Käytävällä haisi heti alusta alkaen hirveälle, suorastaan oksennukselle. Lisäksi hissi oli epäkunnossa ja sen ympäristö litimärkä. Marssimme infotiskille ja sieltä luvattiin lähettää siivooja vaihtamaan lakanat. Meni pari tuntia ja kiertelimme ympäri laivaa, kunnes palatessamme hyttiin huomattiin ettei siivooja ollut käynyt. Mentiin uudestaan infotiskille ja sitten alkoi tapahtua, nimittäin saatiin uusi hytti! Eikä mikä tahansa hytti, vaan A-hytti! Nousu kannelta 2 kannelle 11 :) 





Taas tuli todettua että knnattaa näköjään rohkeasti valittaa silloin kun on aihetta. Mä olen niin huono valittamaan, kun sorrun aina liikaan ystävällisyyteen, mutta onneksi porukasta löytyi yksi joka otti homman hoitaakseen. Uusi hytti oli siisti, ikkunallinen ja ilmakin oli raikkaampi hengittää. Kyllä kelpasi, oltiin tosi innoissaan! Aamulla laivan lipuessa Tukholmaan oli kiva katsella ulos hytin ikkunasta poutaiseen aamuun.

Tukholmassa ajeltiin metrolla suoraan Södermalmin alueelle ja vietettiin siellä useampi tunti. Me oltiin tutustuttu Södermalmiin vain kerran aiemmin vuosi sitten, mutta kavereillemme alue ei ollut tuttu, joten kaikilla riitti mielenkiintoa. Tosi kiva paikka ja niin kuin sanottu, oikein hyvää vaihtelua ydinkeskustalle ja vanhalle kaupungille, jotka on nähty jo tuhanteen kertaan. Sää Tukholmassa oli aika täydellinen: +3 ja aurinkoista, eikä lunta lainkaan. Ihan kuin olisi ollut kevät! Käytiin syömässä ja kahvilla, hieman kaupoissa ja ylipäätään käyskenneltiin ympäriinsä. Tosi rento päivä kaiken kaikkiaan. 









Oli kyllä kiva pieni loma! Reissusta jäi hieman univelkaa, kun laivalla ei koskaan tule nukuttua ihan niin paljon kuin kotona (varsinkin kun ekana yönä laiva keikkui tosi paljon kovassa tuulessa). Kuitenkin jostain syystä tykkään nimenomaan laivalla nukkumisesta, se on aamupalan syömisen ohella kivoimpia osuuksia siellä. Mä olen selkeästi tulossa vanhaksi!

Ai niin, loppuun vielä yksi jännä kuva. Meillä oli hytissä telkka ja se toimi jotenkin mystisesti, esim. laittoi itse itsensä päälle aina välillä. Kaikista hämmentävintä oli kun yhdessä vaiheessa tekstitys lakkasi toimimasta ja jumiutui kokonaan yhteen lauseeseen, ja se lause sattui vieläpä olemaan noin ajatuksia herättävä. Mietittiinkin että onko tämä joku viesti joltain korkeammalta voimalta, että muistakaa elää hetkessä. Hämmentävää!



"Elämä on lyhyt ja me olemme vain ohikulkumatkalla".


14. tammikuuta 2015

Keep calm and drink tea


Yksi päivän mukavimmista hetkistä on se kun nauttii mukillisen teetä. Nimenomaan mukillisen, mitä isompi muki sen parempi! Yleensä mun teehetki on joko töissä iltapäivällä tai heti kotiin tultuani. Ennen join myös aina aamuisin teetä, mutta kun noin vuosi sitten aloin syömään aamupalaksi puuroa niin teen juonti jäi: en jotenkaan osaa juoda kuumaa samalla kun syön jotain kuumaa.

Olen myös hyvän kahvin suuri ystävä, mutta se ei sovellu mun herkälle vatsalle ihan jokapäiväiseksi juomaksi, mikä on osittain syynä siihen miksi olen nykyään mieltynyt teen juomiseen. Yleensä viikonloppuisin tulee keitettyä laadukkaat kahvit pressopannussa, kun taas teetä menee ihan viikonpäivästä riippumatta. Ihan myöhään illalla en teetä kuitenkaan juo, koska monet teelaadut sisältävät kofeiinia jopa yhtä paljon kuin kahvi. Kuitenkaan se teen kofeiinipiikki ei ole niin äkkinäinen, mikä on myös plussaa. Ei tule yhtä helposti sellaista yliaktiivista oloa, mikä minulle ainakin saattaa kahvista tulla jos juon sitä vahingossa liikaa.

Äiti oli löytänyt kirppikseltä vähän aikaa sitten alla näkyvän ihanan laatikon eri teelaaduille ja ajatellut että minä voisin pitää siitä. Todellakin pidin, se on täydellinen! Tähän asti eri teet ovat olleet sekasortoisesti pitkin keittiön kaappeja, mutta nyt ne sai kivaan järjestykseen.





Vasemmalla alhaalla on tavallista maustamatonta vihreää teetä, mikä on aina varma valinta. Sitä ollaan ostettu jo ties kuinka monta vuotta. Sen vieressä rooibos-tee, johon tutustuin vasta viime kesänä. Se ei oikeastaan edes ole teetä sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä se ei ole teekasvista valmistettu. Rooibos sisältää paljon antioksidantteja ja on lisäksi kofeiiniton, joten sopii myös iltaisin nautittavaksi! 

Ylhäällä vasemmallla epämääräisen näköisissä mytyissä on Liptonin mustikkamuffinssin makuista teetä. Muffinssin! Tätä en ole itse ostanut vaan se oli olevinaan hauska joululahja veljiltäni. Yhtäkään pussia en ole vielä juonut, mutta pidän ne toiveikkaana tuossa jos vaikka joku vierailulle tuleva kaveri erehtyisi joskus koemaistamaan :D Oikealla ylhäällä keltaisessa pussissa on kamomillateetä, josta Joonas pitää. Itse join sitä kerran ja siitä tuli vatsa kipeäksi, joten en ole uskaltanut sen koommin ottaa uudestaan. Olen kyllä lukenut että kamomillatee olisi hyväksi vatsalle, mutta mulla se vaikutus oli täysin päinvastainen - tai sitten se vain johtui jostain muusta. Samaan lokeroon kamomillateen kanssa on tungettu vaaleanpuna-valkoinen pussi Clipperin Zen Again-teetä, jossa maistuu mm. sitruunaruoho, eukalyptus ja nokkonen. Saatiin sitä jonain jouluna lahjaksi Joonaksen siskolta ja siitä lähtien ollaan ostettu sitä.

Tämän hetken lemppariteeni on kuitenkin alla oleva Clipperin vihreä chai-tee. Sain sen ystävältäni joululahjaksi tänä jouluna (taidetaan näköjään aika usein saada nimenomaan teetä lahjaksi, hih!). Kaneli, appelsiininkuori, neilikka ja kardemumma tuovat aivan ihanan maun tähän teehen ja olenkin lähiviikkoina juonut oikeastaan pelkästään tätä. Chai-teen mausta tulee paljon muistoja mieleen, sillä pari vuotta sitten Intiassa hörpin chai-teetä 2,5 kuukautta putkeen, kunnes se alkoi tulla korvista ulos. Siellä kyseinen tee oli tehty maitoon joten se oli hieman erilainen juoma, mutta samoja mausteita kuitenkin. Oli mukavaa löytää tuttu maku uudestaan, tämä on niin hyvää! Kiitos ihanasta lahjasta vielä kerran S! :)






Kun hörppii hyvää teetä niin samalla on kiva syventyä kirjaan ja laittaa vaikkapa tuoksunkynttilä palamaan. Ennen en pitänyt tuoksukynttilöistä mutta nyt tammikuun pimeinä iltoina olen tykästynyt niihin. Siitä kaikesta voi parhaillaan tulla aika rauhoittunut ja lämmin olo. Mulla on jatkuvana tavoitteena yrittää olla kaikin puoli vähän rauhallisempi, levollisempi ja hitaampi ja nyt alkaneena vuonna olen entistä enemmän yrittänyt muistuttaa itseäni siitä. Hyvä että on muodostunut sellaisia hetkiä mistä tietää sen kaltaisen tilan löytyvän.

Mistä teestä sinä tykkäät? :)



9. tammikuuta 2015

Uusi harrastus!


Mainitsin mukavuusalueelta poistumista käsittelevässä postauksessani että olen vähän aikaa sitten aloittanut erään uuden harrastuksen. Tämä harrastus on boulderointi! En vielä muutama kuukausi sitten edes tiennyt mitä boulderointi ylipäätään tarkoittaa, kunnes tuttavapiiristäni yksi toisensa jälkeen alkoi harrastaa kyseistä lajia (mm. Joonas ja molemmat veljeni). Siinä oli selvästi jonkinlainen ketjureaktio: ensin yksi kokeilee ja innostuu lajista, pyytää toista mukaan joka niin ikään innostuu ja niin edelleen. Boulderointihan on siis seinäkiipeilyä ilman valjaita ja köysiä, matalilla 5 metrin korkuisilla seinillä.

Pohdiskelin lajin testaamista koko marras- ja joulukuun ajan ja ajattelin että haluan kyllä jossain vaiheessa kokeilla, kun kerran niin moni siihen on yhtäkkiä mieltynyt. En kuitenkaan ollenkaan tiennyt olisinko edes mikään kiipeilijätyyppi: milloin muka viimeksi olen kiivennyt mihinkään? No pienenä johonkin puihin ehkä varovasti. Ajatus boulderoinnista ja siihen liittyvästä vapaudesta kuitenkin kiehtoi, verrattuna perinteiseen seinäkiipeilyyn missä pitäisi kikkailla valjaiden kanssa.

Viime viikolla sitten ryhdistäydyin ja lähdin mukaan kokeilemaan. Paikkana oli Herttoniemen teollisuusalueella sijaitseva Boulderointikeskus Isatis, joka sijaitsee näppärästi kävelymatkan päässä meiltä. Ensivaikutelma kiipeilysaliin astuessani oli että oho, onpas paljon seiniä! Jokainen kiipeilyreitti muodostuu tietynvärisistä palikoista, joten valinnanvaraa oli tajuttomasti. Ensimmäisen helpoimman reitin kiivetesssäni reaktio oli lähinnä kauhistunut. Se korkeus sieltä ylhäältä katsottuna tuntui käsittämättömältä.



Jotenkin pääsin sieltä alas ja harjoittelinkin sitten muiden opastamana ihan vaan alas hyppäämistä seinien puolivälistä, useamman kerran. Tarkoituksena ylös päästyä olisi mielellään kivuta ainakin jonkin matkaa alaspäin ja hypätä vasta sitten, ettei pudotus tule liian korkeaksi. Lattia on joustava, mutta ylhäältä katsottuna näyttää kovalta, joten henkisesti tuntui aluksi ylivoimaiselta hypätä! Mutta niin se lattia vaan jousti ja aloin tottumaan tiputukseen. Siitä pääsin vauhtiin ja sain kivuttua muutamia seiniä, sellaisiakin mitä en ollut kuvitellut ekalla kerralla pääseväni. Korkeuden pelkokin kaikkosi viimeistään siinä vaiheessa, kun erään vaikeamman seinän ylös päästyäni en jotenkaan hätäpäissäni saanutkaan kivuttua ollenkaan alas, vaan tiputtauduin vahingossa sieltä ihan ylhäältä. Kun se ei sattunut, niin tajusin että ei ole katastofi tulla alas hyppäämällä edes sieltä ylhäältä. Tärkeintä että joustaa polvista kunnolla!

Boulderoinnista sai jo ekalla kerralla sellaisia onnistumisen elämyksiä, että vastaavanlaisia on muista lajeista vaikea keksiä. Se fiilis kun luulet ettet pääse ylös asti, mutta kun pääsetkin! Koko touhu osoittautui myös todella tehokkaaksi kuntoiluksi: erityisen kipeäksi tulee yläselän lihakset, pakaralihakset ja keskivartalo. Siinä koko keho pääsee tekemään töitä. Ja toki puristamisesta johtuen myös kyynärvärsien sisäpuolet olivat tosi kipeät.

Nyt olen käynyt boulderoimassa jo toisenkin kerran ja oli kiva huomata että kehitystä on tapahtunut. Tekniikassa on vielä paljon tekemistä, mutta harjoitus tekee mestarin! Molemmilla kiipeilykerroilla touhu on loppunut parin tunnin kuluttua siihen, että kämmenien nahka ei ole kestänyt. Ekalla kerralla tuli loppuvaiheessa kaksi vereslihalle mennyttä haavaa, tokalla kerralla kolme uutta. No, eiköhän se kämmenten iho ajan myötä totu, pitää vaan laittaa urheiluteippiä reilummin taas ensi kerralla.

Seuraava kiipeilysessio tulee mahdollisesti olemaan sunnuntaina, jos kämmenten haavat näyttävät siihen mennessä olevan tarpeeksi parantuneet. On kyllä kova into päästä oppimaan lisää ja selättämään uusia seiniä! Todella koukuttava laji kaiken kaikkiaan :)

Onko kukaan teistä kokeillut boulderointia tai ihan vaan perinteistä seinäkiipeilyä?






6. tammikuuta 2015

Pikavisiitti Amsterdamissa


Marraskuun lopussa matkalla Edinburghiin meillä oli lähes kuuden tunnin välilasku Amsterdamissa. Päätimme luonnollisestikin käyttää sen ajan hyväksi ja käydä kurkkaamassa miltä Amsterdamissa nykyään näyttääkään. Olimme käyneet siellä kerran aiemminkin, kesällä 2007, mutta siitä oli jo niin ikuisuus että ihan tuoreessa muistissa ei jokainen kadunkulma ollut. Siispä lentokentältä junaan ja alle puolen tunnin junamatka keskustaan.

Kiertelimme ydinkeskustassa hieman ympäriinsä ja bongasimme tuttuja paikkoja sieltä täältä. Melkein samantien oli pakko painua syömään, koska olimme molemmat nälkäkuoleman partaalla. Söimme perusannokset kiinalaisessa ravintolassa. Siitä sitten vähän käppäilyä kanavan varrella, muutamat valokuvat ja pikkuhiljaa takaisin juna-asemaa kohti. Jotenkin ei edes jaksanut sen enempää yrittääkään nähdä, koska ajatukset olivat jo malttamattomina Edinburghissa.










Niin kuin muistinkin, on Amsterdam ihan kiva ja näppärän kokoinen kaupunki, mutta ei kuitenkaan sijoitu Euroopan lempikaupunkieni kärkipäähän. Se on persoonallinen, mutta jotenkaan ei sytytä samalla tavalla kuin monet muut Euroopan kaupungit. Toki rimakin on korkealla, ottaen huomioon mitä helmiä Euroopasta löytyy! Mutta jotain tuolta vain puuttuu, en oikein osaa edes pukea sanoiksi mitä.

Jos ei ole Amsterdamissa koskaan käynyt, niin pariksi-kolmeksi päiväksi löytyy kyllä tekemistä: silloin vuosia sitten kävimme esimerkiksi Anne Frankin entisessä kotitalossa, vahakabinetissa ja jossain suuressa kivassa puistossa. Ihan yhdinkeskusta oli nykyään jotenkin vielä turistimaisempi kuin muistin, joten tuolla kannattaa ehdottomasti kävellä vähän kauemmas tai ottaa vaikkapa pyörä alle. Me emme nyt ehtineet tehdä mitään sen kummempia parin tunnin aikana, mutta tulipahan ainakin verestettyä vanhoja muistoja. Siitä oli hyvä jatkaa eteenpäin!



4. tammikuuta 2015

Stepping out of the comfort zone


Omalta mukavuusalueelta poistuminen on asia jonka merkitystä korostetaan nykyään monessa eri yhteydessä. Itsekin mietin aihetta usein ja se tulee usein vastaan elämän eri osa-alueissa. Joissain tilanteissa on iloinnut siitä kuinka uskalsi poistua sieltä comfort zonelta ja mitä hyvää se toi tullessaan. Toisessa tilanteessa taas on harmitellut, että joskus ei ehkä ollutkaan uskallusta poistua sieltä ja päättänyt ensi kerralla tehdä toisin. Nimittäin usein se todellakin on sen arvoista.

Oleellisimmat syyt poistua sieltä mukavuusalueelta liittyvät omalla kohdallani pitkälti asioiden kokemiseen. Usein ne parhaimmat ja kasvattavimmat elämykset saa nimenomaan silloin, kun uskaltaa tarttua johonkin uuteen, siitäkin huolimatta että se jännittäisi. Asioiden tekeminen jää harvoin harmittamaan, kun taas asioiden tekemättä jättäminen voi kaduttaa pitkääkin. Toinen syy mukavuusalueelta poistumiseen on sen aiheuttama tunne itsensä voittamisesta. Silloin voi olla tyytyväinen omasta rohkeudestaan tai aikaansaavuudestaan. Se tunne ruokkii mukavuusalueelta poistumista jatkossakin.




Milloin sitten kannattaa mennä pois omalta mukavuusalueelta? Itse ainakin pyrin toimimaan niin sellaisissa tilanteissa, jotka ovat niin sanotusti once in a lifetime juttuja. Sellaisia joista tietää etteivät ne tule ikinä todennäköisesti toistumaan, asioita joita on nyt mahdollisuus testata ja jotka kiinnostavat. Silloin korostuu myös hetkessä eläminen, kun tietää että tähän hetkeen on tartuttava nyt tai ei koskaan.

Yhtä lailla myös asioissa jotka eivät ole noita kerran elämässä-juttuja kannattaa pyrkiä pois mukavuusalueelta. Esimerkiksi jos kiinnostaisi aloittaa joku tietty uusi harrastus, kannattaa vain rohkeasti heittäytyä ja mennä kokeilemaan. Ainakin itse olen huomannut, kuinka helposti mulla kasvaa kynnys kokeilla sellaisia lajeja jotka on hyvin erilaisia kuin ne mitä nyt harrastan. Ajatus saa olon epävarmaksi, kun ei tiedä sopisiko uusi harrastus x minulle vai ja osaisinko sitä ollenkaan. Ehkä sitten joskus tyylinen ajattelu voi johtaa siihen että tuollaisia juttuja lykkää ja lykkää, vaikka se kiinnostus siellä taustalla säilyy. Silloin ainoa keino on mennä ja kokeilla, onhan se ainoa keino saada selville! Mullakin oli pyörinyt mielessä jo useamman kuukauden ajan yksi harrastus jota nyt viime viikolla päätin vihdoin kokeilla, täysin tietämättä miten tuo laji sopisi minulle. Sopi oikein mainiosti ja vei heti mukanaan! Mikä tämä laji on, siitä lisää omassa postauksessaan lähiaikoina :)



Periaatteessa urheilu harrastuksena on itsessään pientä jatkuvaa mukavuusalueelta poistumista. Kun aamulla kello herättää 5:30 jotta ehdit ennen töitä kuntosalille, ei siinä voi jäädä kuulostelemaan että onko olo tarpeeksi pirteä treeneihin. Pitää vaan nousta ja mennä. Sama pätee lenkille lähtemisessä, sellaisina päivinä kun on päättänyt lenkin tehdä. Se päätös nimittäin palkitsee heti kuntoilusession jälkeen, kun saa sen liikunnan aiheuttaman energiapiikin, vahvan ja piristyneen olon. Kun sen lopputuloksen tietää jo etukäteen, on mukavuusalueelta helppo loikata pois.

Myös matkustukseen liittyvissä jutuissa on välillä tullut mietittyä mukavuusalueelta poistumiseen liittyviä näkökulmia. Matkustamisen ei itsessään tarvitse olla mitään jatkuvaa mukavuusalueelta poistumista, koska haetaanhan matkoilta uusien kokemusten lisäksi myös rentoutumista. Sanoisin mielummin niin päin, että omalta mukavuusalueelta poistumiseen ja sitä kautta ihmisenä kasvamiseen voi joku matka astetta vaativampaan kohteeseen olla aika hyvä keino. Silloin  puhutaan parhaimmillaan nimittäin mukavuusalueen ulkopuolella olemisesta isossa mittakaavassa, kun ollaan vieraassa ympäristössä, outojen tapojen keskellä ja vietetään siellä kenties pitkäkin aika.

Meille se parin vuoden takainen 3,5 kk pituinen Intian ja Nepalin reissu oli juuri tällainen. Lähdettiin sinne nimenomaan hakemaan uusia kokemuksia ja oppimaan uutta, ja sitä se juuri antoi. Se myös vahvisti uskoa siihen, että siltä comfort zonelta kannattaa poistua myös arkielämässä. Enää ei tarvitse käydä pelkästään matkoilla toteamassa sitä, oikeastaan päinvastoin. Pientä haastetta on hyvä silti olla matkallakin, aina vähän tilanteesa riippuen! Joskus maistuu kaupunkiloma Euroopassa mukavassa hotellissa, joskus taas vähän eksoottisempi kohde kauempana rinkka selässä, vaatimattomammissa olosuhteissa.



Arjessa rutiinit ja mukavuusalue liittyvät aika oleellisesti toisiinsa. Rutiinit on tärkeitä ja niillä arki pitkälti pyörii. Ne ovat turvallisia ja monesti myös ensimmäisiä asioita joita kotoa kaipaa esimerkiksi ollessaan matkalla. Mutta rutiinit saattaavat myös lukittaa tietyt käyttäytymistavat, luoda sen mukavuusalueen liian vahvaksi. Siksi tuttujen asioiden tekeminen eri tavalla joskus kannattaa. Kävelee bussipysäkiltä kotiin vähän eri reittiä ja kokeilee täysin uudenlaisten ruokien laittamista.  Sama urheilussakin: tekee juoksulenkin ihan eri suunnassa kuin yleensä ja muuttaa saliohjelmaa, niin mukavan turvalliselta kuin se edellinen tuntuukin. Vaihtelun hakemisen ja mukavuusalueen raja on häälyvä, mutta pääasia ettei jähmety liikaa raiteilleen. Mieli pysyy virkeänä ja muistaa herkemmin, että elämä tosiaankin on täynnä mahdollisuuksia.

Joka tapauksessa on itsestä kiinni miten paljon saa irti omalta mukavuusalueelta poistumisesta ja miten usein sitä haluaa harjoittaa. Omalla kohdallani olen kokenut sen todella tärkeäksi, erityisesti koska jännitän asioita helposti ja pidän mielelläni kaikkia lankoja käsissäni -  nämä ominaisuudet jäävät taka-alalle silloin kun uskallan tehdä jotain uutta, minkä seurauksena tunnen olevani aina astetta vahvempi. Samanaikaisesti pitää kuitenkin muistaa olla itselleen armollinen, ettei koko juttu mene suorittamiseksi ja pelkäksi epämukavuusalueella sinnittelyksi, siinä menee koko idea. Mutta kun tasaisin väliajoin haastaa itseään niin saa lisää kokemuksia, tuntee itsensä taas paremmin ja saa elämästä enemmän irti.  

Vai mitä mieltä olette? :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...