24. toukokuuta 2013

Another Friday


Heipparallaa! Musta on selvästi tullut tällainen perjantaikirjoittelija, koska löydän taas itseni täältä kokonaisen viikon tauon jälkeen taas juurikin perjantaina :) Viikonlopun alkamisen kynnyksellä alkaa selvästi kirjoitussuoni sykkiä!


Viime sunnuntainen karvaasti päättynyt jännitysnäytelmä jääkiekon MM-kisojen pronssiottelussa alkaa pian unohtua, vaikka kyllä se kieltämättä otti taas koville, huoh! Kun jenkkien rankkarimaali lipui Raannan taakse ja sinetöi Suomen kohtalon neljännestä sijasta, hautasin pettyneen naamatauluni kämmeniini ja mietin, että voi hemmetti kun mun pitää olla näin innokas lätkäfani. Pääsisin tappion sattuessa paljon helpommalla jos en olisi niin kiinnostunut koko kiekkolajista! No, toisaalta eipä se ilo voitonhetkelläkään olisi niin suuri, eli toimii se tunnemyrsky toiseenkin suuntaan. Nyt vaan toiveikkaat katseet talviolympialaisiin, jotka ovat jo helmikuussa! Niissä mitataankin taso taas ihan kunnolla ja voisin kuvitella että Suomelle saadaan aikamoinen joukkue kasaan.


Kirsikkapuut kukkivat kauniisti vielä alkuviikosta.






Mutta jääkiekkopuheet sikseen nyt ainakin siihen ensi talveen asti :D Tämän viikon kohokohta oli se, kun maanantaina sain viestin, että ystäväni on synnyttänyt tytön. Ihan tippa vierähti poskelle. Ensimmäinen mun ystävistä, josta tulee äiti! Oi että, en malta odottaa että pääsen katsomaan sitä pienoista prinsessaa. En ole koskaan tainnut edes pitää vauvaa sylissä, joten tämä on kyllä täysin uusi maailma mulle. Niin ne kaveritkin alkavat vanhenemaan ja jatkamaan sukuaan. On se erikoista.




Viikonloppuun mahtuu taas monia kivoja juttuja. Erityisen kivaa on se, että huomenna tapaan veljieni kanssa serkkujamme ihan todella monen vuoden tauon jälkeen. Serkkuparvi on asunut meistä katsottuna aika eri puolella Suomea ja viime vuosien sukujuhlatkin on aina mennyt päällekäin, kun esim. ylioppilasjuhlat ovat olleet samana päivänä molemmissa perheissä ja niin edelleen. Suuntaan siis sukulaispoikieni kanssa illanviettoon, ensimmäistä kertaa ikinä näin aikuisiässä!

Ja toinen odottamisen arvoinen asia on ainakin Maailma kylässä -tapahtuma Kaisaniemen puistossa. Sään salliessa olisi kiva suunnata jälleen sinne syömään hyviä ruokia ja kuuntelemaan musiikkia. Ja tänään lähdetään porukalla iskän luokse, savustetun kalan ja saunan ääreen! Aion myös vallata iskän kasvimaasta pienen tilkun ja istuttaa sinne viime kerralla ostamiani erilaisia siemeniä aina kesäkurpitsasta kurkkuun. Kun ei ole omaa pihaa, niin onneksi voi vähän päästä nauttimaan pihahommista tuolla tavalla :)

Varma kesän merkki on kyllä aina tällaiset tapahtumantäytteiset viikonloput. Ja luonto sen kuin vihertyy ja tuometkin ovat aloittaneet kukintansa huumaavan tuoksun säestämänä. Niin se kesä vain alkaa olemaan täällä. Jälleen kerran riemukasta viikonloppua kaikille!



17. toukokuuta 2013

5 parasta juuri nyt


Perjantaita! Nyt viikonlopun kynnyksellä sattuu olemaan monia kivoja asioita meneillään ja tuloillaan. Siispä tässä tulisi viisi parasta asiaa juuri nyt:


1. Uudet hiukset. Kävin tänään kampaajalla ja on taas kuin uudelleen syntynyt olo! Kaksihaaraisten valtaamasta reuhkastani napsaistiin n. 10 senttiä pois ja juurikasvuun laitettiin lisää vaaleita raitoja. Perusjutut, mutta toimii vuodesta toiseen ;) Ja kun viime kampaajakäynnistä on vierähtänyt jo puoli vuotta, niin muutos on kyllä piristävä. Oli muutenkin niin kivaa jutustella kampaajani kanssa niitä näitä, varsinkin kun hänkin on käynyt Intiassa niin jutunjuurta riitti siitäkin aiheesta!




2. Illanvietto lapsuudenystävieni kanssa, tänään illalla. Juuri näitä ystäviä on aina erityisen kivaa nähdä :) Odotan tapaamisia jo viikkoja etukäteen, varsinkin kun ei ole muutenkaan aina helppo sopia aikaa joka sopisi kaikille neljälle, kun puolet porukasta asuu jossain huitsin nevadassa (terkkuja erityisesti N:lle, muuta jo tänne päin! :D ). Joka tapauksessa yhteiset juuret näiden tyttöjen kanssa ovat vaan niin pitkältä ajalta, että on aina niin erityislaatuista nähdä. Kiva ilta tiedossa siis!


3. Kirsikkapuiden kukinta on alkanut. Meidän kotikulmilla on paljon kirsikkapuita ja lähipäivinä olen tarkkaan yrittänyt bongata josko vaaleanpunaiset kukat olisivat jo puhjenneet. Nyt ovat ja voi sitä väriloistoa! Jos joskus olisi oma piha niin sinne istuttaisin kyllä kirsikkapuun.





4. Jääkiekko, tottakai! Ai että olen ollut taas niin fiiliksissä MM-lätkän seuraamisesta. Kyllä tunteet ovat taas vaihdelleet kauhusta riemuun ja epätoivosta helpotukseen, kun on pelejä katsellut! Tiistain peli Latviaa vastaan oli yllättävän jännittävä, ja puolestaan eilen puolivälierässä Slovakiaa vastaan tuli hermoiltua oikein toden teolla, kun Suomi nuukahti toisessa erässä. Siitä kuitenkin noustiin ja mikäs sen hienompaa! Mahtavaa huomata kuinka tuollaisesta etukäteen tuntemattomasta joukkueesta on tullut noin yhtenäinen. Raanta torjuu suht varmasti, Kontiola tekee ihan mielettömän paljon maaleja, Lepistö ja Väänänen puolustavat tasaisen tehokkaasti, Pihlström tarjoilee silmänruokaa nopeita hyökkäyksiä ja Granlund voittaa hyvin aloituksia ja niin edelleen. Melkein jokaisesta pelaajasta on vain hyvää sanottavaa. Joukkue on parhaimmillaan yksilöitään suurempi kokonaisuus :) Huomenna kamppaillaankin sitten pääsystä kultaotteluun ja vastaan tulee Ruotsi! Siinä ottelussa on tunnetusti aina enemmän latausta mukana. Uskon täysin että Suomi tulee voittamaan, mutta jännittävää siitä tulee joka tapauksessa!

5. Mökkireissu olisi tiedossa mahdollisesti huomenna. Suunnataan kaverin mökille ja hmm, siitä tulikin mieleen, että pitääpä kysyä jo etukäteen että toimiiko siellä oleva tv ihan varmasti, että pystyy matsin katsomaan! Vai pitääkö raahata oma taulutelkka digibokseineen paikalle, heh. Mutta mökkikausi siis alkaa, jee. Mökkiruokien ostaminen ja syöminen on yksi siihen kuuluvista parhaimmista asioista ja tietenkin myös se kun pääsee luonnonhelmaan rauhoittumaan.





Leppoisaa viikonloppua!



14. toukokuuta 2013

Alakulo on seurana haikeuden


Meinasi mennä teet väärään kurkkuun, kun eilen aikaisin maanantaisena aamuna avasin koneen ja näin erään uutisen. Uutisen, jota en haluaisi nähdä viikon alkajaisiksi, tai ylipäätään ikinä. Ei siis mitään vakavaa näin elämän mittakaavassa, mutta musiikin mittakaavassa kyllä. Nimittäin PMMP, lempibändini jo monen vuoden ajalta, ilmoitti lopettavansa uransa. Uutinen tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Uran lopetus ei kuulemma välttämättä ole lopullinen, mutta määrittelemättömän pituiselle tauolle jääminen tietää ainakin yhden ison aikakauden loppumista. Voi kurja... Taisin muutamat kyyneleetkin vetistellä siinä ruudun äärellä. Mun lempibändi lopettaa.

"Olisi kauheaa rutinoitua tai tyytyä toistamaan jotakin vanhaa", oli yksi Paulan mainitsemista perusteluista päätökselle. Ymmärrän sen täysin ja kunnioitan kyllä päätöstä. Mutta samalla suru nostaa päätään, tottakai.

Ei vain ole mitään toista bändiä, johon PMMP:tä voisi verrata. Heidän musiikissaan on jotain sellaista, mikä iskee muhun voimakkaasti. Elämänläheiset sanoitukset, energisyys, tunteikkuus, mahtipontisuus ja herkkyys. Tulee haikea olo ajatella, ettei uutta materiaalia ole tulossa. PMMP keikkailee kuitenkin vielä kesän ja syksyn ajan, joten aion todellakin mennä useammallekin keikalle katsomaan. Heti lähitulevaisuudessa ajattelin ainakin mennä Maailma Kylässä -tapahtumaan, jossa bändi esiintyy. Ehkä myös Kivenlahti Rockiin, joka on kesäkuun alussa Espoossa. Ja joku klubikeikkakin olisi hyvä vielä sitten syksyllä. Pitää mennä, nyt kun vielä voi.

Kaikesta haikeilusta huolimatta pitää muistaa, että toisaalta kaikessa musiikissa on aina se hyvä puoli, että se jää elämään vaikka bändit lopettaisivatkin. Hyviin biiseihin ei kyllästy ikinä. PMMP:n lauluissa on sekin erikoisuus, että pidän heidän koko tuotantonsa melkein jokaisesta biisistä. Uusimmalla levylläkään ei ole yhtäkään biisiä, josta en pitäisi! Ylipäätään bändiltä löytyy keskenään hyvin erilaisia lauluja, mutta jokin yhdistävä tekijä niissä on oltava, kun kerran miellyn niihin kaikkiin.

Tässä muutamia parhaimpia kappaleita PMMP:ltä, tunnelmaan sopien. Otsikko on napattu tuon ensimmäisen biisin sanoituksista. Huokaus.... No, kaikkea aikansa. Sen tiedän, että PMMP tulee aina ja ikuisesti soimaan mun kaiuttumista.



12. toukokuuta 2013

Voihan penikka!



Koko talven pituisen eli matkamme aikaisen urheilutauon vuoksi kuntoni oli palattuamme melko pohjamudissa, niin kuin olen täälläkin useampaan otteeseen maininnut. Kuntosalitreenit aloitin heti palattuamme uudella ohjelmalla ja kärsivällisellä asenteella ja ne ovat siitä lähtien sujuneet hyvin ja nousujohtoisesti. Oikeastaan nautin salillakäymisestä enemmän kuin ikinä! Tuntuu erikoiselta, että vielä joitain vuosia sitten kävin salin sijaan vain erilaisissa jumpissa. Nykyään salitreeni on jo pitkään tuntunut kaikkein tehokkaimmalta ja antoisammalta liikuntamuodolta juoksemisen lisäksi.

Niin, siitä päästäänkin juuri tähän toiseen tykkäämäni liikuntamuotoon eli juoksuun: se on nyt lähiaikoina valitettavasti tuottanut päänvaivaa. Juoksemisen suhteen en nimittäin aloittanut tauon jälkeen yhtä kärsivällisellä ja järkevällä tavalla, vaan aloin heti matkan jälkeen juosta aika pitkiäkin lenkkejä. Askel nousi  yllättävän kepeästi, joten mitä sitä jarruttelemaan!  Tuntui että juoksin koko talvenkin edestä. Mutta... nyt kuitenkin toissaviikolla huomasin, että vasemman jalan sääriluun sisäpuoli tuntui kosketettaessa tosi aralta. Kävellessä ja juostessa ei juurikaan tuntunut kipua, mutta tunnustelemalla huomasin sen kohdan olevan kipeä. Mihinkään en ole jalkaa lyönyt, vaikka aluksi mietin että voisiko se olla syynä. Netin avulla sitten diagnoisoin, että kyseessä saattaisi hyvinkin olla penikkatauti :/ Äh! Penikkatautia esiintyy kuulemma usein juuri aloittelevilla juoksijoilla, kun askel ei ole tottunut juoksuun. Onhan se aika kova kuormitus, mikä jalkaan kohdistuu sen tömähtäessä maahan, varsinkin kun noin monen kuukauden jälkeen pinkoo heti pitkiä matkoja pitkin asfalttiteitä. Penikkatauti paranee ihan levolla, joten ei auttanut muuta kuin laittaa juoksut hetkeksi jäihin.




Harmittaa vähän oma malttamattomuuteni. Olisi pitänyt malttaa aloittaa juokseminen lyhyemmillä lenkeillä, mutta ei vaan tullut mieleen, kun ei ennenkään juoksu ole aiheuttanut minkäänlaisia kipuja tai kolotuksia. No, kaikesta oppii... Nyt kun olen pitänyt parisen viikkoa juoksutaukoa, niin helpotuksekseni olen huomannut sääriluun kivun koko ajan vähentyvän. Huh! Eiköhän sitä lähitulevaisuudessa voi taas suunnata juoksemaan varovasti, niin saadaan vahinko kuitattua :) Onko teillä kenelläkään ollut ikinä penikkataudin tapaisia oireita?


Juoksun ollessa nyt tauolla olen sen sijaan alkanut pyöräilemään. Kaivoin vuoden ikäisen polkupyöräni varastosta, Joonas pumppasi pumppasin renkaat, heitin kypärän päähän ja lähdin ekalle pyörälenkille ja jo ensimmäisestä polkaisusta muistin kuinka mukava liikuntamuoto se onkaan! Sittemmin olen vedellyt jo useampaan otteeseen 20 kilometrin pituista vakiolenkkiäni, joka kulkee mm. Viikin maalaismaisemien halki ja Arabianrannan merenlahden vierustaa pitkin.




Maisemaa pyörälenkin varrelta.


Pyöräily tuntuu kyllä niin kivalta, kun pääsee pienessä ajassa näkemään niin monenlaisia alueita! Toissapäivänä poikkesin tuon saman lenkin yhteydessä myös salille, se kun sattuu olemaan siinä matkan varrella, mutta se osoittautui ehkä vähän rankaksi yhdistelmäksi :D Jaloissa ei ihan ollut niin paljon voimaa kyykkäillä ja muuta. Toisaalta kotiin päin pyöräillessä oli kyllä aika kaikkensa antanut ja autuas olo, joten voihan sitä jatkossakin silloin tällöin repäistä saman setin uudelleenkin jos oikein reippaalle päälle sattuu. Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin takaisin juoksupoluille pääseminen, joten nyt vaan kärsivällisyyttä kehiin niin eiköhän se tästä :)




9. toukokuuta 2013

Löytöjä ja lätkää


Jaahas, nyt on jälleen tällainen hämmentävä pyhäpäivä keskellä viikkoa. On ihan lauantaifiilis, mutta periaatteessa tuntuu osittain sunnuntailta, kun kauppojenkin aukioloajat ovat tänään niin erikoisia. Eikös ennen vanhaan (eli vielä viime vuonna?) helatorstaisin olleet kaikki kaupat kiinni? Nyt ilmeisesti ainakin koko Itis on nyt auki ja monet ruokakaupatkin. Mistä näistä tietää, helpointa ehkä pysytellä kotosalla ja hyödyntää tuota upean keväistä säätä ulkoilun merkeissä :)

Viime viikonloppuna taisin mainita, että olin suuntaamassa ekaa kertaa ikinä Helsingin jäähallin kirpputorille. Oi että se olikin hyvä paikka! Meinasi ihan alkaa sydän pamppailemaan innosta kun tajusin, että täältähän löytyy vaikka mitä. Tein suurimman osan löydöistä jo ensimmäisten pöytien aikana. Jossain vaiheessa laukku alkoi pullistelemaan siihen malliin, että loppuosan pöydistä katsoin vähän suurpiirteisemmin läpi - mikäköhän tyhmä tapa sekin on, että sitten kun on löytänyt monta juttua kirpputorikierroksen aikana niin ei halua edes löytää lisää, ettei tulisi ostettua "liikaa". Kun on kyse noin pienistä rahasummista, niin eikö kerralla kannattaisi ostaa kaikki hyvät jutut mitä löytyy, ettei tarvitse sitten joka viikonloppu lähteä uudelle kierrokselle? Mun pihi luonne yrittää selvästi huijata itseään :) Tämän tavan kitkemisessä on vielä parantamisen varaa!

No, joka tapauksessa tällainen kasa löytyi tällä kertaa:




Ihan pelkkiä t-paitoja, yksi toppi ja yksi kiva kauluspaita. Yhteensä rahaa taisi mennä 6-7 euroa, eli ei juuri mitään. Mulla on ollut varsinkin t-paidoista ihan hirveä pula, joten olipa ilo löytää noin hyväkuntoisia ja kivanvärisiä paitoja kesääkin ajatellen. Ja kauluspaita oli myös iloinen yllätys, sitä aion varmasti käyttää paljon!




Kirpputoreista toiseen ajankohtaiseen aiheeseen eli jääkiekkoon :) On ollut aikamoiset neljä ensimmäistä matsia, huh! Eniten iloa on aiheuttanut viime lauantain Slovakia-matsi, joka oli mahtavaa katseltavaa. Raanta torjui varmoilla otteilla, ykkösketju oli liekeissä ja lempparini Pihlströmin vauhti oli huimaa! Toisaalta eilinenkin peli USA:a vastaan oli paikoitellen todella hyvää pelaamista ja taitavaa pyörittämistä, joten harmitti että jenkit sitten kuitenkin menivät voittamaan. Mutta ei se mitään, mulla ainakin riittää vielä uskoa Suomen joukkueeseen :) Huomisesta Venäjä-pelistä tulee varmaan ihan sairaan jännittävä, mutta sen jälkeen Itävalta ja Latvia tullaan ainakin kaatamaan. Ja puolivälieriin mennessä Leijonat ovat varmasti jo hitsautuneet niin hyvin yhteen, että ei sitä tiedä mihin ne vielä yltävätkään. Saa nähdä!

Rentoa helatorstaita!


6. toukokuuta 2013

Polttaa!


Vielä viime vuoden puolella en ollut lainkaan tulisten ruokien ystävä. Jos satuin joskus syömään jotain tulista ruokaa, niin tulisuus vain häiritsi ja aiheutti syömiskokemukseen ylimääräistä haittaa. En vaan pitänyt siitä, että suussa poltteli, joten välttelin tulisia ruokia tietoisesti. Chilejä ja habaneroja meidän kodissa oli kyllä vilissyt jo vuosia, koska Joonas on aina vedellyt niitä ihan sellaisenaan, lisännyt innoissaan annoksiinsa mitä tulisempia kastikkeita ja valinnut sipsinsäkin tulisina. Itse olin joutunut tämän kaiken kanssa kosketuksiin lähinnä vahingossa, leikkaamalla esimerkiksi tomaattia veitsellä jolla rakkaani on hetkeä aiemmin pilkkonut chiliä.

Intiaan ja Nepaliin lähtiessämme olin etukäteen hieman kauhuissani ruokien tulisuuden suhteen. Pystyisikö siellä syömään mitään, kun kaikessa olisi chiliä varmaan aika runsaastikin? Varsinkin Intian eteläosat ovat tunnettuja tulisista ruoistaan. Toimintasuunnitelmani matkaa varten oli sanoa ravintolassa aina tilauksen yhteydessä, etten halua ruokaani tulisena. Eiköhän sillä pärjäisi.

Heti ensimmäisessä kohteessamme eli Mumbaissa ensimmäisellä ravintolakäynnillämme aamupalalla aihe iski vasten kasvoja. Tilasin pahaa-aavistamattomana munakkaan, eikä tullut tietenkään mieleen sanoa, että ei tulista - kyseessähän oli kuitenkin vain tuttu ja turvallinen munakas. No, yllätys oli karvas kun huomasin että chilinpalasiahan siinä munakkaassa oli mukana, vieläpä ihan reilulla kädellä lisättynä ja leveän hymyn kanssa tarjoiltuna. Siinä nälän ja jet lagin runtelemana ei auttanut muu kuin käydä kiinni. Sain munakkaani syötyä, naama punaisena ja melkein tukehtuen. Tulisuus tuntui ihan kurkussa asti, joten yskitti ihan hirveästi! Melko mieleenpainuva aamupala näin reissun alkajaisiksi. 

Joonaksen ruoka-annos chili paneer, myöhemmin matkalla Varanasissa.


Tästä viisastuneena samana päivänä seuraavalla aterialla muistin sanoa tilauksen yhteydessä, että ei tulista kiitos. No, se käsitettiin sillä tavalla, etten halua lainkaan mitään mausteita, sillä ruokani tuli ihan ilman mausteita, värittömänä, kuivana ja ennen kaikkea mauttomana. Ottaen huomioon, että intialaisissa ruoissa on todella paljon mausteita, niin eipä siitä paljoa jäänyt jäljelle ilman niitä :D Ei mennyt siis ihan putkeen sekään. Seuraavana päivänä tilasin eri ravintolassa summamutikassa listalta ihan vaan jonkun annoksen (intialaisten ruokien nimistä en nimittäin siinä vaiheessa osannut päätellä mitään: aloo gobi, malai kofta, shahi paneer ja muut nimet eivät olleet vielä tuttuja). Tällä kertaa unohdin hajamielisyyksissäni sanoa, että ei tulista, ja virheeni tajuttuani odotin pahinta. Yllätyksekseni tilaamani ruoka ei ollutkaan lainkaan tulista. Halleluja! Joku ruoka sentään mitä voi syödä ilman pään räjähtämisen tunnetta. Annoksen nimi muistiin ja seuraavana päivänä samassa paikassa sama annos tilaukseen luottavaisin mielin. Vaan eipäs asiat olekaan niin yksinkertaisia, Intiassa kun ollaan :) Nimittäin nyt sama annos osoittautuikin perhanan tuliseksi. Olikohan kokki vaihtunut tai jotain, ei voi tietää. 

Suunnilleen silloin päätin, jälleen punanaamaisena, köhivänä ja silmät vuotaen, että menköön, nyt on vain pakko tottua. Loppumatkan syömiset menisivät muuten vähän hankalaksi, jos pitäisi aina arpoa tämän asian kanssa. Onhan tulisuuteen oppiminen vain tottumiskysymys. Seuraavina päivinä ja viikkoina tuli syötyä kaikki annokset niin tulisina kuin ne kuuluivatkin olla, hikikarpaloita pyyhkien mutta aina vain karaistuen. Alkumatkan aikana poikkeuksen teki ainoastaan Goa, jossa ei kyllä annoksissa ollut yhtään tulisuutta, koska siellä oltiin totuttu siihen etteivät turistit oikein välitä tulisuudesta. Muutenkin Goalla oli kyllä matkan ylivoimaisesti surkeimmat ruoat, suorastaan irvikuvia intialaisista ruoista. Vetistä kastiketta ja muutama palanen esimerkiksi tofua, makua ei nimeksikään. Toisaalta Goalla koetun ruokamyrkytyksen jälkeen syömiseen tuli muutenkin viikon tauko, joten eipä se niin paljon haitannut :D


Dal eli eräänlainen linssikeitto Ganpatipulessa.


Ilmavien purien kanssa tarjottavat kastikkeet olivat paikasta riippuen välillä hyvinkin tulisia.


Mutta joka tapauksessa, totuin matkan aikana tulisuuteen päivä päivältä ja jossain vaiheessa aloin oikeasti pitämään siitä. Tulisuuteenhan kasvaa toleranssi, eli siihen tosiaan tottuu. Ja eihän kaikissa intialaisissa annoksissa edes ole chiliä, mutta päätös siitä että ei välttele tulisuutta teki kyllä ruokailuhetket helpommiksi, kun pystyi vain ennakkoluulottomasti tilata mitä vain listalta. Ovathan intialaiset ruoat muutenkin niin tajuttoman herkullisia, mutta parhaimmillaan juuri chilillä terästettynä. Lisäksi se fiilis, joka tulee tulisen annoksen syömisen jälkeen on aika vailla vertaansa! En ollut ennen omakohtaisesti tajunnut sitä, vaikka Joonaskin oli asiaa aina hehkuttanut. Tulisten ruokien syömisen jälkeen tulee aina jotenkin piristynyt ja elinvoimainen olo. Tulisuus muuttui siis kohdallani haittatekijästä mukavaksi lisäksi ja aloin oikeasti nauttimaan siitä. Se oli jälleen yksi niistä lukuisista uusista asioista, mitä matka minulle opetti :)

Nyt kotona olen ottanut chilin käyttööni ruoanlaitossa aika usein. Toki toleranssi tulisia ruokia kohtaan on taas hieman laskenut, koska ei chiliä saa ihan joka ruokaan sopimaan. Silti sitä tulee käytettyä lähes viikottain, koska erityisesti tuore punainen chili on vain jotain niin hyvää. Wokkeihin, kastikkeisiin ja pastaruokiin olen laittanut sitä usein. Chili-soijarouhe-makaronilaatikko on ollut lähiaikojen parhain yllätys! Tavallisiinkin ruokiinkin saa siis kivasti uutta potkua, kun lisää vähän tulisuutta mausteeksi.






Löytyykö sieltä ketään chilin ja tulisten ruokien ystävää? :)


4. toukokuuta 2013

Kirpputoreja koluamassa


Kirpparilla käymiseni loppuivat kuin seinään silloin kun Valtterin kirpputori sulki ovensa viime vuoden loppupuolella. En oikein osannut mennä minnekään muuallekaan, ja sitten lähdettiinkin jo matkalle, joten kirpputoreiluun tuli ennätyspitkä tauko. Nyt keväällä alkoi kuitenkin pikkuhiljaa kirpputorijalkaa vipattamaan, joten otin asiakseni ottaa selville missä päin Helsinkiä olisi hyviä kirpputoreja. Kesällähän on helppoa kun voi suunnata perinteiselle Hietsun kirppikselle, joka on kätevästi joka päivä auki, mutta nyt keväällä piti vielä yrittää keksiä jotain muita paikkoja.

Eräänä sunnuntaina päätin sitten mennä katsastamaan Vanhan ylioppilastalon kirpputorin keskustaan sekä Kalasatamaan hiljattain avatun Satamakirppiksen. Näistä kahdesta tykkäsin ehdottomasti enemmän tuosta ensiksi mainitusta! Myyjiä siellä ei tilaan mahtunut toki lähellekään yhtä paljon kuin Valtteriin, mutta myynnissä näytti olevan aika laadukasta tavaraa. Mukaan tarttui tosin vain yksi vaatekappale, mutta sitäkin kivempi sellainen! Tällainen kauluspaita irtosi 1,5 eurolla:




Usein jos löydän jonkun kivan paidan, joko kirpparilta tai kaupasta, kiinnyn siihen aluksi niin paljon että käytän sitä ihan joka paikassa. Tuokin on ollut päälläni jo todella monta kertaa ja se on vaan niin mukava. Vaatekaapissani ei muuten ole juuri ollenkaan kauluspaitoja, en tajua miksen ole niitä ennen hankkinut! Pitää ehdottomasti mennä Vanhan ylioppilastalon kirppikselle vielä uudestaankin, jos vaikka vastaavanlaisia löytöjä saisi uudestaan tehtyä.

Niin, ja sitten kävin tosiaan siellä Satamakirppikselläkin ja se oli valitettavasti aikamoinen pettymys. Tai no, ei sinänsä mitään erityisia odotuksia ollutkaan, mutta paikka oli aika nuhjuinen ja hämyinen eikä myynnissä ollut mitään mikä olisi vähänkään sattunut kiinnostamaan. Pikakävelin hallin läpi ja poistuin tyhjin käsin. Mutta tulipahan katsastettua sekin paikka, ja koska käsittääkseni kyseessä on melko uusi kirpputori niin eihän sitä tiedä jos se ajan myötä kehittyy vielä paremmaksi, kun ihmiset löytävät paikan.

Huomenna ajattelin ehkä mennä käymään jäähallin kirpputorilla. Sielläkään en ole ennen käynyt enkä edes muistanut koko paikan olemassaoloa ennen kuin eräs kaverini asiasta mainitsi. Jäähallin kirppis on käsittääkseni astetta isompi paikka, joten katsotaan mitä sieltä löytyy!


Osaatteko suositella muita hyviä kirpputoreja pääkaupunkiseudulla? :)



3. toukokuuta 2013

Kevään merkkejä


Niin se vappu taas mennä humpsahti ja nyt on taas viikonloppu, onpas erikoista! Vappuaattoa tuli tosiaan vietettyä kaverin luona aika isolla porukalla, itseasiassa ihan samassa paikassa ja lähes samalla kokoonpanolla kuin viime vuonnakin. Tai no yksi uusi tulokas oli porukassa, suloinen puolivuotias tyttövauva, joka oli kovin rennosti mukana meiningeissä :) Vappu-uupumus taisi pienelle juhlijalle iskeä kyllä jo ennen iltakahdeksaa, mutta ihmekös tuo, kun taapero oli koko alkuillan hymyillyt ja yrittänyt puhua niin monelle uudelle kasvolle, sekä jalkojaan potkien hieman tanssahdellut aina kun stereoista kajahti häntä miellyttäviä biisejä (varsinkin suomi-räp tuntui olevan vauvan makuun!). Niin sitä tuttavapiirikin alkaa pikkuhiljaa sikiämään, nimittäin erään ystävänikin laskettu aika on ylihuomenna! Hurjaa, mutta aika ihanaa.

Mutta vauvoista takaisin vappuun :) Vappuaaton juhlissa pöydät notkuivat herkkuja ja kotiin raahauduttiin vasta puoli kolmen pintaan, mikä on lähes ennenkuulumattoman myöhään meille.












Seuraavana aamupäivänä riennettiin kuitenkin suht pirteinä vappupiknikille toisten kavereiden kanssa Alppipuistoon. Viime vuonna oltiin samassa paikassa ja samojen kavereiden kanssa - kaikki juhlat alkavat vuodesta toiseen näköjään toistumaan sijainnin ja seuran suhteen, mutta mitäpä sitä vaihtamaan kun viime vuonnakin jo oli niin hauskaa! Vappupiknikilläkin aika sujui rattoisasti ja istuimme eväiden äärellä koko päivän, kunnes kylmä tuuli alkoi olla vähän liikaa ja oli aika lähteä kotiin. Kaiken kaikkiaan vappuna oli ilmassa oikein alkukesän tuntua. Tästä se kesä pikkuhiljaa alkaa.

Mutta tänään sitä vasta onkin keväälle tyypilliset jännät paikat, kun jääkiekon MM-kisat pyörähtävät käyntiin! Olen taas niiiiiiiin innoissani että oksat pois, ja samalla hieman kauhuissani, sillä nyt tulee taas parin viikon ajan kökötettyä harvasen ilta tv:n ääressä sydänkohtauksen partaalla jännittäen ja kannustaen ääni käheänä. Huimaa tunnemyrskyä on siis taas luvassa!


Kultajuhlissa kaksi vuotta sitten.

Virittäydyttiin toisen veljeni kanssa kiekkotunnelmiin jo edellisenä viikonloppuna katsomalla YouTubesta parhaimpia pätkiä edellisvuosien otteluista. Joitain asioita ei vain voi unohtaa vaikka haluisi, kuten esimerkiksi vuoden 2003 kotikisojen puolivälierää, jossa Suomi menettää 5-1 johtoasemansa Ruotsille häviten lopulta 5-6. Sen ottelun jälkeen muistan painuneeni kyynelsilmäisenä nukkumaan pettyneenä jääkiekkoon ja koko maailmaan, olihan tuo 15-vuotiaalle kiekkofanille aika kova paikka! Toisaalta paljon enemmän on jäänyt hyviä muistoja, joita ei todella halua ikinä unohtaa, kuten Olli Jokisen hienot ratkaisumaalit Vancouverin olympialaisten pronssiottelussa, oi että! Puhumattakaan kahden vuoden takaisen kultajoukkueen saavutuksista: Granlundin ilmaveivistä, Immosen upeista maaleista ja koko muun joukkueenkin hienosta pelaamisesta, joka johti niin kauan toivottuun kultamitaliin tuloksella 6-1 Ruotsia vastaan! Silloin vihdoin viimein hyvitettiin kaikki edellisvuosien pettymykset ja fiilis oli aivan mahtava, vieläkin tulee kylmät väreet kun muistelee sitä kaikkea! Koko seuraava kesäkin tuli luukutettua Poika saunoo-biisiä. 

Odotatteko tekin innolla kiekkokisojen alkamista? :)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...