29. syyskuuta 2013

Brunssilla viimeinkin


Vaikka rakastan aamupalan syömistä ja tiedostan kuinka täynnä Helsinki on mitä ihanampia brunssipaikkoja, niin olen elämäni aikana käynyt säälittävän harvoin brunssilla. Oikeastaan vain kerran, ystäväni polttareiden yhteydessä Kallion Villipuutarhassa, joka oli oikein viehättävä paikka. Siitä lähtien olen aina miettinyt että jonain viikonloppuna lähdetään  brunssille jonnekin kivaan paikkaan - mikä olisikaan mukavampaa tekemistä kiireettömään sunnuntaihin kuin mennä nauttimaan hyvästä ruoasta heti aamupäivällä! Tänä viikonloppuna päätettiin sitten vihdoin toteuttaa se. Kello soimaan aamulla ja nokka kohti Arabiassa sijaitsevaa Dylan-nimistä brunssipaikkaa!

Dylan valikoitui paikaksi ihan vain siksi, että olin lukenut siitä netistä niin paljon hyvää. Mukaan tullut ystävänikin oli kuullut paikkaa kehuttavan, joten pystyimme hyvillä mielin valitsemaan juuri sen paikan. Tärkeää oli myös että paikassa olisi nimenomaan buffet, jotta ruokaa voisi hakea mitä haluaa ja miten paljon haluaa, sen sijaan että eteen tuotaisiin vain jokin asetelma. Säilyy tietynlainen vapaudentunne valintojen suhteen :)

 Brunssi osoittautui aivan loistavaksi! 






Leivät, croissantit ja marjarahka olivat suussa sulavia, ja erityisesti runsas salaattipöytä ilahdutti. Tuli oikeasti valinnavaikeus, kun olisi halunnut maistaa ihan kaikkea. Jälkiruokapöytä olikin sitten oikein piste ii:n päälle ja muutenkin varsinainen heikko kohta minulle. Istuttiin ja höpöteltiin siellä yli kaksi tuntia, kaikessa rauhassa ja jäi mielettömän hyvä maku suuhun koko paikasta. Tästä pitää ottaa ihan tapa! Loppujen lopuksi olin kyllä niin täynnä että olisi voinut jättää pari viimeistä suupalaa ottamattakin. Toisaalta eipä ole tarvinnut syödä enää tänään mitään muuta, ainakaan vielä.

Arabianrannassa oli muuten mielenkiintoinen määrä hanhia! Linnut on ihan kivoja pienissä määrin, mutta sitten kun niitä on noin paljon niin alkaa vähän kammoksuttaa. Nuo kaikki kun olisivat pölähtäneet lentämään samaa aikaa niin olisi tullut kiire juosta pakoon - tosin se olisi voinut olla hieman hankalaa niin kylläisessä olotilassa!





Leppoisaa sunnuntaita kaikille! Me painutaan nyt ulkoilemaan, vähän vastapainoksi brunssin aiheuttamalle ähkylle :) Olisi muuten mielenkiintoista kuulla mitä brunssipaikkoja te olette testanneet täällä Helsingin suunnalla ja mikä on osoittautunut parhaimmaksi?


24. syyskuuta 2013

Oranssin sävyjä


Jos mennyttä viikonloppua pitäisi kuvailla jotenkin, niin oikea sana voisi olla oranssi. Oranssia kynttilöissä, hieman oranssia puiden lehdissä, oranssia jopa ruuassa.



Nyt on jo sen verran pimeät illat, että ikkunalaudalla palavat kynttilät tuovat ihanasti tunnelmaa. Kävin varta varten ostamassa uudet kynttilät, koska kaapissa oli jäljellä ainoastaan punaisia joulukynttilöitä. Tänään on muuten tasan kolme kuukautta jouluun! Mutta olen luvannut itselleni että en viitsi vielä syyskuussa alkaa hehkuttaa joulua täällä blogissa tai missään muuallakaan kuin pääni sisällä, joten jääköön tämä aihe nyt vielä hetkeksi. Tosin lähiaikoina olen huomannut kotona ottavani melkein joka päivä puheeksi joulun, aina vain keskustelu menee siihen :) Joulu vaan on ehdottomasti lempijuhlani. Varsinkin kun viime vuonna joulu vietettiin pois Suomesta, niin nyt on jouluhenkeä tuplamäärä normaaliin verrattuna! Mutta kuten sanottu, nyt oikeasti lopetan tästä aiheesta tältä erää... Eli takaisin niihin ostamiini kynttilöihin. Päädyin siis oransseihin kynttilöihin, koska ne näyttivät mukavan pirteiltä ja muutenkin sopivat sisustukseemme.

Viikonloppuna tuli myös ulkoiltua paljon. Taidettiin olla jopa kolme kertaa pyöräilemässä ja lisäksi tein yhden juoksulenkin. Juoksulenkkejä koskeva tavoitteeni on pitänyt ja olen kuin olenkin mennyt aina kerran viikossa juoksemaan, yleensä juuri viikonloppuisin. Ja mikäs siinä pyöräillessä ja juostessa, kun lehdet lentelivät puista tuulen mukana - kuin lumihiutaleet jouluna ;) Välillä havahtui ihastelemaan, kun joku tuttu puu on hetkessä vaihtanut kauniin syysvärin päälle. Syksy on kyllä kaunista aikaa.

Mainitsin tuossa alussa tehneeni oranssia ruokaa. Ajatus pysyä teemassa värin osalta ja tehdä oranssia ruokaakin ei ollut mitenkään tietoinen valinta, vaan idea tuli ennemminkin siitä, kun olimme lauantaina kaverimme luona käymässä ja hän pyöräytti todella herkullista kasvissosekeittoa. Innostuin heti ajatuksesta ja ihmettelin, miksi en itse ollut ennen tehnyt kyseistä ruokaa. Nythän on oikea sesonkiaikakin sille, kun juurekset ovat parhaimmillaan! Oli siis pakko sunnuntaina tehdä itsekin kasvissosekeittoa. Bataatti, pari perunaa, muutama porkkana, sipuli, pari valkosipulinkynttä, linssejä ja chiliä kattilaan, kaikki keitetään pehmeäksi. Keitinvesi kaadetaan pois ja koko hässäkkä murskataan sauvasekoittimella. Purkki ruokakermaa perään, kiehautus ja valmis! Linssien määrää säätelemällä voi vaikuttaa kuinka paljon proteiinia kyseiseen ruokaan haluaa. Punaiset linssit sopivat tuohon erityisen hyvin koostumuksensa vuoksi.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!


13. syyskuuta 2013

Jaa että mikä päivä?


Tänään ei olekaan ihan mikä tahansa perjantai, vaan perjantai 13. päivä. Hui. Pientä huonoa tuuria on ollut ainakin siinä, että mulla on orastavaa flunssaa. Toisaalta se alkoi jo eilen, joten ehkä en voi laittaa sitä epäonnenpäivän piikkiin. Mutta ikinä ei ole hyvä aika tulla flunssaan, joten olen ollut hieman nyreissäni. Harmittaa kun joutuu perumaan suunniteltuja liikuntojaan ja köröttelemään töihin bussilla pyöräilyn sijaan. Mutta toki on hyvä hidastaa tahtia hetkeksi, ettei olo vaan pahene tai muutu yhtään enempää tukkoisemmaksi. En ole muutenkaan oikein tottunut olemaan flunssassa, koska yleensä se iskee vain kerran vuodessa ja suunnilleen tähän aikaan vuodesta. No, onpahan ainakin hoidettu sitten pois alta tältä vuodelta, toivottavasti :)

Ai niin, nyt kun muistelen niin olihan tänään hieman epäonnea mukana myös siinä, että kannoin hedelmäpussissa maitorahkoja ja banaaneja kunnes yhtäkkiä pussin kahvat hajosivat. Lopputuloksena oli kolme hajonnutta maitorahkaa ja rahkan peittämät banaanit. Rahka ja banaani muodostavat ihan hyvän makuyhdistelmän mutta harvoin niitä on tullut sekoitettua tuolla tavalla, kuorineen ja pakkauksineen!


Kovan onnen hedelmäpussi.

Perjantai 13. tasapainottui ainakin sillä kun radiossa sanottiin, että tänään olisi myös suklaan päivä. Se kuulosti huomattavasti paremmalta! Ilahduin asiasta ja päätin vielä googlettamalla tarkistaa, että onko tosiaan suklaallekin oma päivänsä, mutta en onnistunut löytämään varmistusta asiaan. Oli miten oli, mahdollisen suklaan päivän kunniaksi ei auttanut muu kuin käydä ostamassa vähän suklaata tänään :) Päädyin suklaarusinoihin. Tämän hetken suosikkisuklaani on kuitenkin Daim. Ennen se ei todella kuulunut lempisuklaideni kärkikaartiin, koska ärsyttää kun ne palaset jäävät hampaisiin kiinni (toisaalta onpahan pysyvä Daimin maku suussa sitten monta tuntia). Nykyinen mieltymys alkoi kuitenkin siitä, kun satuin näkemään Daimin käärepaperin jalkakäytävällä ja sitten oli vain pakko käydä ostamassa sitä. Kuinka nurinkurista, että näkee roskan maassa ja siitä insipiroituneena marssii ostamaan kyseisen tuotteen. Mainontaa parhaimmillaan, ja ennen kaikkea pahimmillaan. Niin järjetöntä kuin roskaaminen onkaan, niin oli vain mielenkiintoista huomata, kuinka mielikuva syntyy siitäkin.



Huomenna on muuten luvassa erityinen päivä, nimittäin olisi tarkoitus mennä juhlimaan 100-vuotissynttäreitä. Kyllä, pyöreät sata vuotta. Juhlakaluja tosin on neljä, heh. Eli kyse on siitä, että minä ja kolme kaveriani ollaan nyt yhteensä tasan 100 vuotta, kun vihdoin viimeinenkin tästä nelikostamme täytti tällä viikolla 25. Me muut kolme olemme olleet 25-vuotiaita jo useamman kuukauden ajan, mutta se on sivuseikka, koska kyllähän noin pyöreitä vuosia voi juhlistaa tällaisellakin logiikalla :D Vuodet vierivät kyllä nopeasti, koska juurihan juhlimme samaisen nelikon kera 88-vuotissynttäreitämme silloin kun täytimme 22 (se jäi mieleen erityisesti siksi, koska ollaan 88-vuonna syntyneitä, niin silloin tuli sama vuosisumma täyteen kuin syntymävuosi). Niin sitä vain vanhetaan. Mutta kiva vanheta sentään samaa vauhtia kuin ystävät! Nyt vaan sormet ristiin että flunssa ei tästä pahene, niin ei tarvitse ihan räkäisenä juhlia.

Aurinkoista viikonloppua kaikille! :)

10. syyskuuta 2013

Wherever you go, go with all your heart


Pengoin tuossa hetki sitten laatikoita ja satuin löytämään erään pienen matkamuiston, jonka olemassaolon olin ihan kokonaan unohtanut. Kyseessä oli pieni määrä erilaisia tarroja, joita olin ostanut viime keväänä Nepalista. Kathmandussa oli pieni tarrakauppa, joka oli täynnä kaikenlaisia tarroja, erityisesti hindulaisuuteen ja buddhalaisuuteen liittyen. Koska tarrat on aina kivoja ja niitä tulee ostettua ihan liian harvoin, niin innostuin hankkimaan muutamia erilaisia matkamuistoksi. Voiko muutenkaan olla mitään ihanampaa kauppaa kuin tarrakauppa?



Huono puoli noissa on se, että eihän niitä raaski liimata mihinkään :) Tosin yhden uhrasin uunituoreen kalenterini kanteen ja perustelin asian itselleni sillä, että tuota kalenteria tulee kuitenkin käytettyä aina vuoden verran. Nyt kalenteriani koristaa siis sympaattinen norsujumala Ganesha - kannesta tuli heti paljon persoonallisemman näköinen! Aivan kuin tarra suorastaan kuuluisi tuohon.



Noiden tarrojen löytymisen myötä tuli ylipäätään monia muistoja mieleen Nepalista. Puhun aina niin paljon enemmän Intiassa oleskelustamme kuin Nepalista, koska Intia vaan kaikessa äärimmäisyydessään meinaa välillä jättää Nepalin tapahtumat varjoonsa. Nepaliin liittyy kuitenkin niin paljon ihania muistoja, että kun niitä alkaa miettimään, tajuaa miten mukavaa ja helppoa siellä olikaan oleskella. Muistan esimerkiksi niin selkeästi, kuinka helpottuneeksi tunsin oloni kun pääsimme Pokharaan. Ensimmäisenä iltana söimme ravintolassa, josta oli suora näkymä Pokharan järvelle, samalla kun ulkona ukkosti ja satoi rankasti. Vaikka olo oli fyysisesti noihin aikoihin heikompi kuin koskaan ja vähänkin pidemmän matkan käveleminen otti koville, niin oli jotenkin tosi rauhallinen olo. Suorastaan lomafiilis. Intiaan voi olla vaikeaa lähteä lomailemaan sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta Nepalissa se onnistuu, ainakin jos sattuu saapumaan sinne suoraan Intiasta ;) Ensimmäisien päivien aikana muistan myös kuinka löysimme turisteille suunnatun "supermarketin" ja hamstrasin sieltä suuret määrät kaikkia pehmeitä hedelmäkarkkeja, jotka olivat paikalliseen hintatasoon nähden ihan järkyttävän kalliita. Niitä sitten mutusteltiin hotellimme katolla onnellisina ja katseltiin Himalajan lumisia huippuja. Ja pelattiin tietenkin korttia, niin kuin matkan aikana meillä oli tapana tehdä. Oli niin hyvä fiilis.

Hyviä muistoja liittyy myös Bandipuriin, vuoristossa sijaitsevaan historialliseen pikkuruiseen kaupunkiin. Miten säkkipimeää siellä olikaan aina sähkökatkon tultua (Nepalissa ja Intiassahan sähkökatkoja on päivittäin ja vähän paikasta riippuen ne kestävät aina useita tunteja). Ja kuinka mahtavat maisemat meillä olikaan huoneemme ikkunasta. Aamulla kun avasi ikkunan, niin kaikkialla oli äärimmäisen rauhallista ja oikein huomasi kuinka puhdasta ilma olikaan. Koko maan pysäyttäneen yleislakon vuoksi juutuimme Bandipuriin useammaksi päiväksi kuin olimme suunitelleet, joten tuli tutkittua paikan jokainen polku ja jokainen kukkula, kun aikaa kerran oli.

Kathmandukin yllätti positiivisesti, vaikka suurkaupungit eivätkään ole yleensä Aasian parhaita puolia. Kathmandu tuntui kuitenkin sympaattisen pieneltä Intian miljoonakaupunkien jälkeen. Ruokamahdollisuudet olivat mukavan laajat. Söin paljon momoja eri täytteillä ja nuudeleita kaikissa mahdollisissa muodoissa. Yhtenä iltana istuttiin jossain paikallisen nuorison suosimassa rokkibaarissa, missä oli todella hyvää livemusiikkia, ja siemailtiin paikallista Gorkha-olutta. Mukana oli eräs toinenkin reissaaja-pariskunta, joihin olimme tutustuneet jo Bandipurissa. He olivat lähdössä seuraavana päivänä vaeltamaan Mount Everestille ja olin niin innoissani heidän puolestaan.

Kaiken kaikkiaan ajatukset Kathmandussa ollessamme olivat silti jo paljon kotona. Tavallaan oli ristiriitainen olo: tuntui haikealta kun matka läheni loppuaan, mutta samalla noin pitkän reissun jälkeen kaipasi kotiin enemmän kuin ikinä. Viimeisenä iltana kuuntelimme parvekkeella kaupungin ääniä ja pyyhin kyyneleitä poskiltani vähän väliä. Olimme kokeneet niin paljon koko talven aikana ja nyt tämä ajanjakso olisi päättymässä. Haikeuden, ilon ja helpotuksen kyyneleitä, varmaan ne olivat vähän kaikkea sitä.



Sellainen spontaani muistovirtaus tähän väliin. Matkalta paluustamme onkin jo melkein puoli vuotta, joten kyllä aika menee nopeasti. Ehdottomasti olisin valmis lähtemään Nepaliin vielä uudestaan, erityisesti trekkaamaan, jotta näkisi maata vielä siitäkin näkökulmasta. Varmasti palaamme vielä joskus.


8. syyskuuta 2013

Kaksi kuukautta vielä!


Aina kun nuorempana aloin fanittaa jotain bändiä, niin tein sen yleensä täysillä. Lapsuudenkaverini ja perheeni varmasti muistanevat, kuinka omistautunut fani osasinkaan olla! Huoneen seiniä oli vuorattu lattiasta kattoon sen hetkisen lempibändin julisteilla, kirjoitettu vihko täyteen biisien sanoja, lähetetty kirjeitä, pukeuduttu bändipaitaan, jonotettu tuntikausia lavan edessä keikkapaikalla... Silloin oli tarve ilmaista se fanius tosi voimakkaasti ja se toi hyvällä tavalla  lisää sisältöä arkeen. Teinivuosien jälkeen fanittaminen on onneksi muuttunut erilaiseksi, sellaiseksi itsenäiseksi fiilistelyksi. Toki kiintymys hyvään musiikkiin on vähintäänkin yhtä kova kuin silloin.

Vaikka fanitukseni milloin mihinkin bändiin on siis nykyään ulkoisesti ja tekojeni osalta ihan erilaista kuin 10 vuotta sitten, niin täytyy kyllä sanoa, että mistään yksittäisestä bändistä en ole ollut teinivuosieni jälkeen yhtä innoissani kuin tänä kesänä löytämästäni Biffy Clyrosta. Kirjoitinkin siitä jo aiemmin täällä. Vieläkään en ole päässyt yli ajatuksesta, että joku bändi voi olla niin täydellinen mun makuuni. Innostukseni ei ole näiden parin ensimmäisen kuukauden jälkeen laantunut, päinvastoin, vaan kuuntelen bändin tuotantoa päivittäin ja suurella tunteella. Biffy Clyro on kyllä ehdottomasti Skotlannin lahja maailmalle!

Syy miksi kirjoitan tästä aiheesta juuri tänään on se, että tänään on tasan kaksi kuukautta aikaa yhteen tämän vuoden kohokohtaan: Biffy Clyron keikkaan täällä Suomessa, Helsingissä. Odotan sitä niin paljon että en osaa pukea sanoiksi. Olen katsellut livekeikkoja netistä, eli sen perusteella voi päätellä että bändi tulee olemaan livenäkin aivan mieletön.

Huh. Vaikka nykyään ei ole enää tarvetta ilmaista omaa fanitustaan niin konkreettisella tavalla kuin nuorempana, niin tässä sitä taas vuodatetaan aiheesta blogiin. Ja olen vakavasti harkinnut, että sinne keikkapaikalle haluan ajoissa, hyvälle paikalle. Eikä joku makea t-paitakaan olisi hassumpi ajatus. Pitäisikö tässä alkaa jo huolestua? :D No, niin kauan kun en löydä itseäni liimaamasta julisteita seinille, niin ehkä asiat ovat ihan hyvin! Tämän kaiken kunniaksi tässä olisi pari hyvää biisiä kuunneltavaksi. Tai no, en taaskaan osannut valita järkevästi vain paria, niin joudun nyt spämmäämään vähän useammankin :) Näiden myötä, mukavaa sunnuntaita!















5. syyskuuta 2013

Syksyn merkkejä


Olen sopeutunut enemmän kuin hyvin siihen ajatukseen, että nyt eletään syksyä. Varsin kaunis alkusyksy onkin menossa! Tällä viikolla syyskuun alkajaisiksi on ollut päivisin upeita aurinkoisia säitä, jotka suorastaan kutsuvat ulkoilemaan ja aamuisin puolestaan on tyypillistä viileän kirpeä keli, joka vie viimeisetkin unenrippeet silmistä samantien kun astuu ulos (hmm, kuulostan ihan joltain naistenlehdeltä...).



 

Sen lisäksi olen bongannut syksyn merkkejä myös omasta toiminnastani. Ruoanlaitto ja leivonta nimittäin kiinnostavat nyt paljon enemmän kuin kesällä! Niinhän se toisaalta aina tuntuu olevan. Nyt on kiva, kun voi keskittyä laittamaan ruokaa pitkään ja hartaasti, eikä kämppäkään lämpene enää ihan läkähdyttävän kuumaksi uunin tai lieden lämmöstä. Tämän viikon parasta antia on ollut niinkin yksinkertainen ja tuttu ruoka kuin soijarouhe-makaronilaatikko, jota piristin pilkkomalla joukkoon ison habaneron. Habanerohan on aivan sairaan tulista, ja vaikka tulisen ruoan ystävä nykyään olenkin (niin kuin kirjoittelin täällä joskus), niin melkein jouduin syöksemään tulta tuota ruokaa syödessäni. Pitäisi kyllä vielä aktiivisemmin yrittää pitää yllä toleranssia tulisuuteen, ettei tule yliarvioitua omaa tulisuudenkestävyyttään :) Siinäpä vähän tavoitetta tälle syksylle.

Niin ja mitä leipomiseen tulee, niin lähiaikoina olen leiponut ainakin omenapiirakkaa ja korvapuusteja. Leipominen on kyllä rentoa puuhaa! Mielessäni on vaikka kuinka monta juttua mitä tekisi mieli leipoa lähiaikoina, nam nam.





Vaikka en nykyään katso telkkaria kovin paljoa, niin joitain hyviä ohjelmia on alkanut pyöriä nyt syksyn tullen, jotka houkuttelevat iltaisin jämähtämään sohvalle ruudun ääreen. Eniten olen innoissani uudesta Docventures -dokumenttisarjasta, joka on Madventuressista tuttujen Rikun ja Tunnan vetämä ohjelma. Siinä näytetään joka viikko eri aiheisiin liittyvä mielenkiintoinen dokumentti ja puidaan sitä jonkun asiantuntijan kanssa. Tosi tervetullut lisä ohjelmatarjontaan ja ainakin tähän mennessä näytetyt dokkarit ovat olleet hyvin ajatuksia herättäviä! 

Yksi syksyn merkki on perinteisesti ollut myös koulun alkaminen. Koska nyt on vihdoin koittanut se aika, että olen suorittanut kaikki tutkintooni kuuluvat kurssit (paitsi yhden, mikä alkaa ensi viikolla), niin tällä kertaa ei tulekaan syksyn tullen painuttua koulun penkille. Mutta sen sijaan yliopisto-opintojen viimeisen koitoksen eli gradun tekeminen on nyt tämän syksyn pääjuttu. Ja kuulkaas, graduni on ottanut jo haparoivat ensiaskeleensa, eli sen tekeminen on lähtenyt käyntiin! Sen suhteen kävi lisäksi niin mukavasti, että minulle tarjottiin mahdollisuutta tehdä gradu toimeksiantona kesätyöpaikkaani, vieläpä samasta aiheesta jonka parissa olen työskennellyt koko kesän. Eli olen tavallaan tietämättäni edistänyt graduani kesän ajan, mikä oli ilahduttavaa tajuta. Tällä viikollakin olen naputellut jo useamman sivun kasaan, joten kyllä se sana sanalta ja sivu sivulta valmistuu. Ainakin motivaatiota riittää ja se jos mikä on tärkeää!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...