29. elokuuta 2013

Hiushuolia ja kananmunia


Mulla on aina ollut suhteellisen hyväkuntoiset ja paksut hiukset ja olen pitänyt niitä siksi jollain lailla itsestäänselvyytenä. Se, että hiukset näyttävät hyviltä sellaisenaan ja että leteistä ja nutturoista tulee mukavan muhkeita on aina tuntunut siis normaalilta enkä ole aina muistanut olla asiasta kiitollinen. Näin vain on aina ollut. Samanaikaisesti toki olen ollut melko suojelevainen hiuksiani kohtaan siinä mielessä, että olen vältellyt kaikenlaista lämpökäsittelyä (föönaus, kiharrus- ja suoristusraudat ym) ja muotovaahtoja ja hiuslakkoja, etteivät hiukset joutuisi rasittumaan. Ja myönnettäköön, että niiden käyttö on jäänyt vähällä myöskin siksi, etten melkein ikinä edes jaksa vääntää hiuksiani aineilla ja raudoilla, kun ne ovat hyvät näinkin.




Tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa joutunut oikeasti kohtaamaan sen, etteivät paksut, hyväkuntoiset hiukset ole mikään itsestäänselvyys. Joskus keväällä aloin nimittäin huomata, että hiuksia lähtee päästä normaalia enemmän. Kyllähän niitä hiuksia aina jonkin verran lähtee, mutta nyt niitä lähti oikeasti niin paljon, että esimerkiksi harjaamisesta tuli epämiellyttävä tapahtuma. Muutenkin hiukset olivat jotenkin erityisen kuivassa kunnossa ja takkuja syntyi helposti, mikä ei ole hiuksilleni ollenkaan tyypillistä. Olin aika ymmälläni.

Kesän alkaessa vaiva tuntui vain pahenevan. Takkujen ja hiustenlähdön vuoksi teki mieli pitää hiuksia koko ajan kiinni. Alkoi jännittää, että milloinkohan tämä kaikki alkaa näkyä hiusten paksuudessa. Huomasin tunnustelevani ponnarin paksuutta jatkuvasti ja miettiväni huolestuneena, että onkohan tukka ohentunut.

Itsesäälissä ryvettyäni päätin ryhdistäytyä ja alkaa selvittämään syitä hiusteni huonokuntoisuuteen ja sulkasatoon. Luin netistä paljon juttuja ja juttelin lääkärinkin kanssa asiasta. Opin paljon hiustenlähdöstä ja hiuksista ylipäätään. Hiuksienlähtö ei kieli melkein koskaan mistään sairaudesta, vaan se on epämääräinen oire, mikä voi seurata monesta asiasta: stressistä, laihtumisesta, sairastelusta, tietyistä lääkkeistä, vitamiinipuutoksista... Joskus hiustenlähtö tulee jälkijunassa, eli esimerkiksi joidenkin kuukausien viiveellä varsinaisesta aiheuttajasta. Niinpä itsekin aloin miettiä elämääni taaksepäin. Ensiksi mieleen tulevia syitä oli matkamme. Sen aikana olin kuitenkin monta kertaa hyvin kipeänä. Olen syönyt tämän vuoden puolella neljä erilaista vahvaa lääkekuuria siihen Intian tuliaiseemme (jep, se ei ihan yhdellä kuurilla lähtenytkään, vaikka niin jo luulimme pariin otteeseen...). Samasta syystä olin ollut matkalta paluusta lähtien muutaman kilon laihempi, mikä oli minulle poikkeustila, koska painoni ei heittele normaalisti ikinä suuntaan eikä toiseen. Stressiä ei ole oikeastaan ollut, mutta toki hiustenlähtö ruokkii kierrettä siinä mielessä, että kun niitä hiuksia lähtee niin stressi kasvaa. Vitamiininpuutoksista tuskin kärsin tällä hetkellä, mutta matkalla ruokavalio oli varmasti ollut aivan liian yksipuolinen.

Syitä tuntui olevan monia, mutta oli vaikea sanoa mikä niistä olisi oleellisin. Ehkä hiustenlähtö oli kaikkien noiden asioiden summa. Kaiken kaikkiaan hiustenlähtö on usein kausittaista ja menee ohi. Sen tiedon kuuleminen helpotti jo itsessään.




Luultavasti myös hiusten huonokuntoisuus johtui samoista syistä. Jos hiustenlähdön suhteen ei auttanut muu kuin odottaa, niin hiusten kunnon suhteen halusin kuitenkin kokeilla tehdä jotain. Päätin muuttaa hieman hiustenpesutottumuksiani. Niin kauan kuin muistan niin olen pessyt hiukset joka toinen päivä, shampoolla ja hoitoaineella. Nyt päätin pidentää hiustenpesuväliä ja aloin pestä tukkani viiden-kuuden päivän välein. Aluksi se oli vaikeaa, kun hiukset rasvoittuivat koska olivat tottuneet tiheään pesuväliin. Päätin harvemman pesuvälin lisäksi kokeilla myös ekaa kertaa erästä hieman erilaista pesutapaa, nimittäin kananmunalla pesemistä. Olin lukenut muutamista blogeista hyviä kokemuksia asiasta ja uskaltauduin kokeilemaan, vaikka aluksi ajatus tuntui tosi vieraalta. Ekan kananmunapesun jälkeen olin äimistynyt: hiuksista tuli upeat! Kiiltävät, takuttomat ja jotenkin erilaisen tuntuiset ja helpommin käsiteltävät. Tästä innostuneena otin tavaksi suorittaa joka toisella kerralla pesun kananmunalla ja joka toisella kerralla ihan tavallisella shampoolla. Ja niin siinä vain kävi, että hiukset alkoivat olemaan aina vaan paremmassa kunnossa. Siitä lähtien en ole käyttänyt lainkaan hoitoainettakaan, koska takkuja ei yksinkertaisesti enää ole.



Pitkien hiusten kananmunapesuun tarvitaan kaksi keltuaista sekoitettuna pariin desiin vettä. Levitetään päähän, jonka jälkeen huolellinen huuhtelu viileällä vedellä (kuumaa vettä ei kannata käyttää, ettei päähän muodostu munakas :) )

Silloin kun pesen shampoolla niin käytän tätä hyväksi toteamaani tuotetta.


Ja mitä hiustenlähtöön tulee, niin monia suotuisia asioita tapahtui sen suhteen kesän kuluessa. Samanaikaisesti tuli hyviä uutisia, kun lääkäristä tuli tieto testien jälkeen, että Intian sairauden aiheuttaja oli vihdoin nujerrettu. Painokin nousi ryminällä normaaliin tilaansa, kun kaikki ravinto alkoi imeytyä sen myötä. Aloin varmuuden vuoksi syödä myös monivitamiinia. Ja sitten heinäkuun kuluessa aloin suureksi onnekseni huomata, että sulkasato alkoi vihdoin olla ohi. Voi sitä helpotusta, kun harjaan ei enää tartukaan paljon hiuksia eikä viemäri täyty hiustenpesun yhteydessä!

Nuo muutamat kuukaudet tuon hiusjutun kanssa painineena olivat rankkoja, mutta ehkä jollain tavalla myös opettavaisia. Ainakin nyt osaan arvostaa hiuksiani eri tavalla kuin ennen. Ja en tiedä olisinko muuten keksinyt muuttaa hiustenpesutottumuksiani. Hiukseni selvästi tykkäävät harvemmasta pesuvälistä, kananmunan ja shampoon vuorottelusta sekä hoitoaineen pois jättämisestä (toki pelkällä vedellä saatan huuhdella noiden varsinaisten pesukertojen välillä, että saa suuremmat pölyt ja liikunnan jälkeiset hiet pois kuljeksimasta :) ). Eli jostain huonosta voi seurata jotain hyvää ja uutta. Ja jos jossain vaiheessa tulee taas hiustenlähtökausi, niin en ehkä ole enää niin paniikissa kuin tällä kertaa. Voi yrittää tehdä joitain muutoksia ja miettiä syitä - ja sitten vain malttaa odottaa että se menee ohi.

Tulipas pitkä vuodatus hiuksista! Onko teillä ollut vastaavanlaisia huonoja ajanjaksoja hiustenne kanssa?




25. elokuuta 2013

Running again


Ainakin itseni kohdalla olen huomannut, että kesällä voi olla vähän vaikeampi pitää kiinni liikuntatottumuksistaan. Tuntuu, että arkipäivisin kesällä oli (onko soveliasta puhua kesästä jo imperfektissä?) töiden jälkeen aina kaikkea mielekästä tekemistä ulkona ja muualla, ettei kunnon kohottaminen ja raudan nostaminen ollut aina ykkösenä mielessä. Viikonlopuista puhumattakaan, kun ei pahemmin tullut oltua kotona. 

Ihan retuperälle liikunnat eivät suinkaan kesälläkään menneet, mutta jouduin ehkä vähän tiukemmin sopimaan itseni kanssa liikuntamääristä, että varmasti ehtisin ja jaksaisin pitää niistä kiinni. Kaksi kertaa viikossa salille ja työmatkat pyöräillen osoittautui ajankäytön suhteen ihan hyväksi yhdistelmäksi. Toki salille olisi ollut niin kiva mennä kolmesti viikossa, mutta aurinkoisista kesäpäivistä nauttiminen tuntui ehdottomasti tärkeämmältä ja hyvä niin. Aerobinen puoli hoitu tosiaan pääasiassa työmatkapyöräilyllä. Kesätyöpaikkaani on 5 km suuntaansa, mikä ei ole kovin pitkä matka. Töiden jälkeen tuli kyllä lisäksi pyöräiltyä muutenkin, oikeastaan varmaan enemmän kuin milloinkaan aikaisempana kesänä. Syynä on osittain se, että kerrankin meillä molemmilla Joonaksen kanssa on hyvät pyörät: minun pyöräni on vuoden vanha ja Joonaksen pyörä tänä kesänä ostettu, joten kyllä on kelvannut viilettää ympäriinsä :)

Yksi asia mikä on täysin jäänyt tältä kesältä on juokseminen. En ollut juossut ainuttakaan lenkkiä tänä kesänä. Aika tylsää, ottaen huomioon että parina viime vuotena minulla on ollut aika hyvä draivi juoksemisessa, ainakin omalla mittapuullani, eli se on ollut suht säännöllistä. Jos syyttävää sormea pitää jonnekin osoittaa, niin ainakin viime keväällä jalkoihini iskenyt penikkatauti ei oikein ottanut parantuakseen koko loppukevään aikana. Aina kun se tuntui menneen ohi, niin jo pienikin juoksulenkki palautti taas kivun sääriluun viereen. Siispä jossain vaiheessa alkukesästä päätin, että no ei sitten juosta perhana, saavatpahan jalat parantua ihan kokonaan. Niinpä pyöräilystä tulikin se tämän kesän juttu. En ole sen jälkeen oikeastaan edes miettinyt juoksemista kovin paljon.






Vasta tällä viikolla kävi mielessä, että voi kun olisi kiva taas mennä pitkästä aikaa juoksemaan. Onhan se kuitenkin jollain lailla kokonaisvaltaisempaa ja hyvällä tavalla rankempaa liikuntaa kuin ainainen pyörän satulassa istuskelu. Vaikka pyöräily on mukavaa ja reipasta vauhtia poljettaessa sillä saa kunnon hien pintaan ja jalat tuntumaan, niin silti pyörälenkin jälkeinen fiilis ei vaan millään vedä vertoja sille euforialle, mikä tulee juoksulenkin jälkeen. Se vaan meinaa päästä unohtumaan pitkän tauon myötä.

Näiden ajatusten siivittämänä päätin eilen sitten vihdoin suunnata avoimin mielin lenkkipolulle. Ilokseni huomasin, että juokseminen sujui oikein hyvin! Vedin suht rauhallisen 40 minuutin lenkin, koska viime keväästä oppineena en halua heti revitellä liikaa näin pitkän tauon jälkeen, että jalat varmasti tottuvat tömähtävään liikkeeseen. Askel nousi kevyesti ja tajusin jälleen kerran selkeästi, kuinka palkitseva liikuntamuoto juoksu onkaan! Ihanaa. Jos nyt varovasti ottaisin taas juoksemisenkin viikottaiseen ohjelmaan, esimerkiksi aluksi yhden lenkin viikossa, niin saisi sen taas luontevasti osaksi liikuntoja. Ehkä uusia juoksulenkkareitakin voisi sen myötä harkita. Eivät nuo nykyiset kuvassa näkyvät juoksulenkkarini edes ole kovin vanhat, mutta niillä on otettu niin monta askelta jo että se alkaa näkymään ainakin ulkopinnoilla. Ja joustavuuskaan ei varmasti ole niissä enää parhaimmillaan. Järkevällä juoksuun totuttelulla ja hyvillä jalkineilla saisi minimoitua muutenkin jalkavaivojen riskit, koska nyt kun on taas saanut maistiaisen juoksun huumasta, niin haluaa rakentaa sen kestävälle pohjalle. Tästä se taas lähtee!


22. elokuuta 2013

Uusi ilme


Sainpas vihdoin ja viimein aikaiseksi muuttaa blogini ulkoasua! Se olikin ollut jo niin pitkään samanlainen, että olin jo ikuisuuden harkinnut uuden bannerin tekemistä ja muutenkin hieman värimaailman muuttamista. Edellinen bannerinihan oli kollaasi, jonka isoin kuva oli Kaakkois-Aasian reissultamme. Nyt päätin edelleen jatkaa matkateemalla: tuoreen bannerini kuva on napattu Nepalin Bandipurin rinteiltä.




Mitäs tykkäätte? Itselläni menee aina yleensä hetki, ennen kuin silmä tottuu oman blogin uuteen banneriin, mutta vaihtelu virkistää ehdottomasti :) Kaikki aiemmat bannerini ovat tainneet olla kollaaseja, mutta nyt halusin vain yhden kuvan. Edellinen kollaasibanneri oli kyllä kiva ja olin tavallaan kiintynyt siihen, mutta aloin olla pikkuhiljaa myös kyllästynyt sen tietynlaiseen sekavuuteen. Halusin bannerista vähän rauhallisemman, kuten myös koko ulkoasusta. Sen myötä muutin myös blogin ulkotaustan vaaleaksi. Otsikon ja sivupalkin tekstit ovat toistaiseksi tuollaiset oranssit, mutta voi olla että muutan ne vielä mustaksi. Joku uusi fonttikin voisi olla kiva, jos ei päätekstiin niin ainakin otsikoihin. Hmm, pitääpä vielä siis miettiä jos tekisin pieniä muutoksia lisää.


Niin, ja yksi asia mikä minua jäi askarruttamaan on se, että en saa postauksen kuvia leveämmäksi. Haluaisin tekstikentän vähän nykyistä leveämmäksi ja senhän leveyttä on helppo muuttaa tuolta yhdestä valikosta, mutta kuvat eivät siinä samalla näköjään levene. Olisi kuitenkin kiva, että kuvat olisivat vaakatasossa suunnilleen yhtä leveitä kuin tekstikenttä. Osaako kukaan kokeneempi neuvoa, miten kuvatkin tulisivat leveämmäksi? Kuulostaa ihan peruskauralta, mutta jotenkin en ole osannut vielä ratkaista tätä pulmaa.


Välillä huvittaa tämä mun blogin nimi. Sitä oli ylipäätään hirveän vaikea keksiä silloin aikanaan, kun pistin tämän blogin pystyyn. Halusin kuitenkin suomenkielisen nimen ja myötätuulessa kuulosti sopivan lennokkaalta ja positiiviselta ilmaisulta. Sittemmin nimi on alkanut kuulostaa ehkä jotenkin yltiöoptimistiselta ja ennen kaikkea joltain järjestön nimeltä :D Asiaa ei ole auttanut se, että kun joskus myöhemmin tajusin googlata onko mitään muuta Myötätuulessa-nimellä kulkevaa, niin löytyi vaikka mitä. Joku nuorten digitaalinen oppimisympäristö, vanhainkoti, päiväkoti... Jes. Mutta toisaalta, nuoret, vanhukset ja lapset, kaikki omalla tavallaan myötätuulessa, mikäpä siinä :) Ja nyt jos pitäisi keksiä joku uusi nimi, niin en kyllä tiedä keksisinkö mitään enemmän omalta kuulostavaa. Ei sen vaihtamista osaa edes tosissaan harkita, sen verran tuohon nimeen on kiintynyt. Niin kuin koko tähän blogiin ylipäätään. Nyt on kuitenkin kiva jatkaa vähän uudistuneemman ilmeen kera!



19. elokuuta 2013

Taitoksessa


Viikko sitten maanantaina taisin tuntea sen ekaa kertaa. Tajusin nimittäin kertarysäyksellä, bussipysäkille kävellessäni, että nyt se kesä taitaa alkaa pikkuhiljaa olla takanapäin. Harvoin se oivallus tulee noin selkeänä. Ja kun koko viikon kantoi sateenvarjoa mukanaan ja puki useampana päivänä takinkin päälle, niin fiilis vahvistui entisestään. Ihmisiä ja autojakin on paljon enemmän liikkeellä kun vielä joitakin viikkoja sitten. Ei tunnu enää kesältä, ei sitten millään. Mutta ei ihan vielä syksyltäkään. Nyt ollaan jossain loppukesän ja alkusyksyn taitoksessa ihan selkeästi.





Syksyn tulo ei silti haittaa, ei oikeastaan ollenkaan. Tai no, nuorempana olin sitä mieltä että syksy on kaikkein ikävin vuodenaika, kun kesä ja kaikki kiva on takana. Nykyään tykkään syksystä tosi paljon. Visuaalisesti se on mielestäni ehdottomasti kaunein vuodenaika. Vaikken vielä haluakaan vihreiden lehtien katoavan, niin sitten kun niiden aika kuitenkin tulee muuttaa ulkomuotoaan, on siistiä olla kameran kanssa ihastelemassa värien loistoa. Kävellä narskuvien lehtien päällä ja tietenkin haravoida! Haravanvarteen tulee päästyä ihan liian harvoin kun ei ole omaa pihaa, mutta se on kyllä niin palkitsevaa ja koukuttavaa puuhaa että tekisin sitä mielellään paljon useamminkin :)






Nyt alkusyksyn kynnyksellä on myös voimakkaasti sellainen tunne, että kaikkien kesän rientojen jälkeen on ihanaa olla vain kotona ja lähiympäristössä. Niin mahtavia kun kaikki kesän mökkireissut ja muut koko kesäviikonloppujen pituiset menot olivatkaan, niin nyt kotona oleskelu on mitä parhainta vastapainoa. On kiva vaihteeksi olla kaupungissa ja katsoa mitä kaikkea täällä onkaan tarjolla. 

Ja paljon onkin tarjolla, nimittäin kaikkia tapahtumia tuntuu olevan tällä ja ensi viikolla ihan kasapäin. Nythän on käynnissä Helsingin juhlaviikot ja sen aikana tapahtuu paljon kaikkea (tosin en ole ihan perillä siitä, että mitkä kaikki jutut kuuluvat juhlaviikkojen ohjelmaan ja mitkä nyt sattuvat muuten vain olemaan samaan aikaan...). On tulossa esimerkiksi Taiteiden yö, Art goes Kapakka-festivaali, johon kuuluvan yhden keikan menemme ainakin katsomaan, oman kaupunginosamme kaksipäiväiset kyläjuhlat, Herkkujen Suomi-lähiruokatapahtuma keskustassa, itä-helsinkiläishenkiset Kontufestarit... Lisäksi tekisi hirveästi mieli käydä ihan vaan leffoissa, sitä kun ei tule kesäisin yleensä harrastettua. Viime viikonloppuna kävimmekin katsomassa taikureihin liittyvän jännitysleffan Suuri Puhallus ja se oli tosi mielenkiintoinen. Leffateatterissa oli ihana jumittaa muhkean irtokarkkipussin kanssa pimeydessä mukaansatempaavan elokuvan äärellä.

Eli se miten haluan tämän loppukesän ja alkusyksyn taitoksen viettää, tuntuisi sisältävän sopivassa suhteessa kotihiireilyä ja lähellä tapahtuvia kulttuuririentoja. Sehän passaa oikein hyvin juuri nyt. 


13. elokuuta 2013

Hylätyt huvilat


Kuulin vähän aikaa sitten työkaveriltani, että Helsingin Laajasalon kupeesta löytyy eräs tosi erikoinen paikka. Paikan nimi on Kruunuvuori ja siellä olisi vanhoja hylättyjä huvilarakennuksia, syvällä luonnon uumenissa. Vanhimmat huviloista on rakennettu 1800-luvulla ja niissä on ollut asutusta, mutta erinäisten sattumusten johdosta ne ovat sittemmin jääneet tyhjiksi ja alkaneet rapistua kauniin aarniometsän keskelle, lähelle meren rantaa. Kruunuvuoressa on kuulemma tosi jännittävä tunnelma ja historian havinaa. Kuuntelin aivan silmät ymmyrkäisenä ja mietin, että miten on mahdollista etten ollut kuullut koko paikasta, ottaen huomioon että asumme noin 5 kilometrin päässä siitä. Sinne pitää päästä! Joonaskin innostui välittömästi kun kerroin asiasta hänelle ja äimisteli, että kuinka hänkään ei ollut kuullut paikasta koskaan, kuitenkin koko ikänsä näillä nurkilla asuneena. Tämä mystinen Kruunuvuori olisi ehdottomasti nähtävä. Pyörät alle ja tutkimusmatkalle!

Kruunuvuori alkaa laajasalolaisen omakotitaloalueen kadun päästä, josta lähtee portin takaa metsään polku. Lähelle pääsee Herttoniemestä bussilla 88, mutta pyörät osoittautuivat hyväksi vaihtoehdoksi, koska niillä pääsi ihan portille asti. Vaelsimme sisälle metsään ja tuntui kuin olisi ollut jossain ihan muualla päin maailmaa. Tunnelma oli pysähtynyt. Ensin vastaan tuli lampi. Sen rantaan oli sidottu soutuvene, joka liikuskeli tuulen mukana hiljakseen. Sitten eteenpäin kulkiessa alkoi näkyä niitä taloja. Toiset rapistuneempia kuin toiset. Joissain oli selvästi vietetty aikaa lähivuosikymmeninäkin. Erään talon eteisessä lojui Hesari vuodelta -84. Eräs talo oli ihan täynnä graffitteja ja roskia, joku toinen taas oli selvästi kunnostettu ja kuitenkin myöhemmin hylätty. Yksi talo oli keskeltä romahtanut. Toisen katolle oli levittäytynyt vadelmapuskia. Oli ihan hiljaista. Jos olisi ollut pimeää, olisi ilmapiiri ollut jopa aika aavemainen.




















Alue rajautui mereen, mikä oli tavallaan iso kontrasti tiiviin luonnossa tarpomisen jälkeen. Kun seisoi rantakalliolla katsellen merelle ja edessä siintävään kaupunkiin, täytyi vain todeta, että kyllä Kruunuvuoren huviloissa ennen vanhaan asuneilla ihmisillä on ollut hienot maisemat.






Vastaan alueella tuli koko aikana vain kaksi naista ja yksi turistipariskunta. Näköjään turistit olivat löytäneet vähän vaihtoehtoista Helsinkiä, kun kerran läheskään kaikki paikallisetkaan eivät tästä paikasta tiedä! Jos kiinnostaa lähteä katsastamaan Kruunuvuori, niin vielä ehtii - tosin ei ehkä kauaa. Alueelle kaavaillaan asuinaluetta, joten  ei voi tietää onko tämä kenties viimeinen kesä kun alue on pystyssä nykyisessä muodossaan. Joidenkin huviloiden säilyttämistä suunnitellaan ja luontokin kai säilytetään osittain luonnonsuojelualueena. Toivon todella niin. Mutta se mikä on varmaa, on että samaa tunnelmaa paikasta ei enää silloin löydä.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä siistiä päästä taas näkemään uusia puolia näin lähellä omaa asuinseutua. Aina ei näköjään tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan :)



9. elokuuta 2013

Uusi luuri


No niin, nyt olen vihdoin tehnyt erään asian, mitä olen harkinnut jo monen kuukauden ajan. Punninnut vaihtoehtoja, ottanut selvää, välillä meinannut jopa perääntyä päätöksestä, mutta sitten taas innostunut uudelleen tekemään asialle jotain ja lopulta toteuttanut sen. Nimittäin: ostin viime viikolla elämäni ensimmäisen kosketusnäyttöpuhelimen :) Valinta osui Samsung Galaxy Ace 2:een. Siinä oli kaikki kohdillaan omiin tarpeisiini nähden: ominaisuudet, hinta, ulkonäkö ja koko.



Nyt jo viikon käytön jälkeen en voi muuta kuin äimistellä, että miten ihmeessä olenkaan pärjännyt tähän asti ilman älypuhelinta! Nyt kun on päässyt kännykällä netissä surffailun, laadukkaiden kuvien ja kaikenlaisten sovellusten makuun, niin olen kyllä ihan innoissani. Tämä se on nykyaikaa!

Pientä alkukankeuttahan kosketusnäytön käyttämiseen ja kännykän koko potentiaalin oppimiseen kuuluu. Olin etukäteen ajatellut että tekstiviestin kirjoittaminen olisi jotenkin erityisen vaikeaa, mutta se on sujunut alusta alkaen tosi hyvin. Muita huvittavia pikkumokia on sen sijaan tullut tehtyä. Olen laittanut Facebook-keskusteluun jättimäisen smilen (siis sen valtavan, joka on koko keskustelukentän levyinen) sellaiseen kohtaan mihin se ei ihan sopinut. Enkä myöskään muutamaan ekaan päivään asti tiennyt, missä vastaamatta jääneet puhelut näkyvät. Vasta kun eräs kaverini katsoi puhelintani, hän huomasi että "Sulle on näköjään muutama puhelu tullut". Ups...

Jotkut ottamistani kuvista ovat myös hävinneet mystisesti. Esimerkiksi äidistä yritin napata juuri pari päivää sitten kuvaa, jonka voisin sitten yhdistää puhelinnumeroon, jotta kuva vilkkuisi aina kun hän soittaa, mutta ne kuvat vain katosivat (eivät ainakaan löytyneet sieltä minne muut kuvat menevät). Lisäksi niinkin yksinkertainen asia kuin puhelimeen vastaaminen vaatii hieman keskittymistä: aluksi keskityin vihreän luurin pyyhkäisyliikkeeseen niin paljon, että onnistuttuani vastasin vain hätäpäissäni "Haloo?!", vaikka näenkin ruudusta ihan selvästi että kuka siellä soittelee. Herätyskellon sulkeminenkin on edelleen mysteeri, vaikka siinä aina lopulta onnistunkin. Silmät unen sokaisemana pyyhkäisen tai painelen näyttöä täysin umpimähkään niin kauan, että herätys sammuu. Ehkä pitäisi ottaa selvää siitä näin hereilläollessa, niin otteet olisivat määrätietoisemmat heti herätyksen soidessa. Tänä aamuna tein jotain ilmeisesti eri tavalla, koska lopputulos oli se, että kellonaika hävisi näytöltä kokonaan. Eli sen lisäksi että olin sulkenut herätyksen, olin poistanut koko kellon! Onneksi osasin kuitenkin hetken harhailun jälkeen palauttaa sen.

Kaikista alkukommelluksista huolimatta tykkään tästä tosi paljon. Koska toivon, että yhteinen tiemme uuden puhelimeni kanssa olisi pitkä ja onnellinen, niin jonkinlaisten suojakuorien hankkiminen voisi olla hyvä idea. Tähän asti puhelin on matkustanut laukussa ollessaan lapasen sisällä, tähän tyyliin:  



Tuolta lapasen uumenista olen sitä sitten kaivellut aina esiin. Mutta lapanen on vain hätäratkaisu ja jonkinlainen muu suoja olisi tarkoitus hankkia. Enhän todella halua, että jonain päivänä luuri lipeäisi käpälöistäni ja näyttö hajoaisi palasiksi. Eli esimerkiksi jotkut joustavat suojat noihin reunoihin voisi olla hyvä juttu. Mitään täyspanssari-viritelmää en puhelimen ympärille kuitenkaan halua, ettei  siitä tule kömpelön kokoinen. Ja sen verran turhamainen kuitenkin olen, että tykkään että itse puhelinkin näkyy eikä ole täysin suojien peitossa. Pitää yrittää löytää jonkinlainen kompromissi!

Löytyykös ruudun siltä puolelta ketään, jolla ei vielä ole kosketusnäyttöpuhelinta? :)


6. elokuuta 2013

Sadonkorjuuta


Taas on takana onnistunut kesäviikonloppu, kuinkahan mones jo peräkkäin! Kamera on taas kulkenut tiiviisti mukana menossa ikuistamassa kesämuistoja. Miten voikin olla, että joka viikonloppu tänä kesänä on säällisestikin niin hyvä? Lauantaina ja sunnuntaina hellettä riitti, samoin kuin paljon mielekästä tekemistä.

Nyt alkaa pikkuhiljaa olla sadonkorjuun aika. Koska meillä ei ole pihaa saati parvekettakaan, niin ei muu auta kuin käydä korjaamassa muiden satoa itselleen, heh. Iskän pihalla kasvaa kaikenlaista ja nyt sieltä pystyy jo poimia yhtä sun toista. Marjapensaista poimin karviaismarjoja ja pensasmustikoita - onneksi mustikoita löytyy pensaasta kuitenkin, kun luonnosta ei tunnu tänä vuonna löytyvän. Myös ekat omenat korjasin talteen. Kotimainen omena suoraan puusta on kyllä ihan eri maata kuin markettien Royal Galat ja muut perusomenat! Kasvimaalta puolestaan nostin sellaisia juttuja, joita olen sinne itse omin kätösin keväällä istuttanut. Kesän mittaan iskä on minä olen niitä ahkerasti kitkenyt ja hoitanut ja nyt alkoi tulla satoa, kun kesäkurpitsat ja kurkut ovat kypsiä. Luulin alunperin istuttaneeni ihan tavallista vihreää kesäkurpitsalajiketta, mutta olinkin kylvänyt keltaista lajiketta! Ihan kuin olisi turvonneita jättibanaaneja keräillyt pellolta. Pistettiin ensimmäiset samantien grilliin ja maku osoittautui ihanan mehukkaaksi.







Viikonloppuna kävimme myös kaverin mökillä Hämeenlinnan lähellä. Tänä kesänä on tullut vierailtua monilla mökeillä, mutta nyt viime käynnistä oli vierähtänyt jo kuukausi, että siinä mielessä oli kivaa päästä taas mökkipuuhien pariin. Vesi oli lämmintä ja laiturinnokassa oli ihanaa hengailla ja kuunnella luonnon ääniä. Eräänlaista satoa lähti sieltäkin mukaan, kun painuimme sikäläiseen metsään J:n kanssa kokeilemaan jälleen vadelmaonneamme. Ja kyllähän niitä vadelmia riitti, niin paljon kuin jaksoi poimia! Vadelmapensaiden piikit, ärhäkät nokkospuskat ja paahtava helle asettivat omat haasteensa, mutta muutaman purkillisen saimme urhoollisesti poimittua. Kyllä nyt kelpaa ottaa niitä pakkasesta sulamaan sitten kun siltä tuntuu.








Vaikka monilla taitaa olla jo kesälomat takana ja kouluikäisillä alkaa koulutkin pian, niin täytyy kyllä sanoa että elokuu on mukavaa aikaa. Vielä ei tee mieli kaivaa kynttilöitä ja vilttejä esiin, vaan nyt pitää nauttia tästä kesän viimeisestä kuukaudesta kaikin puolin.


3. elokuuta 2013

Let's go, I want to go all the way to the horizon


Vaikka talveen on vielä pitkä aika, niin yleensä näihin aikoihin meillä on ollut jo tapana alkaa kunnolla suunnittella mahdollista talveen sijoittuvaa reissua ja varailemaan lentolippuja. Niin kuin viime vuonnakin tähän aikaan elokuun alussa, kun edessä olleen reissun suunnittelmat jylläsivät päässä jo kovaa tahtia ja hakukoneista tuli metsästettyä halpoja lentolippuja silmä tarkkana. Viime talvenahan olimme poissa joulu-maaliskuun, mikä oli pisin reissumme jota olemme tehneet. Aiemmat pitkät reissut ovat sijoittuneet usein tammikuun ympärille ja siitä eteenpäin. Juuri tammikuu on mielestäni yleensä otollisinta aikaa matkustelulle, koska se on vain yksinkertaisesti kaikkein tylsin kuukausi. Silloin joulu on takana, pimeys jäljellä ja kevät liian kaukana edessä. Laskeskelin juuri, että kuudesta viime tammikuusta (eli vuosien 2008-2013 välillä) olemme viettäneet vain kaksi kokonaan Suomessa.




Tuleva talvi tulee nyt olemaan siitä erilainen, että sen aiomme viettää kokonaan täällä Suomen kamaralla. Vaikka tiedän hyvin kuinka pitkä, pimeä ja lumisateiden runtelema talvi voikaan olla, niin jotenkin suhtaudun ajatukseen melko rauhallisesti - jopa innolla. Talvea ajatellessa ei siis tällä kertaa nouse mieleen pakonomaista tarvetta pakata rinkkaa ja lähteä mihinkään pitkälle matkalle. Tuntuu jopa oudolta todeta se näin ääneen, koska yleensähän olen ollut aina valmis lähtemään, mahdollisimman kauas ja mitä pidemmäksi aikaa sen parempi! Toki joku pidennetty viikonloppu jossain päin Eurooppaa on aina paikallaan, mihin aikaan vuodesta tahansa. Mutta kun mietitään oikeasti reppureissaamista, niin sen jätän ihan hyvillä mielin nyt tulevalta talvelta pois.





Miksikö sitten tällä kertaa ei ole suurta kaukokaipuuta päällä? Aika monestakin syystä varmaankin. Ennen kaikkea tuntuu hyvältä vaihtelulta, että pääsisi taas näkemään kaikki kuukaudet ja olisi edessä sellainen tietynlainen jatkumo. Voisi niin sanotusti rakentaa hieman tulevaisuutta ja vakiinnuttaa elämäntilannetta. Voin pakertaa gradua kasaan ja kenties valmistua maisteriksi ensi vuoden alkupuolella. Voin jatkaa harrastuksia läpi talven ilman keskeytystä ja toki myös elää rahallisestikin tavallaan rennommin, kun kerrankin emme olisi säästämässä jokaista ylimääräistä euroa tulevaan reissuun. Niitä rahoja voisi vaihteeksi mielummin keskittyä laittamaan asuntosäästötilille ja sillä tavalla päästä lähemmäs sitäkin unelmaa, eli omaa asuntoa. Tämä kaikki kuulostaa jotenkin hämmentävän "aikuiselta", mutta samalla juuri siltä, mihin nyt haluan panostaa.





Lisäksi yksi syy siihen miksi vielä tulevana talvena ei ole paloa reissuun on myös se, että viime talven matkamme oli niin pitkä ja tapahtumarikas, että siinä riittää vielä sulateltavaa pitkäksi aikaa. Erityisesti Intian intensiivisyys ja kaikki siellä kokemamme asiat olivat niin mieleenpainuvia, että heti reissun jälkeen jopa mietin, että tuntuukohan mikään reissu enää miltään tuon Intian jälkeen? Nyt nelisen kuukautta paluun jälkeen tiedän, että tottakai tuntuu. Maailma kun on täynnä niin erilaisia maita ja kulttuureita. Mutta jotta Intiaa ja jotain tulevaa matkakohdettamme ei tulisi verrattua keskenään niin paljon, niin pitää seuraavaan reissuun olla aikaa. Ja on hyvä kokea tässä välissä kaikkea muutakin ihan täällä arkielämässä.






Viime matka opetti minulle paljon ja jollain tavalla myös kasvatti ihmisenä, josta jo kirjoittelinkin joskus täällä. Sitä kautta se hieman muutti minua myös reissaajana. Toisaalta olen se ihan sama tyyppi, jolla on seikkailumieltä, joka haluaa nähdä ja kokea maailmaa ja jolla on mielessään jatkuvasti top-10 lista paikoista jonne olisi siistiä päästä heti kun mahdollista. Se miten puolestaan koen muuttuneeni on siinä, että enää en ole niin levoton lähtemään. Jos ei ole seuraavaa reissua tiedossa, en ota siitä mitään paineita. Lähteä pitää silloin kun se tuntuu hyvältä ja oikealta. Itselleni ei tarvitse todistaa mitään, eikä varsinkaan kenellekään muulle. Enkä enää myöskään allekirjoita absoluuttista "mitä pidempään, sen parempi"-ajattelutapaa matkan keston suhteen. Ei aina tarvitse olla niin kauan pois kokeakseen paljon: tärkeämpää on se, kuinka aikansa siellä reissussa käyttää. Arvostan myös yhä enemmän sitä, että tiedän missä mun koti on. Saamme asua kodikkaassa asunnossa, ihanassa kaupunginosassa rakkaani kanssa ja voimme tehdä jokaisesta päivästä spesiaalin, vaikkei mitään erityistä tapahtuisikaan. Tuntuu hyvältä tietää että se koti tosiaan on niin tärkeä paikka. Kotiinpaluu viime reissulta tuntui niin hienolle, että vieläkin menee kylmiä väreitä sitä muistellessa. Ei sitä fiilistä voi verrata oikein mihinkään muuhun.

Sellaisia mietteitä on tullut pyöriteltyä päässä. Vaikka akuutti matkakuume eleleekin nyt siis rauhallisempaa vaihetta, niin ensi talven jälkeen onkin varmaan hyvin todennäköistä, että into suunnata rinkka selässä kaukomaille on taas nostanut päätään! Veikkaan, että kokonaan koettu Suomen talvi ja ajan kuluminen edellisestä reissusta tekee tehtävänsä :) Niin pitkä aika kuin jonnekin vuoden 2014 loppupuolelle onkaan, niin sinnekin asti olemme jo hieman haaveilleet jonkinlaista reissuntynkää. Silloin olisi hienoa tehdä reissu erääseen maahan, johon pääsystä olemme haaveilleet jo useamman vuoden, nimittäin Kuubaan. Jos mieltymys pysyy samana ja tulee sopiva sauma lähteä, niin esimerkiksi 3-4 viikon ajan ympäri saarta matkustaen olisi jotain tajuttoman mahtavaa.

Mutta ehkä on vielä liian aikaista innostua suunnittelemaan sinne asti. Jotain suuntaa-antavia haaveita on silti hyvä olla, koska juuri niistähän ne tähänkin mennessä tehdyt reissutkin ovat aikanaan saaneet alkunsa :) Tällä kertaa vaan oma suhtautuminen niihin on jotenkin levollisempi, kun tuntee itseään taas hieman paremmin matkustajana. Shanti, shanti.
 
  
(Kaikki postauksen kuvat Intiasta ja Nepalista)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...