29. maaliskuuta 2013

Viikko paluun jälkeen


Nyt jos yrittäisin vaihteeksi kirjoittaa jotain muutakin kuin menneeseen matkaan liittyvää :) Tosi vaikea vieläkään itseasiassa keksiä muuta postattavaa, kun niin pitkään kirjoitteli noita matkapäiväkirjapostauksia ja ylipäätään kaikkia matkaan liittyneitä fiiliksiä. No, ehkä ajatus alkaa vielä jossain vaiheessa kulkea, ei hätää!

Mielessä pyörineet asiat nyt matkalta paluun jälkeen eli viikon ajan ovat olleet lähinnä koti, kaverit ja ruoka. Kotona olen yltynyt suorastaan pirttihirmuilemaan ja käyttänyt paljon aikaa paikkojen järjestelyyn ja siivoiluun, suurella innolla. Jopa tiskaaminen ja pöytien pyyhkiminen on ollut vapauttavaa puuhaa - en tiedä pitäisikö alkaa jo huolestua :D Paluun jälkeen olen ehtinyt myös nähdä paria kaveria ja sopinut lisää tapaamisia viikonlopulle ja ensi viikolle. Ihana nähdä kaikkia pitkästä aikaa! Ystävät ovat kyllä niin arvokas asia.

Ja mitä ruokaan tulee, olen edelleen ihan fiiliksissä kun pääsen ruokakauppoihin. Olen kyllä aina tykännyt käydä ruokaostoksilla, mutta nyt olen käyttänyt siihen vielä enemmän aikaa koluamalla hyllyjä kaikella antaumuksella läpi ja ottanut ilon irti valinnanvapaudestani. Olen ehtinyt tehdä monia bravuuriruokiani aina kasvispyöryköistä linssi-banaanipataan eikä ravintolaruokaa ole tullut yhtään ikävä :) Tosin kerran ollaan käyty hakemassa sushia, ihan vaan siitä ilosta että sitä oli tehnyt koko matkan ajan ihan hirveästi mieli, ja nyt kun ei tarvitse raakaa kalaakaan enää varoa. Omassa keittiössä olen pitkästä aikaa leiponutkin jo jotain: yhtenä päivänä pyöräytin mutakakun, joka onnistui tosi hyvin! Mutakakussa paistoajan kanssa pitää olla aika tarkkana, jotta lopputulos on sopivan suklaisen mutainen. Käytin tätä reseptiä. Ei ole kyllä mutakakun voittanutta leivonnaista!


Pääsiäisen eväät kunnossa.

Nyt kun on pääsiäinen niin on jotenkin kivaa, että kaikki ihmiset hetkeksi rauhoittuvat ja pysähtyvät suklaamunien ja mämmien äärelle. Neljän päivän vapaat ovat varmasti kaivattua vaihtelua monelle pitkän talven jäljiltä! Jääkaapin sisältöä lukuunottamatta pääsiäinen ei meillä tällä kertaa kovin paljon näy. Unohdin laittaa rairuohonkin kasvamaan matkaltapaluun jälkimainingeissa, mutta ehkä pärjätään ilmankin. Jotain pientä koristeentynkää sentään ikkunalaudalta löytyy:



Hyvää pääsiäistä kaikille! 


26. maaliskuuta 2013

Matkan saldoa


Lueskelin äsken läpi kaikki matkan aikana kirjoittamani matkapäiväkirjapostaukset nähdäkseni, että mitä kaikkea sitä tulikaan kirjoiteltua :) Aika raporttimaisiahan ne olivat ja ennen kaikkea pelkkää pintaraapaisua siitä mitä kaikkea aina viikon mittaan oli tapahtunut, mutta oli silti mielenkiintoista nähdä postauksien kautta nyt jälkikäteen että miten olikaan kuvaillut tiettyjä asioita. Kun päivässä tapahtuu tuhat asiaa ja mielessä käy tuhat eri tunnetta, on matkapäiväkirjapostaus aina sen tunnetilan sävyttämä, mikä juuri postaushetkellä sattuukaan olemaan päällä. Yleensä kirjoitin blogiin sellaisena hetkenä kun fiilis oli hyvä tai neutraali, minkä vuoksi se matkalla koettu todellinen tunteiden kirjo jäi postauksissa vähän näkymättömiin.




Matkallahan tunteet menevät suurempaa vuoristorataa kuin mitä kotona ja samaan päivään voi mahtua niin erilaisia fiiliksiä. Se tuli koettua erityisesti juuri tällä reissulla, suuremmin kuin koskaan ennen. Ilahtuneisuus, kun vilkaistessasi kaupungin kadulla ylöspäin näet katolla kokonaisen perheen vilkuttavan sinulle. Epätoivo, kun herää yöllä siihen että tajuaa olevansa tulossa taas kipeäksi. Yllättyneisyys, kun nuori tyttö lähestyy sinua kadulla vain ilmoittaakseen että "I like your head" (??). Suuttumus, kun junassa havahtuu siihen että joku on avaamassa selkämme takana olevaa Joonaksen rinkkaa ja älähdettyämme poistuu vain paikalta.  Huvittuneisuus, kun lehmä seuraa meitä ravintolaan makupalojen toivossa. Järkytys, kun näkee joen, joka on kokonaan täyttynyt roskasäkeistä tai kadun, joka on tukkeutunut muututtuaan kaatopaikaksi. Kiitollisuus, kun joku lähtee jälleen kerran kädestä pitäen näyttämään sinulle oikeaa junaa tai bussia, ennen kuin ehdit edes kysyä asiaa. Pelästyminen, kun näkee Delhin kadulla kuolleen kerjäläisen, jonka kankeaa ruumista ohimenevät vaivihkaa kokeilevat jalallaan. Ilon sekainen liikutus, kun huomaa saaneensa iskältä tai äidiltä sähköpostia tai ystävältä tekstiviestin, jossa lukee "Tuu jo takas". Lämmin olo, kun vanha englantia osaamaton mummo yrittää kommunikoida kanssasi junalippujonossa, osoittaen ensin Joonasta ja minua ja sitten sydäntään kysyvästi, ilmeisesti että olemmeko pari, ja nyökättyäni hänen naamansa puhkeaa hymyyn ja hän taputtaa hellästi käsivarttani. Suru, kun lapsia tulee eteeni kerjäämään silmät lasittuneina, jonkun imppaamansa aineen vaikutuksen alaisena, jotta kestäisivät ylipäätään olla. Kaikkea tätä tunteiden kirjoa on vaikea kertoa yksittäisessä matkapäiväkirjapostauksessa. Oikeastaan sitä on vaikea selittää edes nyt jälkikäteen kenellekään muulle, meitä kahta lukuunottamatta. Mutta ehkä sitä ei tarvitsekaan tyhjentävästi selittää, vaan voi parhaansa mukaan jakaa muille kokemuksiensa palasia sieltä ja täältä.





Opin itsestäni noiden muutamien kuukausien aikana enemmän kuin mitä normaalisti opin varmaan useamman vuoden aikana. Pitkältä ja tapahtumarikkaalta matkalta saatu henkinen pääoma onkin se arvokkain asia kotiin vietäväksi, koska se jää sinulle loppuiäksesi! Opin jälleen hieman höllentämään asioiden hallintaan taipuvaista luonnettani, koska monissa tilanteissa oli pakko hyväksyä ajatus siitä että mitä tahansa voi sattua minä hetkenä tahansa ja en voi vaikuttaa kaikkien tapahtumien kulkuun - sellaisina hetkinä ainoa asia minkä voin päättää on se, että olenko rentona vai hermostuneena. Opin myös arvostamaan kotimaatani ja tajuamaan oikeastaan vasta nyt, että ei todella ole itsestäänselvyys voittaa syntymäpaikkalotossa. Se kaikki iski mulle ekaa kertaa selkeänä, se valinnanvapaus missä elänkään. Mullahan on kaikki mahdollisuudet valita mitä teen, keiden ihmisten kanssa aikaani kulutan, millaiseksi elämäni muodostan. Niin pirun monella tuolla päin asuvista ei ole mitään valinnanvaraa. Tuntuu oudoltakin tajuta kuinka etuoikeutetussa asemassa itse elää, suorastaan luksuksessa. Toisaalta se tuo meille vauraudessa asuville vastuuta, koska ne jotka voivat maailman tilaan vaikuttaa ollaan juuri me, eivätkä suinkaan ne joilla ei valinnanvaraa ole. Tästä voisi kirjoittaa taas vaikka kuinka pitkään, mutta tällaiset asiat tosiaan pyörivät paljon mielessä.

Ollaan paljon pohdiskeltu kullan kanssa tätä reissuamme ihan matkan aikana ja sen jälkeen ja ollaan moneen kertaan todettu, että todella saatiin se mitä mentiin tältä reissulta hakemaankin. Haluttiin haastetta ja erilaisuutta, ei pelkkää lomailua, vaan nimenomaan jotain mitä ei olla ennen koettu. Se kaikki toteutui ja meille tapahtui 3,5 kuukaudessa enemmän kuin ikinä. Miten se sitten vaikutti minuun matkaajana? Sitä olikin etukäteen vaikea ennustaa. Se vaikutti ainakin sillä tavalla että nyt on jälleen taas miljoona paikkaa ja maata mielessä minne haluaisi joskus mennä ja tuntuu, että nyt pärjäisi kyllä vielä paremmin missä vain. Siitä huolimatta mulla ei tullut sellaista oloa, että nyt karaistuneena haluaisin matkustaa vielä pidemmän reissun vielä haasteellisimmissa olosuhteissa. Oikeastaan jopa päinvastoin. Kolme ja puoli kuukautta oli meille aika maksimi aika viettää ulkomailla yhtäjaksoisesti reissaten, koska kotona on niin paljon ihania ja odottamisen arvoisia asioita, ettei vain raaski olla kerralla kauempaa poissa. Rinkka selässä kiertely on vapauttavaa, mutta pidemmän päälle kaipaa sitä omaa turvapaikkaa eli kotia, johon palata. Kohdattiin Intiassa useampiakin reissaajia joilla oli todella pitkä matka takana: yksi englantilaispariskunta oli kiertänyt jo puoli vuotta Intiaa ja eräs saksalais-ranskalainen pari oli kierrellyt maailmaa nyt jo lähes kaksi vuotta ja he olivat palaamassa ensi kuussa kotiin. Eri ihmisille sopii selvästikin eri pituiset reissut ja oli hyvä oppia, missä se oma raja menee. Parastahan se on silloin kun voi nauttia kummastakin asiasta, eli matkustelusta ja kotona oleskelusta, ja löytää juuri itselle sopiva tasapaino niiden väliltä :)

Tällä hetkellä ei ole aktiivista matkakuumetta päällä, mikä on mulle aika harvinainen tila. Jonnekin päin Eurooppaa lähtisin kyllä mielelläni milloin vain, joten pitääpä katsoa jos vaikka kesällä tai syksyllä saisi jotain sellaista järjestettyä. Ehkä sen suunnittelu ei ole vielä ihan ajankohtaista, kun paluustamme on alle viikko ja ajatukset ovat vielä edellisessä matkassa, mutta hyvä olla jonkinlaista suunnitelmanpoikasta muhimassa.





Oot siellä pari kuukautta vaan
alla toisen tähtitaivaan
Hyppää junaan taikka laivaan, 
kunhan tuut takas mä ystävääni 
nyt jo kaipaan
Ja lupauksest pidäthän kii,
ei takanas oo siltoi savuavii
Voit silloin tehdä hyvin mielin matkan
ja tuliaiseks tuothan koko planeetan

Puppa J - Maailmankansalainen


23. maaliskuuta 2013

Sweet, sweet home


Kotona ollaan! Olen kyllä niin fiiliksissä kotona olemisesta etten ole koskaan aiemmin ollut! Jos lyhyempien reissujen jälkeen on välillä iskenyt pieni kotiinpaluumasis, niin pitkien reissujen jälkeen tulee kotiinpaluusta ensimmäisiksi päiviksi niin euforinen olo etten ollut edes muistanutkaan :) Kolme ja puoli kuukautta ei välttämättä kotona ole aika eikä mikään, mutta kun sen viettää niin erilaisessa ympäristössä ja kulttuurissa kuin missä me olimme, matkustaen ympäriinsä rinkka selässä kaikenlaisissa kulkuneuvoissa paikkakuntaa vaihtaen, niin kotiinpaluu tuntuu kyllä erityisen erikoiselta. Kaikki on täällä niin puhdasta, turvallista, valinnanvaraa on joka puolella, kaikki läheiset yhtäkkiä taas tavattavissa - on yksinkertaisesti todella hyvä olo!


Vuodenvaihteessa Hampissa. Tuntuupa että tästäkin kuvasta on ihan älyttömän pitkä aika!


Näkymää Varanasista.
 
Niin moni asia on herättänyt nyt kotona iloa ja hämmennystä. Vessapaperi on hätkähdyttävän laadukasta ja sen heittäminen vessanpönttöön tuntuu tosi oudolta! Hiljaisuus kotona on niin huomattavaa että tuntuu kuin olisi korvatulpat päässä, kun ei yhtäkkiä kuulukaan liikenteen ääniä eikä koirien haukkumista. Se mitä huomaa kaduilla kun teimme ekan kävelylenkkimme, oli esimerkiksi se että ihmiset ovat isokokoisia, roskia ei näy ja missään ei ylipäätään ole ketään :D On tottunut niin suureen ihmispaljouteen, että täällä kävellessä tuntuu kuin olisi yhtäkkiä ainoa ihminen koko asuinalueellamme. Jopa sellainen asia kuin lastenrattaiden näkeminen kiinnitti huomiomme, koska sellaisia kapistuksia ei näkynyt kenelläkään Intiassa ja Nepalissa! Ylipäätään ulkona on jotenkin keväisen kaunista. Kun laskeuduttiin Helsinki-Vantaalle, aurinko paistoi ja lumesta huolimatta pystyi heti aistimaan, että kevät on lähellä. 


Nepalin Bandipurissa ulkoilumahdollisuudet olivat hienot!


Juna-asemalla Intian Purissa.

Ja sisällä kotonamme vasta onkin tullut ihasteltua ja fiilisteltyä kaikkea. Oma aina lämmin suihku, ah! Olin ihan unohtanut että suihkusta voi tosiaan tulla vettä kunnollisella paineella jolloin hiustenpesukin käy paljon nopeammin ja tehokkaammin. Netissä surffailukin käy kuin unelma: kone toimii täydellisesti, näppäimet painuvat pohjaan pelkästä hipauksesta, nettisivut latautuvat silmänräpäyksessä, kone ei ole viruksien täyttämä ja surffaaminen on yksinkertaisesti rentouttavaa. Yksi kotiinpaluun odotetuimmista osuuksista oli tietenkin myös ruoka. Voi kuinka olinkin kaivannut niin monen kuukauden ravintolassa syömisen jälkeen oman ruoan ostamista kaupasta! Vaihtoehdot ihan lähi-Alepassakin tuntuvat loputtomilta ja aluksi iski jopa ihan mahdoton valinnanvaikeus, että pitäisikö oikeasti kyetä valitsemaan mitä omenalajiketta haluan, minkä makuinen jäätelö maistuisi tai mitä fetajuustoa kannattaisi ottaa lukuisista eri merkeistä. Ensimmäiset ja odotetuimmat ruoat joita ostettiin ja joista oltiin haaveiltu lähiaikoina paljon, olivat ruisleipä, jäätelö, graavilohi, Oltermanni-juusto, tuoreet kasvikset ja salaatit, sekä irtokarkit :) Intian ja Nepalin ruoat ovat todella herkullisia ja yksi suurimmista nautinnoista siellä matkustettaessa, mutta muutaman kuukauden jälkeen ne omat tutut ruoat vaan maistuvat niin mahdottoman hyviltä. Eikä tarvitse enää varoa sairastumisen pelossakaan mitään ruokalajia, vaan kaikki on yhtäkkiä sallittua. Outoa!


Swayambhunathin kuuluisa stupa Kathmandussa.

Unisia kulkukoiria Orchhassa.

Parin päivän kotona oleskelun jälkeen ollaan saatu yleisen hämmästelyn ja ruoista nauttimisen lisäksi rinkat purettua, pestyä pyykkiä, käytyä kaikki reissussa otetut 1400 kuvaa läpi ensimmäistä kertaa kunnolla  ja toivuttua aikaerorasituksesta, joka ei onneksi ollut kovin paha. Tänään olisi aika nähdä perhettä ja siellä onkin odotettavissa mulle synttärikakkukin vähän myöhässä, nam! :) Tästä on hyvä jatkaa!


18. maaliskuuta 2013

Eksymättä et löydä perille


Tervehdys vielä viimeistä kertaa näin matkapäiväkirjan muodossa! Ihan heti alkuun tässä olisi muutama kuva Bandipurista, kun en niitä siihen viime postaukseen saanut laitettua:





Oli se kyllä viehättävä paikka!

Nyt tosiaan ollaan vietetty aikaa Kathmandussa ja ollaan ehditty tutustua kaupunkiin aika perusteellisesti. Täällä on suht paljon nähtävää ja joka paikkaan pääsee kulkemaan kävellen, mikä on iso plussa. Suurin osa turisteista majoittuu Kathmandun kaupunginosassa nimeltä Thamel, mutta me valitsimme guesthousen vähän syrjempää niin kutsutulta Freak Streetiltä, joka on halvempi ja rauhallisempi paikka. Loydettiin täältä tosi mukava huone parvekkeella varustettuna ja ihan vieressä sijaitsee muutamia hyväksi todettuja ravintoloita, joten oleskelu on leppoisaa. Aina tarvittaessa täältä pääsee 15 minuutissa kävellen Thameliin esimerkiksi supermarkettiin ostamaan karkkia tai leipomoista muffinsseja (heh) tai hankkimaan lisää luettavaa ja suorittamaan tuliaisostoksia.

Kathmandun Durbar Square.


Kaupunki koko komeudessaan.


Oltiin suunniteltu poikkeavamme Kathmandusta käsin pariksi päiväksi Chitwan National Parkiin eli Nepalin suurimpaan luonnonpuistoon katsomaan eläimiä, kuuden tunnin bussimatkan päähän täältä, mutta koska harvasen päivä tuntuu olevan jonkinlaista lakontynkää niin päätettiin suosiolla jättää sinne meno nyt tältä kertaa väliin. Ei enää huvittaisi juuttua lakon takia minnekään näin loppuvaiheessa matkaa. Ehkä muutenkin on ollut hyvä ottaa nyt loppumatka rauhallisesti, että on ehtinyt henkisesti valmistautua ajatukseen lähestyvästä kotiinpaluusta - viikonloppuun mennessä ollan jo kotona, ihan hullua! Onneksi ollaan viime viikkoina säilytty uusilta sairastumisiltakin, siitä ollaan tosi helpottuneita :) Vatsakin on tuntunut olevan Bandipurista lähtien jo vähän normaalimpi (oli jo aikakin...), mitä nyt viime perjantaina tuli vähän takapakkia kun yhtäkkiä mikään ruoka ei pysynytkään sisällä. Tilanne normalisoitui onneksi yhden päivän levolla, joten selvisin säikähdyksellä, onneksi!

No niin, nyt ollaan siis tultu siihen pisteeseen että tähän loppuu Intian ja Nepalin reissumme matkapäiväkirjapostaukset :) Kivaa että olette jaksaneet seurata ja kommentoida, vaikka postaustahti onkin ollut suht harvavälinen ja aina ei niitä kuviakaan ole postauksiin pystynyt laittaa. Kotona jatkuu taas normaali bloginpitäminen, mutta näihin matkatunnelmiin tulee palattua varmasti tulevissa postauksissa vielä monen monta kertaa, ja paljon syvällisemminkin kuin mitä nyt reissun päällä on pystynyt ja ehtinyt. Kuviakin tulette näkemään vielä paaaljon lisää. Kuluneet kolme kuukautta ovat olleet niin tapahtumarikkaita, että melkein jokaisesta päivästä olisi saanut oman postauksensa aikaan! Huh. Ei tätä kaikkea voi vielä kunnolla käsittää.

Fiilis on aavistuksen verran haikea, kun tajuaa näin suuren ajanjakson eli tämän matkan olevan takanapäin, mutta samanaikaisesti ajatus kotiinpaluusta ei ole koskaan ennen tuntunut näin hyvältä :) Ollaan J:n kanssa analysoitu tätä reissua moneen otteeseen ja todettu, että tältä reissulta ei todellakan tarvitse palata kotiin tyhjin käsin, sellainen seikkailu meillä on takana! Siitä tuntuu olevan jo pieni ikuisuus kun astuttiin joulukuussa Intian maaperälle Mumbaihin, kaikki vielä edessä, odottavina ja jännittyneinä. Nyt voi hyvin ja odottavin mielin lähteä takaisin ruisleipien ja omatekemien ruokien pariin, puhtauteen ja hiljaisuuteen, seuraamaan alkavaa kevättä :) Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja seuraava postaus tosiaan Suomesta käsin!

 

11. maaliskuuta 2013

Helmi


Oho, tulipas taas pitka tauko postaamisessa! Nyt kun vihdoin istahdin netin aareen ja ajattelin tehda taman postauksen, huomasin ettei usb-portti toimi taman nettipaikan koneessa, voi harmi! Koska en millaan jaksa nyt lahtea etsimaan toista paikkaa jossa paasisi nettiin, niin valitettavasti en voi siis laittaa kuvia. Mulla olisi nyt reissun hienoimpia kuvia naytettavana, mutta pitaa siis vain saastaa ne seuraavaan postaukseen... Toivottavasti postauksen pituus korvaa kuvattomuuden talla kertaa :)

Viime postauksen jalkeisena paivana jatkettiin matkaa Pokharasta paikkaan nimelta Bandipur. Pokharanhan sanoin tuntuneen kuin paratiisilta kaikkien sita edeltaneiden koettelemusten jalkeen, mutta ihana Bandipur loi kylla senkin laudalta! Vietimme siella viikon verran ja se oli kylla oikea helmi, oikeastaan koko matkamme parhain paikka :) Kun kuvailin Intiassa ollessamme joitain yksittaisia paikkoja rauhallisiksi tai rennoiksi, niin tarkoitin sita ehdottomasti aina vain Intian mittakaavassa, mutta Bandipur taalla Nepalissa oli Suomen kriteereillakin super rauhallinen, upean luonnon ymparoima ja ilmakin oli niin puhdasta, etta teki vain mieli hengitella sita rauhassa silmat kiinni. Raikas ilma on jotain jota on oppinut talla reissulla arvostamaan.

Bandipur sijaitsee siis vuorien ja laaksojen ymparoimana ja siksi ulkoilumahdollisuudetkin ovat erinomaiset. Koluttiin jokainen hiekkatie ja metsapolku ja kiivettiin kolmelle eri kukkulallekin, ja valilla vain istuskeltiin nakoalapaikoilla katselemassa maisemia alas laaksoon. Niin rentouttavaa. Bandipurin rakennuksetkin ovat viehattavia 1700-luvun kapeita puutaloja ja kadut (joita ei montaa ole) ovat liuskekivista tehtyja. Mika parasta, paikassa ei ole moottoriajoneuvoja! Bussilla paasee kylan laidalle asti ja siita tulikin mieleen, etta Bandipuriin saapuminen oli muuten samanaikaisesti hienoin mutta jannittavin bussimatka ikina :D Tie johti jyrkasti ylos ja oli hermostuttavan kapea ja mutkainen, ja alapuolella ihan tien vieressa haamotti valtava pystysuora tiputus. Maisemat olivat kylla upeat, sen verran kun niita uskalsi vilkuilla! Vaatii kylla kylmia hermoja kuskeilta jotka sita tieta ajelevat, koska mulla ainakin kammenet hikoavat jo pelkasta muistelustakin, heh!

Vietimme Bandipurissa oikeastaan pari paivaa pidempaa kuin olimme suunnittelleet, nimittain Nepaliin iski kahden paivan pituinen yleislakko. Poliittinen tilannehan on ollut Nepalissa jo vuosia epavakaa ja lakot siksi yleisia. Lakkojen aikana mm. kulkuneuvot eivat saa kulkea teilla, koulut, kaupat ja toimistot ovat kiinni ja kaikki vahan niin kuin pysahtyy. Tosin lakko nakyy kuulemma vahan eri mittakaavassa eri paikoissa: Pokharan ja Kathmandun kaltaisissa isommissa paikoissa lakon toteutumista ilmeisesti valvotaan tarkemmin, mutta pienessa Bandipurissa lakkopaivat eivat oikeastaan nakyneet ollenkaan, vaan ravintolatkin olivat auki. Ainoastaan poislahteminen olisi ollut vaikeaa, mutta muuten Bandipur oli taydellinen paikka jumiutua kun ei ollut kiire lahtea.

Toisena lakkopaivana oli itseasiassa syntymapaivani :) 25 vuotta tuli tayteen ja synttarikakun virkaa toimitti valkoinen Toblerone! Ohjelmana kavimme mielettoman mukavan saksalais-ranskalaisen pariskunnan kanssa tutustumassa silkkimatofarmiin (en edes tiennyt etta silkki syntyy matojen tekemana! Tosin nyt madot olivat munavaiheessa vasta) ja illalla istuimme iltaa ravintolassa. Ai niin, ja synttareita edeltavana yota herasin siihen kun sankymme tarisi - pieni maanjaristys! Meinasin laittaa koko tarinan pelkan unenpopperoisyyden piikkiin, mutta aamulla muutkin puhuivat siita, joten totta se oli. Hurjaa!

Nyt olemme Kathmandussa, mutta tasta paikasta kirjoitan sitten ensi kerralla. Juuri totesimme, etta kotiinlahtohan on jo ensi viikolla! Kolmen kuukauden reissaamisen jalkeen ajatus tuntuu samanaikaisesti oudolta mutta todella hyvalta :) Tasta matkasta on jaanyt niin paljon kateen ettei sita voi sanoin kuvailla. Kuin olisi elanyt kokonaisen pienen elaman! Mutta ihanaa paasta nakemaan perheenjasenia ja ystavia, on niin mielettomasti kerrottavaa, ja omaa kotia ja ruokia odotan innolla :) Palailen siis matkapaivakirjan muodossa blogin pariin todennakoisesti enaa yhden kerran, eli siihen asti heippa!

1. maaliskuuta 2013

Vuoria, vihdoin!


 Tervehdys Nepalista! Sijaintimme on nyt Pokhara, paikka jonka edessä lepää kaunis järvi ja jota ympäröivät metsäiset vuoret, lumihuippuisten Himalajan jyrkänteiden kurkkiessa kaiken sen takana :) Kaiken sen Delhissä koetun sairastelun jälkeen tuntuu kuin olisi lähes paratiisissa! Linnut laulavat, roskia ei loju ympäriinsä, nepalilaisten rauhallisuus tuntuu tervetulleelta vaihtelulta Intian jälkeen, liikennettä on vain kohtuullisesti ja jopa kulkukoiratkin ovat ystävällisiä ja pehmeitä, hih. Pokhara on Kathmandun ohella se yleisin paikka jonne turistit tulevat, mutta kaikki on järjestetty jotenkin tosi hyvällä ja siistillä tavalla, eikä kadulla tarvitse vältellä ahdistelevia myyjiä. Ja ne vuoret! Yksi tähän reissuun liittyvistä unelmistani oli nähdä vuoria ja kun ekan kerran nähtiin tämän paikan maisemat niin tuli kyllä onnellinen olo. Voisin nimetä Pokharan maisemat jopa kauneimmiksi joita olen koskaan missään nähnyt, niin suuren vaikutuksen ne tekevät. Jo bussimatkalla tänne pystyi vain tuijottelemaan ihastellen ikkunasta ulos.

Siirtyminen Intiasta Nepalin puolelle oli muuten varsin tuskaista, koska olimmehan molemmat vielä toipilaita. Kaiken lisäksi Joonas-parkaan iski yöjunamatkalla kohti rajaa vielä kertaalleen joku jälkitauti, voitteko kuvitella :( Seuraavana aamuna rajanylitys menikin melko sumuisissa merkeissä, mutta niin sitä vaan saatiin raahauduttua kohti "Welcome to Nepal"-kylttiä, kaikkensa antaneina, rinkka painavamman tuntuisena kuin koskaan aiemmin. Mutta yli päästiin ja jäätiinkin rajan tuntumaan vielä parantamaan Joonasta kahdeksi yöksi, kunnes pystyttiin jatkaa matkaa helpottuneina tänne Pokharaan.



Tosiaan Pokhara on ollut loistava paikka toipua rasituksista. Moni kuitenkin tulee Nepaliin ja varsinkin tänne Pokharaan trekkaamaan ja ulkoilmaihmisinä oltiin alunperin haaveiltu jonkinlaisen trekin toteuttamisesta. Kaikki sellainen on kuitenkin poissuljettua tämän reissun osalta, koska oma terveydentilani ei valitettavasti vieläkään ole ihan ennallaan, vaan sen Delhin sairastelun jälkeen mahan toiminta on yhä aika kaukana normaalista. Mitään akuuttia hätää ei ole, koska pystyn syömään ihan hyvällä ruokahalulla ja kai joku osa siitä ravinnosta imeytyykin, koska tavallinen ympäriinsä kävely onnistuu ja olo on energinen suurimman osan aikaa. Kunto on kuitenkin armottoman pohjamudissa ja tuntuu, ettei tässä matkan päällä oikein pysty kunnolla tervehtymään. Lisäksi koko ajan on pieni pelko takaraivossa siitä, että mitä tapahtuisi jos sairastuisi vielä kerran, kun lähtötaso on näin tämä nykyinen... Harkinnan jälkeen päätettiinkin aikaistaa meidän paluulentoa parilla viikolla. Kaksi viimeista viikkoa olisi joka tapauksessa ollut "luppoaikaa", joka oltiin alustavasti varattu takaisin Intiaan siirtymiselle ja siellä jonnekin kohteisiin vielä menemiselle, mutta nyt se osuus typistyy pois. Päätöksen jälkeen tuli heti tosi hyvä ja huolettomampi olo, koska tiedän kyllä sinnitteleväni nyt loppuajan vallan mainiosti nykyisessä olossani. Pääsee ainakin vähän aikaisemmin siis Suomeen aloittamaan monipuolisen, terveellisen syömisrutiinin (arvatkaa vain mihin mittoihin ruokahaaveilut on jo kasvaneet!) ja käväisemään lääkärillä ottamassa vielä kaikki mahdolliset testit, jos maha vielä oireilee.

Ollaan nyt jo suunniteltu että Nepaliin on ehdottomasti vielä palattava joskus varta vasten trekkaamaan, koska se kaikki kiinnostaa nyt entistä enemmän kun on päässyt näkemään vilauksen noista maisemista. Yksi aktiviteetti onnistuttiin eilen tehdä, silkalla tahdonvoimalla, kun kiivettiin järven vieressä olevan kukkulan päälle katsomaan maisemia. Se kipuaminen vaati kyllä monen monta taukoa ja hidasta tahtia, mutta perille pääseminen oli kaiken sen arvoista. Tälläinen maisema sieltä avautui:


Ylipäätään tuntuu tosi hyvältä olla Nepalissa ja tuntuu että nyt on sellainen rauhoittumisen ja lomailun osuus alkanut :) Se sopii oikein hyvin tähän loppumatkaan - nyt tosiaan voi jo sanoa loppumatka, koska eihän meillä ole jäljellä enää kuin alle kolme viikkoa! Se tuntuu juuri sopivalta ajalta ja kotiinpaluu häämöttää jo mukavasti siellä edessä. Nyt vaan otetaan ilo irti tästä Nepal-osuudesta, rauhallisempien aktiviteettien muodossa ja kiireettomyydesta nauttien.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...