30. huhtikuuta 2013

Juhlantynkää


Lähiaikoina on ollut useampikin syy juhlaan. Viime viikonloppuna vietettiin meidän vuosipäivää, kun yhteistä taivalta tuli täyteen seitsemän vuotta :) Mentiin sen kunniaksi Töölön Chicosiin, niin kuin ollaan menty jokaisena vuosipäivänämme. Pikkuveljeni osuvasti totesi kuultuaan että olimme olleet vuosipäivänämme niinkin erikoisessa paikassa kuin Chicosissa, että "Ette sitten mitään muuta paikkaa keksineet". Heh, mutta kun kyse ei ole siitä, vaan perinteestä!  Töölön Chicos on vieläpä erityisen viihtyisä ja kivalla paikalla. Paikassa säilyy tietty "hohto" silloin kun sinne menee vain sen kerran vuodessa ja sinne liittyy nyt jo niin monia hyviä muistoja. Yhtenä vuotena tosin muistan paikan olleen suljettuna jonkun vesivahingon vuoksi, joten silloin taidettiin paniikinomaisena hätäratkaisuna suunnata johonkin muuhun paikkaan. 

Tälläkin kertaa tuli vedettyä oikein maukkaat hampurilaisateriat viinilasillisen kera, nam. Chicosissahan jokaisen hampurilaisannoksen saa soijapihvillä halutessaan, mikä on suuri plussa :) Ja parastahan siinä kaikessa on se, että joka vuosi siinä soijapurilaisen toisella puolella istuu jo niin monetta kertaa oma rakkaani. Parivaljakkoni, paras ystäväni, tukipilarini ja hauskuuttajani, jonka kanssa mulla on niin hyvä olla.




Toinen ilmiselvä syy juhlaan on tietenkin juuri tänään, nimittäin vappu! Suunnitelmissa on lähteä illemmalla kaverin vappujuhliin. Sääkin vaikuttaisi onneksi olevan hyvä (jos tuota järkyttävää puuskittaista tuulta ei lasketa), joten ehkä juhlissa voi hengailla vähän jopa rivitaloasunnon pihallakin. Huomenna vappupäivänä mennään sitten mahdollisesti jonnekin puistoon vappupiknikille. Siinäkin täytyy pitää pieni säävaraus, vaikka ennuste ihan lupaavalta näyttääkin. Eväät piknikille on jo ostettu, joten toivotaan että huomennakin on kaunis päivä. Ei sillä että niiden eväiden tuhoaminen olisi muutenkaan mikään ongelma ;)

Riemukasta vappua kaikille!


28. huhtikuuta 2013

Must have


Olin sopinut itseni kanssa, että kun kesätyöpaikka varmistuu, voin palkita itseni hankkimalla muutamia tarpeellisia juttuja. Sellaisia asioita, joita en ole vain raaskinut ostaa ennen kuin saisin tietää miten lähitulevaisuuden tulot muotoutuvat. Viime talven matkaa varten tuli säästettyä niin pitkään, että silloin suosiolla lykkäsi vähän hinnakkaampia hankintoja tänne matkan jälkeiseen elämään, nyt kun ei ole mitään varsinaista suurta säästökohdetta tiedossa. No, pari päivää sitten sain vihdoin tietää, että sain kuin sainkin sen työpaikan :) Jee! Tästä on hyvä jatkaa.

Yksi näistä palkinnoista/tarpeellisista hankinnoista on ehdottomasti uusi kevättakki. Sen suhteen itseasiassa otinkin jo hieman varaslähdön, koska malttamattomana ostin sen jo ennen tuon työpaikkaa koskevan tiedon saapumista, jo pari viikkoa sitten! Mielessäni oli nimittäin tiukat kriteerit koskien tulevaa kevättakkia: sen pitäisi olla väriltään ehdottomasti tummansininen, pituus ei saisi olla liian lyhyt mutta ei myöskään kovin pitkä, ja siinä pitäisi olla korkeahko kaulus ja ehkä myös huppu. Satuin sitten Espritin myymälästä löytämään juuri sellaisen yksilön, jossa kaikki nuo vaatimukset täyttyivät ja joka istui todella hyvin päälle! Huppukin löytyy kauluksen sisältä, joten sen voi tarvittaessa kaivaa esiin. En vain voinut jättää kyseistä takkia kauppaan odottamaan, koska tuskin olisin enää mistään voinut löytää yhtä hyvin tarpeisiini mätsäävää tekelettä kuin mitä se oli. Tartuin siis tilaisuuteen ja se kannatti :) Takit ovat kenkien lisäksi sellainen asia, joita ostan todella harkiten ja joita sitten yleensä käytänkin niin pitkään kuin ne vaan pysyvät hyvinä.


.





Toinen asia jonka aion nyt vihdoin hankkia on rannekello. Olen jo pitkään ihastellut muiden ranteissa näkyviä kauniita kelloja, jotka tuovat kivasti tyylikkyyttä asuun kuin asuun. Olen omistanut viimeksi rannekellon joskus ala-asteikäisenä, sellaisen punaisen, jossa kellontaulun keskellä oli Minni Hiiri jonka kädet olivat ne viisarit. Minneköhän sekin aarre on nyt vuosien varrella joutunut :) Nyt mielessä on (onneksi) hieman erilainen kello. Se saisi olla väriltään kauttaaltaan sellainen hopeinen. Ranneke saisi olla ihan kunnolla leveä ja kellotaulu isohko. Ulkonäöllisesti etsisin jotain tällaista:


Kuva nelly.com.

Merkillä ei ole väliä, eikä budjettini veny kuitenkaan mihinkäään Michael Korsin kelloihin (mihin tuo ylläoleva kuuluu), vaikka ne hienoja ovatkin. Joku tuon kaltainen kello olisi silti mittasuhteiltaan aika lähellä sellaista mikä olisi kiva saada.


Ja yksi ostettava asia olisi mahdollisesti kosketusnäyttöpuhelin. Olen jotenkin takapajuinen mitä tulee kännyköihin, ja olen aina valovuosia jäljessä niiden kanssa (nimimerkillä "Ostin ensimmäisen kamerakännykkäni reilut pari vuotta sitten"). Pitkään vannoin etten mitään kosketusnäyttöpuhelinta halua, kun ne ovat niin kömpelön isoja ja ruutukin menee varmasti mun käytössä ihan tahmaiseksi ja hajoaa pirstaleiseksi heti ensi pudotuksessa jne, mutta niin se mieli vaan muuttuu :) Olisihan se siistiä pystyä surffailemaan netissä esim. julkisissa kulkuvälineissä istuessaan, jolloin ei tarvitsisi aina rynnätä koneelle heti kotiin päästyä. Uuteen paikkaan mennessä ei tarvitsisi ennen lähtöä hahmotella ruutupaperille karttaa, vaan pystyisi ihan paikan päällä pitää kännykästä karttaa auki. Voisi katsoa sähköpostit missä vaan ja tarkistaa ruokakaupassa mitä ainesosia johonkin reseptiin tuleekaan. Yhtään en vielä tiedä minkä merkkisen kännykän hankkisin, joten siihen pitänee pian alkaa perehtyä. Jännää!


Ja yksi "hankinta" jonka voisin nyt tehdä olisi ihan vaan kampaajalle raahautuminen. Etelä-Aasian auringon paahtama kuontaloni alkaa olemaan niin pitkä, juurikasvuinen ja vaikea, että lähiaikoina olen pitänyt melkein jatkuvasti hiuksia vain ponnarilla tai nutturalla. Poissa silmistä, poissa mielestä! Nyt vaan nopeasti kampaaja-aikaa varaamaan, niin saa kesääkin ajatellen vähän kevyemmän hiuslookin :)




26. huhtikuuta 2013

Nepal matkakohteena


No niin, nyt on aika julkaista Nepalia koskien samanlainen yhteenveto, jonka tein jokin aikaa sitten Intiasta :) Eli kertoilen taas tiivistetysti, millainen maa Nepal mielestäni oli, millaista siellä oli matkustaa ja minkälainen kuva paikallisista syntyi.

Vaikka Nepal sijaitsee Intiassa kiinni ja vaikka molemmissa maissa on suurimmaksi osaksi hinduja, ovat maat aika erilaisia toisistaan. Toisin kuin Intiassa, Nepalissa ei ole monia kaupunkeja ja ne ovat väkimäärältään täysin eri kokoluokkaa kuin Intiassa. Suurin kaupunki on miljoonan asukkaan Kathmandu, toisiksi suurin Pokhara, jossa on puolet vähemmän asukkaita kuin Helsingissä. Loppuosa Nepalista onkin pieniä kaupunkeja ja erityisesti maaseutua. Nepal maantieteellisesti voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan poikittaissuunnassa: eteläosa on hiekkaista alankoaluetta (tunnetaan myös nimellä terai), keskiosasta löytyy matalahkoa vuoristoa ja kukkuloita, ja pohjoisosassa puolestaan on korkeita vuoria.


Bandipurissa.


Matkailijan näkökulmasta kiinnostavimmat ja maisemallisesti kauneimmat alueet ovat ilman muuta keski- ja pohjoisosat. Etelässäkin tosin vietimme aluksi pari yötä kun olimme sieltä ylittäneet rajan, eli sen verran näki Nepalin sitäkin puolta. Sen jälkeen pohjoisemmaksi mennessä tuntui melkeinpä kuin olisi tullut toiseen maahan, kun bussimatkalla alkoi hiljalleen näkymään mahtavia kukkuloita, laaksoja ja vuorenhuippuja! Pokharaan päästyämme nähdessäni ensimmäistä kertaa lumihuippuiset Himalajat olin näystä niin vaikuttunut ja onnellinen, että hyvä etten alkanut kyynelehtimään! Sillä hetkellä näki taas valoa tunnelin päässä, koska edellisviikko oli mennyt kovasti sairastettaessa Intian puolella. Nepal oli kaivattu uusi alku loppumatkaamme ajatellen :)


Pokharan maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit!


Pokharan pääkatu.


Jos Nepal on koollisesti ja maantieteellisesti erilainen kuin Intia, niin oli se sitä myös ihmisten suhteen. Nepalilaiset ovat paljon rauhallisempia, vähäeleisempiä ja pidättyväisempiä (tosin mikä kansa nyt ei olisi kun vertailukohteena on intialaiset ;) ). Yleinen sähläys oli vähäisempää, tahti hitaampaa ja ihmisiä ylipäätään vähemmän, joten rentoutuminen oli helppoa ja tuli oikeasti ensimmäistä kertaa kunnon lomafiilis. Olenkin iloinen että teimme reissun juuri noin päin, eli ensin Intiaan ja sitten vasta Nepaliin, koska kaikkien Intiassa sattuneiden seikkailujen jälkeen oli kiva päästä loppuajaksi rauhoittumaan.

Samanlaisuuksiakin näiden kahden maan väliltä toki löytyi. Yhteisen pääuskonnon vuoksi Nepalissa soi samoja uskonnollisia lauluja kuin Intiassa, ja myös tauluissa ja patsaissa oli samoja tutuksi tulleita hindujumalia. Sama hengellisyys näkyi siis molemmissa maissa. Jos mietitään ongelmia, niin nekin tuntuivat olevan Nepalissa aika samat kuin naapurimaassaan, suhteutettuna toki maan kokoon ja väkimäärään: jätehuolto on surkeasti järjestetty, sähkökatkot ovat päivittäisiä ja monen tunnin mittaisia, liikenne on vaarallista huonokuntoisten teiden ja kaahaamisen takia ja köyhyyttä on paljon.

Muita yhtäläisyyksiä näiden kahden maan välillä oli myös kaupankäyntitilanteissa: jos Intiassa tuntui että piti harvasen päivä harjoittaa tiukkaa ja uuvuttavaakin tinkimistä, niin vähintään sama meininki oli Nepalissa - oikeastaan jopa pahempi! Tinkiminen on toki osa molempien maiden kulttuuria, mutta mielestäni Nepalissa oltiin mielestäni vielä hanakammin vaatimassa turisteilta kovempia hintoja. Se vaan tehtiin rauhallisempaan tyyliin, joten siksi ei aina itsekään heti tajunnut miten huijatuksi meinasikaan monesti rahojensa kanssa tulla :P

Paikallisbussit olivat persoonallisesti koristeltuja.




Nepalin pääelinkeinohan on ehdottomasti turismi ja se näkyy. Turismi Nepalissa on järjestetty paikoitellen niin huolella, että maa itse saattaa jopa jäädä taka-alalle: erityisesti Pokharan siistillä järvenrantakadulla tai Kathmandun laajassa supermarketteja ja matkamuistomyymälöitä vilisevässä turistikorttelissa Thamelissa saattoi hetkittäin tuntua, että on jossain ihan muualla kuin Nepalissa. Siksi ainakin noissa kaupungeissa kannattaa rohkeasti lähteä tutkimaan lähiseutuja ja kävelemään päämäärättömästi ympäriinsä, niin saa niistä paljon enemmän irti! Erityisesti Kahtmandun pikkukaduissa riitti koluamista, eikä kovin kauas edes tarvinnut edetä päästäkseen pois amerikkalaisten ryhmämatkailijoiden puristuksesta :)


Vilinää Kathmandun Durbar Squarella.




Nepalin parhaita puolia on yleisen mukavan tunnelman lisäksi se, että siellä pystyy halutessaan helposti yhdistämään aktiviteetit ja lomailun. Moni menee trekkaamaan, vuorikiipeilemään tai liitovarjoilemaan, koska näihin kaikkeen upeat vuorimaisemat tarjoavat loistavat puitteet. Me ei tosiaan sairasteluidemme vuoksi päästy trekkiä toteuttamaan vaikka siitä oltiinkin vähän haaveiltu, mutta aiotaan vielä varmasti jonain päivänä palata tekemään sellainen Annapurnalle tai Mount Everestin seudulle. Ensimmäiseksi mainittu on käsittääkseni helpompi ja siellä edetään laaksomaisissa maisemissa, kun taas jälkimmäinen suoritetaan jylhemmällä vuoristoalueella ja ylipäätään korkeammalla. Kun olisi oikeanlaiset varusteet ja kunto kohdillaan niin olisihan tuollaisen tekeminen aivan mahtavaa :) Trekkaamalla pääsisi näkemään niitä seutuja, minne ei moottoriajoneuvoilla pääse.


Jonkinlaisena yhteenvetona voisin todeta, että Nepal oli miellyttävä ja suht helppo matkailumaa. Voin suositella lämpimästi kaikkia kohteita joissa vietimme pidemmän aikaa, eli Pokharaa, Bandipuria ja Kathmandua! Olen havahtunut siihen, että reissun jälkeen olen kuitenkin jostain syystä ajatellut ja muistellut enemmän Intiaa kuin Nepalia. Puhuessani muille mun jutut alkaa ehdottomasti useammin "Silloin Intiassa tapahtui näin ja näin", kuin että kertoisin jotain Nepalista. Luulen sen johtuvan siitä, että Intiassa sattui ja tapahtui enemmän ja opin paljon omasta itsestäni nimenomaan Intian osuuden aikana, joten siksi se on varmaan jäänyt pyörimään aktiivisemmin mieleeni. Ja olimmehan siellä muutenkin kauemmin kuin Nepalissa. Mihinkään paremmuusjärjestykseen näitä kahta maata ei silti voi laittaa, koska molemmat tekivät vaikutuksen eri tavoilla. Yhdistämällä nämä molemmat samaan reissuun sai hyvän kombon molempien maiden ominaispiirteitä, ja ennen kaikkea sai tehtyä niin ikimuistoisen reissun että ei ole toista samanlaista.

On se matkustaminen aika antoisaa puuhaa :) Ihanaa viikonloppua kaikille!



 

20. huhtikuuta 2013

Anything worth having is definitely worth waiting


Maailman laiskin bloggaaja täällä hei! Mikä siinä onkin, kun välillä pää pursuilee postausaiheita ja kirjoittaminen sujuu jouhevasti, ja taas välillä ei keksi mitään järkevää näpyteltävää. Tuo jälkimmäinen on ollut aika vallitseva olotila oikeastaan suurimman osan aikaa nyt matkan jälkeisessä elämässä, mutta eiköhän tämä tästä vielä aktivoidu :) Tälläkin viikolla kodin laittaminen, kuntosalilla ravaaminen, lempisarjani Dexterin katselu ja vihdoin myös opiskelu ovat vieneet voiton kaikesta muusta.






Työ- ja kouluasioiden suhteen onkin muuten aika jännittävät ajat meneillään (ehkä senkin takia mun on ollut vaikea keskittyä blogin parissa puuhailemiseen?). Ensinnäkin odottelen kuin tulisilla hiilillä tietoa yhdestä oman alan kesätyöpaikasta, jonka olen lähellä saada mutta jonka saaminen varmistuu lopullisesti tässä lähipäivinä - tuskaista tällainen odottaminen! Sen lisäksi itseasiassa sain yhden toisen oman alan työpaikan, joka on osa-aikainen ja alkaa ensi viikolla, on koko kesän tauolla ja jatkuu taas syksystä vuoden loppuun asti. Eli sen myötä kesässä olisi juuri sopivasti vielä tuon ratkeamattoman kesätyöpaikan mentävä aukko, joten pitäkääs peukkuja että senkin suhteen onnistaa :) Jos en saa sitä kesätyöpaikkaa, alan varmaankin vääntämään kesällä gradua. Jos sen sijaan saan sen paikan, mikä olisi aivan loistavaa, niin aloitan gradun tekemisen sitten syksyllä sen osa-aikatyön ohella. Meni niin tai näin, niin nyt pystyy jo ekaa kertaa hieman arvioimaan milloin mahdollisesti valmistuisi tuolta yliopistolta: ehkä joskus ensi vuoden alkupuolella. Tähän asti valmistuminen on aina tuntunut häämöttävän jossain hamassa tulevaisuudessa, mutta eihän se enää niin kauhean kaukana olekaan. Ihan kiva ajatus, että vuoden päästä ei toivottavasti ole enää opiskelija :) Kaikkea aikansa!


Näin kauniina aurinkoisena lauantaina on muuten pakko hehkuttaa vähän tuota ulkona vallitsevaa kevättä: onpa aivan ihanaa kun lumet ovat lähes kokonaan poistuneet ja lintujen laulu kuuluu avoimesta ikkunasta sisälle asti, jopa myöhään illalla! Vähän yli viikon päästä onkin jo vappu. Ja kahden viikon päästä alkaa vihdoin jääkiekon MM-kisat, jee! Varmoja keväänmerkkejä molemmat :)




14. huhtikuuta 2013

Liikunnan iloa!


Kirjoittelin tuossa jokin aika sitten aloittaneeni hiljalleen taas kuntoilun, se kun oli koko alkuvuoden tauolla matkastamme johtuen. Nyt olen päässyt hyvin vauhtiin liikkumisessa ja voin vain todeta, että fiilis on aivan mahtava! Kuinka mulla olikaan ikävä kunnon hikoilua, hengästymistä, tuntumaa lihaksissa ja ennen kaikkea sitä liikunnan aiheuttamaa euforiaa :) Parasta! Ei melkein edes malttaisi pitää vapaapäiviä treenien välillä, kun jotenkin olen vain niin innoissani siitä että voin taas liikkua. Ja minkä energiapiikin kunnon treeni antaakaan, olin melkein unohtanut!

Salitreenaus on lähtenyt kunnolla käyntiin ja tällä viikolla kävin siellä jopa neljä kertaa. Käytössä on nyt aika lailla pienemmät painot kuin mitä ne olivat ennen matkaa: esimerkiksi jalkaprässissä laitoin nyt 20 kiloa vähemmän painoa kuin mitä joulukuussa ennen lähtöä... Mutta ei se mitään, nopeasti lihakset ovat taas tottuneet tekemään töitä ja joka kerta on helpompaa ja helpompaa, ja voi jo varovasti lisätä painoja joissain liikkeissä. Kehityksen huomaaminen on kyllä kuntoilun yksi parhaimpia juttuja! Tein itselleni uuden saliohjelmankin ja sekin on tuonut uutta puhtia. Pari-kolme kertaa viikossa kun saisi salilla käytyä niin olisin tyytyväinen!




Lisäksi olen tehnyt pari kevään ensimmäistä juoksulenkkiäni. Olin melko yllättynyt, kuinka keveästi askel nouseekaan! On ollut siis ilo huomata, ettei pitkä tauko ole vaikuttanut juoksukuntoon kuitenkaan ihan hirveän pahasti. Tuntuu kyllä älyttömän hyvältä viilettää pitkin lumettomia kävelyteitä, varsinkin kun juoksun jälkeinen olo on aina vertaansa vailla. Vielä kun metsäteiltä sulaisi viimeisetkin lumet ja jäät, niin pääsisi niitäkin pitkin menemään - erityisesti Viikin ja Herttoniemen metsät ovat mitä parhaimpia lenkkimaastoja!

Huh, johan on huutomerkkien täyttämä postaus :D Urheilu on selvästi jälleen yksi asia lisää, jonka merkityksen matkan aikana tajusi, kun siitä joutui hetken aikaa olemaan erossa. Ylihuomiseksi olen muuten varannut kevään ensimmäisen bodypump-tunnin. Saa nähdä mitä siitä tulee! Tulee olemaan vaikea arvioida, että mitä painoja tarkalleen sitä uskaltaa tankoon lyödä, kun ei tiedä mihin asti oma kunto riittää. No, kokeilemalla se selviää! Pitänee malttaa laittaa aika lailla pienemmät kiekot kuin mihin olin aiemmin tottunut, ja sitten vain kärsivällisesti odottamaan ja harjoittelemaan, että voi jossain vaiheessa nousta taas entiselle tasolle. Vähintäänkin ;)

9. huhtikuuta 2013

Intia matkakohteena


Vaikka olen kirjoittanut täällä blogissa menneestä reissustamme matkapäiväkirjaa ja matkan jälkeisiä yleisiä fiiliksiä, niin jonkinlainen yhteenveto Intiasta ja Nepalista voisi olla paikallaan. Ajattelinkin nyt tiivistetysti kertoa, minkälainen kokonaiskuva minulla muodostui kyseisistä maista näin matkailijan näkökulmasta. Jotta postauksen pituus pysyisi järkevyyden rajoissa (mitä se ei kyllä tehnyt, heh), niin kerron tässä postauksessa pelkästään Intiasta ja lähiaikoina rykäisen samantapaisen tekstin myös Nepalista :)

Oltiin etukäteen perehdytty aika paljon siihen millainen maa Intia on ja millaista siellä olisi matkustaa, mutta että ei sitä kaikkea voi käsittää ennen kuin kokee sen itse. Luin matkan aikana Gregory David Robertsin kirjoittaman kirjan Shantaram, joka sijoittuu Intiaan ja siinä onnistuttiin yhdellä lauseella tiivistämään osuvasti se tunne, joka minut varsinkin aluksi valtasi:

"Oli kuin olisin joutunut keskelle riehakasta, monimutkaista näytelmää, 
jonka käsikirjoitusta minulla ei ollut" 

Juuri näin! Intia on ehdottomasti erikoisin, hulluin, hauskin ja rasittavin maa jossa olen ikinä ollut - se on kaikkea näitä ja paljon muuta. Ensimmäinen konkreettinen asia jonka Intiasta huomasi oli se, että minne tahansa katsookin niin näkee valtavasti kaikkea: jokaisen paikkakunnan jokaisella kadunpätkällä mihin aikaan vuorokaudesta tahansa on aina ihmisiä, kulkukoiria, lehmiä, riksoja, skoottereita, you name it.  Jos siis seisahtuu hetkeksikin kadulle seuraamaan ympäristöään, näkee aina jotain hämmentävää tai huvittavaa. Sen vuoksi ei mennyt päivääkään, jolloin en olisi nauranut ja ärsyyntynyt, ihastellut ja paheksunut. Intiasta löytyy ääripäät kaikesta, ja siellä ollessaan ne ääripäät löytyvät myös omista tuntemuksista. Intian kulttuuri on omanlaisensa, hyvin värikäs ja kiehtova. Kaikkialla näkyy jumalkuvia ja -patsaita, joka paikassa soi uskonnollisia lauluja ja bollywood-biisejä. Hetkeksikään ei siis unohda, että on Intiassa, vaan kulttuuri on sataprosenttisesti läsnä.






Intia on kooltaan aivan valtava maa ja senkin tajusi kunnolla vasta paikan päällä. Meillä oli alunperin tarkoituksena kiertää koko Intia rannikkoa pitkin ja poiketa vielä ihan pohjoiseenkin, mutta varsin pian huomattiinkin että aikamme ei todella riitä siihen kaikkeen. Loppujen lopuksi reittimme näytti tältä:


Kaikkia paikannimiä ei lue kartalla mutta lueteltuna: Mumbai, Ganpatipule, Goa, Hampi, Bidar, Hyderabad, Puri, Bodhgaya, Varanasi, Khajuraho, Orchha, Agra, Delhi.


Kartalla katsottuna siirtymät näyttävät aina niin kovin lyhyiltä, mutta ajallisesti niihin meni aina tuntikausia tai jopa kokonainen vuorokausi odotteluaikoineen. Pisin taittamamme junamatka kesti 20 tuntia ja lyhin noin 3 tuntia. Kovin tiukalla tahdilla siirtymisiä ei siksikään halunnut tehdä, ja muutenkin joka etapin siirtymän jälkeen olo oli aina likainen ja väsynyt. Toisaalta junamatkat olivat ikimuistoisia ja matkustimme reissun aikana jokaisessa luokassa (yleensä junissa on neljä luokkaa), joten aika erilaisia junamatkoja tuli tehtyä. Halvimpien luokkien hyvä puoli oli halpuus ja hauskat tilanteet, tosin silloin piti sietää myös ahtautta ja haisevia vessoja. Paremmissa luokissa puolestaan oli tilavampaa ja siistimpää ja yöksi sai lakanatkin, mutta liput olivat kalliimpia ja usein loppuunmyytyjä. Kaiken kaikkiaan Intian laaja rautatieverkosto helpottaa siellä matkailua huomattavasti. Bussilla menimme ainoastaan muutaman kerran, josta yhden kerran erehdyimme menemään yöaikaan, mikä osoittautui äärimmäisen huonoksi päätökseksi, niin kuin täällä silloin kirjoittelin.

Intian maisemallisesti kauneimmat alueet olisivat olleet trooppisen vihreässä etelässä ja vuoristoisessa pohjoisessa, joista kummallekaan emme nyt ehtineet. Muualta Intiastahan on metsät aika pitkälti tuhottu, joten maisemat eivät tehneet kovin suurta vaikutusta, toisin kuin Nepalissa. Parasta Intiassa sen sijaan olivat ehdottomasti ihmiset. Missään muualla en ole nähnyt sellaista elämäniloa kuin Intiassa. Jos tanssitaan niin tanssitaan niin kovaa ja antaumuksella kuin mahdollista. Jos tekee mieli laulaa niin lauletaan, oli tilanne mikä tahansa. Jos ystäväsi on sinulle läheinen kävelette tietenkin kädet kiedottuna toisen olkapäälle tai käsi kädessä (kyllä, myös miehet ikään katsomatta kulkevat usein kaverinsa kanssa käsi kädessä. Niin söpöä :) ). Ihmiset tulivat myös erittäin helposti juttelemaan meille ja olivat kiinnostuneita, joten olo oli aina kovin tervetullut. Kysymykset olivat aika usein samat: Where are you from? (tai vaihtoehtoisesti: Are you from Germany?) ja What's your name? (kuultuaan nimeni reaktio oli yleensä innostunut: Hanna is an Indian name too!). Myös yllättäviin ja henkilökohtaisiin kysymyksiin joutui vastaamaan usein, esimerkiksi koskien aurinkolasejani (pari euroa Goalta... ei, eivät ole RayBanit...) ja kuinka monta lasta meillä on. Kuultuaan ettei meillä ole lapsia vaikka olemmekin "jo" 25-vuotiaita niin reaktio oli usein epäuskoinen ja pahoitteleva! Yritä siinä sitten selittää, että meidän maassa tämä on ihan yleistä tässä iässä ja ei, ei kummassakaan meistä ole mitään biologista estettä asialle :D





Intiassa pitää myös tottua siihen, että länsimaalaista tuijotetaan aina ja joka paikassa. Välillä tuntui kun olisi joku julkkis kun käveli halki junalaiturin ja näki kymmenien naamojen olevan suunnattuna sinuun päin. Kerrankin yksi nainen tuijotti minua niin pitkään että käveli päin tolppaa :D Tuijottamista ei edes yritetä millään tavalla peittää vaan katsotaan pitkään ja hartaasti, mahdollisesti tullaan rohkeasti lähemmäs tuijotettavaa kohdetta ja otetaan tukeva tuijotusasento kädet lanteilla tai puuskassa. Aluksi ei oikein tiennyt miten suhtautua, pitäisikö tuijottaa takaisin vai miten, mutta jossain vaiheessa siihen vain tottui. Myös valokuvatuksi tuleminen oli yleistä. Päivittäin meiltä tultiin kysymään, että voiko ottaa kuvan tai pääseekö yhteiskuvaan, joten poseerasimme aina vain tottuneemmin elkein perheiden keskellä, nuorten miesten kanssa, koululaisten joukossa, vauva sylissä, you name it again. Ne olivat hauskoja tilanteita ja aina jäi hyvä mieli :) Jotkut tosin ottivat kuvia salaa kysymättä lupaa, joten monesti havahtui julkisilla paikoilla siihen kun kamerakännykkä napsahtaa ihan naaman edessä. Varsinkin väsyneempinä hetkinä siitä saattoi tulla vähän vaivaantunut olo.






Koin Intian turvalliseksi matkailumaaksi ihmisten osalta, eli ikinä ei tullut turvaton olo sen suhteen että joku tekisi jotain pahaa tai tarvitsisi pelätä väkivaltaa - niin kuin ei muuallakaan Aasiassa ole koskaan tarvinnut, mikä on aina äärimmäisen iso plussa! Mikä sitten Intiassa kuumotti eniten, oli liikenne: saldona matkalta oli yhteen kolariin joutuminen, pari todella läheltäpiti-tilannetta riksan kyydissä, ja vielä lukuisempia läheltäpiti-tilanteita jalankulkijana, kun kaahaavien skoottereiden renkaat hipovat varpaita kadulla. Myös kulkukoiriin suhtauduin varauksella, joten pimeän tullen en todella halunnut törmätä metelöivään koiralaumaan kadulla. Tietenkin sairastuminenkin pelotti, koska se on aina niin erilaista tulla kipeäksi ulkomailla kuin kotona. Kaikesta kuitenkin selvittiin :)

Entäpä haluisimmeko mennä Intiaan joskus vielä uudestaan? Kyllä. Tosin silloin kun olimme lähdössä Intiasta Nepalin puolelle, hirvittävän Delhissä koetun sairastelun jälkeen, taisin jopa mutista hampaitani kiristellen jotain sen suuntaista kuin "Mä en enää ikinä tuu takas Intiaan!". Aika kuitenkin kultaa muistot ja varsinkin nyt pystyy jo ajattelemaan kaikkea siellä kokemaamme kokonaisuutena. Haluttaisiin joskus vielä siis palata Intiaan, tosin lyhyemmäksi aikaa, esimerkiksi muutamaksi viikoksi käymään maan pohjoisemmissa osavaltioissa Uttarakhandissa ja Himachal Pradeshissa tai koillisosan mielenkiintoisessa Assamissa. Olen silti tyytyväinen että olimme Intiassa nyt noinkin pitkän ajan, koska siinä ajassa ehti sopeutua ja tottua tapoihin ja tutustua kunnolla kulttuuriin. Ensi kerralla alkuun pääseminen on siksi nopeampaa ja helpompaa, ja jos sattuisi taas sairastumaan, heh, niin kotiinpaluu ei olisi yhtä kaukana :) Intian eläväisyys ja yllätyksellisyys olivat jotain sellaista, jota haluaisin kokea vielä lisää. Voi siis olla, Intia, että tapaamme vielä!


5. huhtikuuta 2013

Laiskamato ja sen mato


Tämän viikon teemasana on ollut ehdottomasti saamattomuus. Kotiinpaluun jälkeinen innostuneisuus on jotenkin vaihtunut nyt ainakin hetkellisesti siihen, että mulla on todella  vaikeaa saada itseäni niskasta kiinni. Myös pieni epävarmuus on vallannut mielen mitä tulee työ- ja koulujuttuihin, koska molempien suhteen on pari muuttuvaa tekijää enkä oikein pysty rentoutumaan ennen kuin saan selvyyden niihin. Saamattomuuteen ja stressiin kun vielä yhdistää kärsimättömyyden niin soppa on valmis :P Reissussa oppi väkisinkin kärsivälliseksi, mutta Suomessa sitä on vaikeampi pitää yllä. Nyt jos koska se olisi arvokasta!

Lisäksi olen tällä viikolla tehokkaasti alistunut potilaan rooliin, nimittäin syy matkalla vaivanneisiin oireisiin löytyi käytyämme ottamassa lääkärillä testit: olemme molemmat napanneet matkalta mukavan alkueläimen elelemään suolistoomme. Eipä ihme jos on vähän heikottanut pitkin alkuvuotta! Nyt on lääkekuuri päällä ja sillä pitäisi saada tämä kutsumaton lemmikki häädettyä. Delhissä otetuissa testeissähän ei näkynyt silloin aikoinaan mitään, vaikka oireita oli jo silloin ollut jonkin aikaa, joten onneksi päätimme käydä nyt Suomen päässäkin testeissä. Ajatus loisesta on kyllä aika vastenmielinen, yyh, mutta oli silti helpottavaa saada selitys niihin vaivoihin mistä oli tullut jo niin tuttu osa koko loppumatkaa. Nyt kun saa tämän hoidettua pois niin ehkä energiatasotkin nousevat entisestään, kun ei joku ylimääräinen asukki vedä enää ravintoa välistä.

Mutta on lähipäiviin mahtunut onneksi paljon hyvääkin, ja ihan pelkästään se että kevät etenee hurjaa vauhtia on saanut hyvälle tuulelle :) Muita parhaita juttuja tällä viikolla on ollut lukeminen:



Reissussa tuli luettua taas paljon ja sama meno on jatkunut kotonakin. Uutta on kuitenkin genre, sillä olen alkanut lukemaan innolla rikosromaaneja. Se on tähän asti ollut melkeinpä ainoa kirjallisuudenlaji jota en ole lukenut, mutta nyt olen ihan koukussa. Tess Gerritsenin ja Dean Koontzin kirjat on parhaita, suosittelen!

Kokeilin myös monissa blogeissa vilahdelleita banaanipannukakkuja, eli jälkiruokaa johon ei tule lainkaan jauhoja, sokeria eikä maitoa. Tarvitaan ainoastaan kaksi kananmunaa ja banaani, sekoitetaan ne blenderissä ja paistetaan letuiksi - kuulosti sen verran mielenkiintoiselta että pakkohan sitä oli kokeilla. Lopputulos oli yllättävän hyvä! Eivät ne kyllä tällaisen sokerihiiren tarkkoja makunystyröitä täysin huijanneet, heh, mutta oikein maukkaan ja terveellisen jälkiruoan niistä sai :)

Tässä siis ainesosat blenderissä ennen sekoittamista (ei niin herkullisen näköistä tuollaisenaan...).

Toinen kananmuna on jossain banaanien alla.



 Ja tässä lopputulos, joka näyttääkin jo astetta maistuvammalta:




Hauskaa viikonloppua!


2. huhtikuuta 2013

Tästä se lähtee!


Ennen reissuun lähtöä olin suunnitellut miten matkan päällä voisi kätevästi pitää lihaskuntoa yllä. Olin katsonut netistäkin kaikkia monipuolisia jumppaliikkeitä joita voisi helposti tehdä kehon omaa painoa vastuksena käyttäen, jotta voisi sitten majapaikan huoneessa aina silloin tällöin jumppailla. Ihan kiva että valmistauduin, mutta lopputulokseksi tuli se että mitään lihaskuntoliikkeen tapaistakaan tuli reissussa tehtyä pyöreät nolla kertaa :D Ei sitä etukäteen osannut taas aavistaa, kuinka hankalaksi se jumppailun järjestäminen siellä osoittautuikaan. Suurin syy oli se, että ruoat mitä siellä söi olivat niin erilaisia kuin mihin oli tottunut ja ravintosisällöllisesti yksipuolisia, että tuntui että jumppaamalla olisi vain kuluttanut juuri aterialla syödyn arvokkaan kalorimäärän pois. Kotona on niin eri puitteet lihaskunnon ylläpitoon, kun voi jääkaapillakin käydä milloin lystää ja aina on energiavarastot täynnä. Muutenkin kun olin niin suuren osan matkasta joko flunssassa, vatsataudissa, kuumeessa tai muuten vain huonovointinen, niin jossain vaiheessa koko urheilu vaan työntyi jonnekin mielen taka-alalle :P

Kävely piti jonkinlaista peruskuntoa yllä matkalla. Varsinkin Nepalissa tuli vaelleltua pidempiäkin lenkkejä luonnossa.


Toki hyötyliikuntaa tuli matkan aikana harrastettua paljon kävelyn muodossa - kävely kun on aina se paras tapa nähdä ympäristöä. Kuitenkin 3,5 kuukauden tauko kaikesta hikiliikunnasta on mulle ennenkuulumatonta! Nyt paluun jälkeen on ollutkin taas kova hinku päästä liikunnan pariin. Suoraan minnekään kuntosalille en silti rynnännyt, koska aluksi keskityin vain syömään paljon ja monipuolisesti ja tekemään pitkiä kävelylenkkejä joka päivä. Pääsiäisenä aloin vihdoin myös jumppaamaan ihan täällä kotona ja heh, aika nöyräksi se veti kun joutui tarttumaan pienimpiin kotoa löytyviin käsipainoihin! Kaiken huippu oli kun päätin hieman punnertaa (naisten punnerruksia), ja tajusin etten saa kuin muutamia epämääräisä punnerruksia väännettyä.  Ihan kuin joku olisi istunut yläselkäni päällä tai jotain! Vielä on tuoreessa muistissa kun ennen matkaa vetelin omia ennätyksiäni salipainoissa ja bodypumpissa, oi että. Pudotus tuli korkealta ja kovaa!

Mutta eipä se mitään, pääasia että liikunta taas todellakin maistuu. Jotenkin liikuntaharrastus on niin erottamaton osa kotona olemista, ettei täällä edes osaa olla ilman sitä, kun taas reppureissulla asia on usein juuri päinvastoin. Jos nyt vielä vähän aikaa pitäisin matalaa profiilia jumppaamalla kotona ja totuttaisin lihakset ylipäätään tekemään jotain, niin pian voisin taas uskaltautua salille ja ryhmäliikuntatunneille. Eiköhän tie ole tästä vain ylöspäin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...